Tuulilasi

Asiantuntija: "Autojen liitettävyys ja autonomia voivat säästää 3300 ihmishenkeä päivässä"

Asiantuntija: "Autojen liitettävyys ja autonomia voivat säästää 3300 ihmishenkeä päivässä"

Fordin maailmanlaajuinen 2018 Trend Report tutki ihmisten asenteita tulevaisuuden liikkumista ja autoilua kohtaan. Etenkin autonomisiin autoihin ja niiden tekoälyyn suhtaudutaan edelleen melko penseästi, vaikka asiantuntijoiden mukaan ne voisivat säästää valtavasti ihmishenkiä.
Kuvat Toyota
Mainos

Raportin mukaan 52 % vastanneista uskoo tekoälyn luovan liikenteessä enemmän pahaa kuin hyvää. Silti 61 % vastasi olevansa melko toiveikas autonomisten autojen suhteen.

”Elämme erittäin mielenkiintoisia aikoja. Uudet energiamuodot ja luovuus liikenteessä ovat saaneet monet ihmiset hyvin motivoituneiksi. Monet myös uskovat entistä enemmän pystyvänsä itse vaikuttamaan positiiviseen muutokseen”, sanoo Fordin kuluttajien trendejä ja tulevaisuutta tutkivan osaston johtaja Sheryl Connelly.

“Tämä koskee etenkin ympäristökysymyksiä ja urbanisoitumisen tuomia haasteita.”

Ihmisiltä kysyttiin myös autojen liitettävyydestä, joka toisi autonvalmistajille paljon nykyistä enemmän tietoa ihmisten henkilökohtaisista asioista. 39 % ei pidä sitä negatiivisena, mutta 60 % vastaajista sanoi olevansa jo nyt turhautunut siitä, miten paljon heidän henkilökohtaisia tietojaan on tullut julkisiksi.

76 % oli sitä mieltä, että heitä hirvittää, jos autonvalmistajat ja muut yhtiöt saavat heistä jatkossa yhä enemmän ja yhä henkilökohtaisempaa informaatiota.

Autonomisten autojen tulevaisuuteen suhtaudutaan eri maissa eri tavalla. Positiivisimmassa päässä peräti 83 % kiinalaisista vastaajista uskoo autonomisiin autoihin, Intiassa lukema on 81 %, Brasiliassa 75 , mutta esimerkiksi Pohjois-Amerikassa ja Australiassa vain noin 50 %.

Autonomia on nyt koko teollisuudenalan kuuma peruna, Audi toi ensimmäisenä massatuotantoon 3-tason autonomisen mallin. Erilaisia autonomisia autoja, busseja, takseja ja kuljetusmoduuleja kehitetään ja testataan koko ajan.

”Ei tarvita viittäkään minuuttia sen myöntämiseen, että autoteollisuus on juuri nyt kaikkien aikojen suurimman muutosprosessin edessä.  Digitalisaation kiihtyvä vauhti, uudenlaiset bisnesmallit, lukuisat uudet avustimet sekä autonomia ovat isoja asioita jo nyt”, sanoo Audin pääjohtaja Rupert Stadler Car Advicen mukaan.

Vaikka autonomisia autoja yhä pelätään, niissä piilee monen mielestä iso mahdollisuus säästää tulevaisuudessa valtavasti ihmishenkiä.

”1,2 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain liikenteessä. Se on kuin epidemia. Jos mikä tahansa muu epidemia tappaisi 1,2 miljoonaa ihmistä, joka ikinen maa tekisi kaikkensa löytääkseen siihen lääkkeen”, kuvailee amerikkalaisen tulevaisuuden energiatutkimuslaitoksen SAFE:n pääjohtaja Robbie Diamond.

”Asia pitääkin nähdä niin, että joka ikinen päivä, kun pystymme kiihdyttämään autojen liitettävyyttä ja autonomisten ominaisuuksien kehittämistä, säästämme tulevaisuudessa 3300 ihmishenkeä päivässä. Meillä siis on jo lääke tähän epidemiaan ja se on autonomia.”

(Lähteet: Ford ja Car Advice)

Julkaistu: 25.12.2017