Apu

Verouudistus voi viivästyttää paketteja muutamalla päivällä – arvonlisävero tuli halvimpiinkin EU:n ulkopuolelta tilattuihin verkkokauppatuotteisiin

Verouudistus voi viivästyttää paketteja muutamalla päivällä – arvonlisävero tuli halvimpiinkin EU:n ulkopuolelta tilattuihin verkkokauppatuotteisiin
Verkkokaupassa asiointi EU:n ulkopuolelta vaatii asiakkaalta aktiivisuutta ja digitaalista osaamista.
Julkaistu: 7.7.2021

Koko EU:n alueella tuli heinäkuun alussa voimaan verkkokaupan arvonlisäverouudistus. Sen jälkeen myös alle 22 euron arvoisista EU:n ulkopuolelta tilatuista nettiostoksista on maksettava arvonlisävero ja tehtävä tullaus. Muutos koskee myös EU:n ulkopuolelta tilattuja lehtiä.

Postin kansainvälisen liiketoiminnan johtajan Sami Finnen mukaan noin viikon ajan voimassa ollut uudistus on aiheuttanut yllättävän vähän ongelmia. Posti saattaa kuitenkin viivästyä.

– Viivästys koskee nyt uudistuksen alkuvaihetta ja siinä puhutaan yhden kahden päivän viivästymisistä. Tilanne pitäisi normalisoitua muutaman viikon sisällä, sanoo Finne.

Hän arvioi, että joissain tapauksissa muutos voi jopa nopeuttaa postin kulkua. Kuluttajat voivat myös itse vaikuttaa siihen, miten nopeasti paketti tulee perille.

– Osa kansainvälisistä lähetyksistä etenee jopa aiempaa nopeammin, koska postin kulkemiseen liittyvää digitaalista järjestelmää on uudistettu lakimuutoksen jälkeen. Myös seurantapalvelut paranevat.

Maksun voi hoitaa OmaPosti-sovelluksessa

Verkkokaupan ostaja voi muutoksen jälkeen maksaa arvonlisäveron tuotteen oston yhteydessä, jos tuotteen arvo on alle 150 euroa. Tämä mahdollisuus koskee Finnen mukaan vielä vain suurimpia verkkokauppoja.

Jos alvia ei pysty maksamaan suoraan oston yhteydessä, voi maksun hoitaa digitaalisesti OmaPosti -sovelluksen kautta. OmaPostin verkkosivuilla maksamisesta veloitetaan 0,9 euroa.

Myös tullaus on mahdollista OmaPosti-sovelluksessa. Tullauksen voi tehdä myös jälkeen päin, jolloin tuote menee väliaikaiseen varastoon. Silloin paketin toimitusaika pitenee. Tällöin käsittelymaksu on 2,9 euroa alv:in lisäksi.

Saat OmaPostiin ilmoituksen, kun sinulle on saapumassa tullattava lähetys. Seuraa ohjeita ja tee digitaalinen tullaus ennen lähetyksen saapumista Suomeen”, kerrotaan Postin ohjeissa.

"Tässä on sama periaate, kuin ostettaessa maitoa maitokaupasta. Siinäkin alvi maksetaan kassalla tuotteen yhteydessä."
Postin kansainvälisen liiketoiminnan johtaja Sami Finne

Posti on palkannut asiakaspalveluunsa 40 uutta ihmistä heinäkuussa. Heidän tehtävänään on vastata muutosta koskeviin kyselyihin.

– Monelle uusi asia on ollut se, että verot maksetaan verkkokaupan puolella eikä postissa. Tämä on sama periaate, kun ostat maitoa maitokaupasta. Siinäkin alvi maksetaan kassalla tuotteen yhteydessä, täsmentää Finne.

Hänen mukaansa riski siihen, että verot maksettaisiin nyt kahteen kertaan, on pieni. Verkkokaupat joutuvat osoittamaan, että asiakas on maksanut jo alvin.

Tämän osoittaminen menee niin, että verkkokauppias maksaa asiakkaalta perimänsä alvin EU:lle, josta se saa vastineeksi IOSS-numeron. Tämä numero näkyy Postissa lähetyksen digitaalisissa tiedoissa.

– Välitämme IOSS-numeron Tullille osana tulli-ilmoitusta. Tulli tarkastaa, että numero on oikein. Kun asia on tarkastettu, saamme Tullilta oikeuden laittaa lähetys vapaaseen jakeluun Suomessa, sanoo Finne.

Postin lisämaksuton ALV-neuvontapuhelin palvelee tullaukseen liittyvissä asioissa numerossa 0100 2215 (mpm/pvm) ma-pe klo 8–18, la klo 9–16.

1 kommentti