Tuulilasi

Audin väliaikainen pääjohtaja haluaa vakinaiseksi



Audin väliaikainen pääjohtaja haluaa vakinaiseksi

Volkswagen Groupin Audin väliaikainen pääjohtaja Bram Schot haluaa jäädä virkaansa pidemmäksi ajaksi. Tällä haavaa hän tuuraa vangittua pääjohtajaa Rupert Stadleria.
Teksti Tuulilasin toimitus
Kuvat All Over Press

Myyntijohtaja Schot nostettiin Audin väliaikaiseksi pääjohtajaksi kesäkuussa, kun Stadler pidätettiin epäiltynä päästöhuijaukseen osallistumisesta.

”Olen todellakin käytettävissä, jos Audi haluaa minut pitkäaikaiseksi johtajakseen. Itse asiassa pitäisin siitä todella paljon”, Schot sanoi Manager Magazinen haastattelussa.

Heinäkuussa VW Group kaappasi riveihinsä BMW:n moottorinkehityksen asiantuntijan Markus Duesmannin, jota on pidetty vahvana ehdokkaana Audin johtoon.

Duesmann ei voi kuitenkaan aloittaa uudessa työpaikassaan työsopimuskiemuroiden takia ennen kuin syyskuussa 2019. BMW voisi antaa luvan aikaisempaan siirtymiseen, mutta lehden mukaan se ei ole halukas tekemään niin.

”Audin johtoryhmä ei ole millään tavalla rajoittanut toimiani ja olen saanut tehdä niin lyhytaikaisia kuin pitkäaikaisiakin päätöksiä yhtiössä itsenäisesti. Olen saanut kollegoiltani erittäin positiivista palautetta. Kaikki nämä puhuvat mielestäni sen puolesta, että minua ei nähdä vain väliaikaisena ratkaisuna”, Schot sanoi.

Julkaistu: 11.10.2018