Apu

Atik Ismail: "Jalkapallossa pääsin liian helpolla, kaikki annettiin aina anteeksi."



Atik Ismail: "Jalkapallossa pääsin liian helpolla, kaikki annettiin aina anteeksi."

”Jokainen maalintekijä on helvetin itsekäs.”
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Pentti Vänskä

Tiesin menettäneeni sydämeni jalkapallolle jo kolmevuotiaana. Isä toi Algeriasta nahkapallon ja vei hiekkakentälle pelaamaan. Minua alkoi kiehtoa pallon liike, se jätti heti koukkuun. 

Aloin ymmärtää murrosiässä, että jalkapallosta voisi tulla muutakin kuin harrastus. Olin ottanut ensimmäisiä askeleita HJK:n edustusjoukkueessa, ja samaan aikaan Juha-Pekka Laine ja Timo Rahja pääsivät Maastrichtiin ammattilaiseksi. Se oli ensimmäinen vavahdus, että minullakin voisi olla sauma pelata ulkomailla.

Suurimmat esikuvani olivat Muhammad Ali, Pelé ja George Best. Jos olisin tehnyt kaksospoikieni Alin ja Pelen lisäksi kolmannen pojan, nimeksi olisi annettu George.

Olen ollut lapsilleni vain kohtalainen isä, en huippuisä. Maalinteon itsekkyys siirtyi raitistumisen itsekkyyteen. Nyt olen lasteni kanssa hyvissä väleissä.

Tyttärentytär, joka syntyi vaikeiden vaiheiden jälkeen, on tullut hyvin lähelle. Peter von Bagh sanoi järkevästi, ettemme näe lapsissamme tulevaisuutta, vaan lastenlapsissamme. Olen soittanut tyttärelleni tänä vuonna useammin kuin aiempina 26 vuotena yhteensä.

Käsipallo opetti jopa enemmän kuin jalkapallo. Valmentajani Risto Alaja ja hänen isänsä kirkkoherra Martti Alaja opettivat pelisääntöjä. He pitivät ystävällisen upeasti kuria, vaikka olin kuinka Atik. Jos haisin tupakalle, he soittivat äidille, ja sain selkääni. Se oli hyvä asia.

Jalkapallossa pääsin liian helpolla, kaikki annettiin aina anteeksi. Kun lähetin Savonlinnasta 30 000 markan laskun Hurriganesin ja Hanoi Rocksin seurassa vietetyn illan jälkeen, sekin kuitattiin.

Raitistumisen myötä on tullut elämänarvoja ja luonteenpiirteitä. Kävin todella arvokkaan psykoterapian. Se avasi lapsuuteen ja vanhempiin liittyneitä solmuja. Maailma ei ollut 1950-luvulla terve. Isä puhui sodasta, ja miehet olivat sekaisin – kuka fyysisesti, kuka henkisesti heikkona. 

Jokainen maalintekijä on helvetin itsekäs ja egoisti. Se kuuluu luonteeseen, muuten jotain puuttuu. Ihmettelen, miten Teemu Pukki on onnistunut tekemään maaleja, koska hän on maailman kiltein poika. 

Koulumaailmassa ihmetyttää, että opettajan auktoriteetti on laskenut. Lapsetkin ovat keinotekoisessa hektisyydessä kiinni. Ollaan laitteet silmillä koko ajan. 

Nykyisen sukupolven sivistyminen on kiitettävällä tasolla. Suvaitaan eri tavalla. 

Valmentajana olen huomannut, että katseeni kiinnittyvät niihin, joilla on vaikeampaa pärjätä, heitä kannustan. Parhaat tuntemukset saan, kun huomaan, miten he nauttivat ja kiinnittyvät yhteisöön.

Kulttuuri on tärkeää, rakastan taiteita yli kaiken. Yksi taiteen merkitys on saada ihmisestä esiin reaktioita.

Olen onnellinen, että lapsille on annettu mahdollisuudet liikkua. Harmittaa, että kentät ovat vain usein tyhjillään.

Raymond Carverin runossa kysytään: ”Voisinko elää elämäni uudestaan?” Kyllä, jos vain suinkin mahdollista. Siinä on se vastaus.

Teksti Samuel Savolainen, kuva Pentti Vänskä

Julkaistu: 30.9.2016