Tämän lehden kansijuttu (s. 32) kertoo vanhustenhuollon nykytilasta. Juttu kertoo myös silmänkääntötempusta, jonka Jyrki Kataisen hallitus teki luomalla vanhuspalvelulain, jonka vaikutukset se romutti saman tien. Vanhuspalvelulaki astui voimaan vuoden 2013 heinäkuussa. Sen merkittävin tehtävä oli palauttaa arvokas vanhuus.
Jo samana syksynä hallitus päätti kuitenkin rakennepoliittisessa paketissa säästää vanhusten laitoshoidosta. Päätöstä perusteltiin kotona asumisen hyvillä puolilla: vanhuksethan haluavat asua omissa kodeissaan loppuun asti! Yhteiskunnan rahojakin säästyisi kalliista laitoshoidosta.
Ajatus kääntyi nopeasti itseään vastaan, säästöt näkyvät vanhusten arjessa. Laitospaikkojen raju karsiminen tarkoittaa, että yhä huonokuntoisemmat vanhukset joutuvat pärjäämään yksin kotonaan. Huonoimmassa asemassa ovat vakavasti muistisairaat ihmiset. Moni heistä on niin huonossa kunnossa, että kyse on heitteillejätöstä.
Alkuperäisen vanhuspalvelulain perusteissa todettiin, että pitkäaikainen hoito ja huolenpito voidaan toteuttaa laitoshoitona vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai jos se on iäkkään henkilön arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta muuten perusteltua.
Uuden version mukaan laitoshoitoon oikeus on vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai asiakasturvallisuuteen tai potilasturvallisuuteen liittyvät perusteet.
Lakimuutoksessa perusteista siis pudotettiin pois arvokas elämä.
Vanhusten tilanteesta on kyllä pidetty meteliä. Aihe ei vain ole kovin seksikäs. Toissa vuonna tehty kansalaisaloite siitä, että ympärivuorokautisessa hoidossa oleville on saatava lakisääteinen oikeus ulkoiluun, keräsi runsaat 15 000 allekirjoitusta. Esimerkiksi aloite ravintoloiden aukiolosta keräsi tuhat allekirjoitusta enemmän.
Kotona-asuvien huonokuntoisten vanhusten elämästä kuulee monenlaisia kauhutarinoita. Ylen Mot-ohjelma kertoi muistisairaasta vanhasta miehestä, jonka Vantaan kaupungin kotihoito oli unohtanut kotiinsa neljäksi päiväksi ilman ruokaa, juotavaa tai tärkeitä lääkkeitään.
Kotihoidossa työskentelevät valittavat paitsi kiirettä myös sitä, että pelkäävät potilaidensa puolesta. Useat vanhukset ovat niin huonossa kunnossa, että heidän pitäisi olla sairaalahoidossa. Erään pienen kunnan kotihoidon työntekijän mukaan asiat ovat muuttuneet vauhdilla. Kun vielä viisi vuotta sitten hoitajan tehtäviin kuului esimerkiksi aamiaisen tekemistä, lääkkeiden jakamista ja suihkuavun antamista, on tilanne nyt täysin toinen. Arjen askareiden lisäksi hoitajat tekevät vaativaa haavanhoitoa, nostelevat liikuntakyvyttömiä, kodeissaan makaavia vanhuksia ja jopa saattohoitavat – liian kovassa kiireessä – vanhuksia.
Lähi- ja perushoitajien liitto Super julkaisi tammikuussa tiedotteen tutkimuksestaan. Sen mukaan laitoshoidon vähentäminen on kuormittanut kotihoitoa. Superin mukaan kotihoito on yhä pahenevassa kriisissä. Yhteydenotot kotihoidossa työskenteleviltä jäseniltä ovat lisääntyneet huomattavasti viimeisen kahden vuoden aikana. Ne koskevat pääsääntöisesti huolta hoidon laadusta ja asiakkaiden turvallisuudesta sekä työn kuormittavuutta.
Vuoden geriatriksi valittu Laura Viikari sanoo tämän lehden jutussa, että Suomessa vanhusten kotihoidolle on asetettu aivan liian kovat vaatimukset.
Koska kunnat eivät pysty tarjoamaan vanhuksille tarpeenmukaista hoitoa, Viikarin mukaan se tarkoittaa, että vanhuspalvelulakia rikotaan jatkuvasti. Laki on asiassa selkeä: vanhuksen pitäisi aina saada kulloisenkin tilansa vaatimaa hoitoa. Rajut leikkaukset resursseihin ja laitospaikkojen rajoittaminen ovat tehneet lain noudattamisesta mahdotonta. Viikari toivoo, että uusi hallitus selvittäisi, kuinka suuri laitoshoidon tarve Suomessa todellisuudessa on. Sille todella olisi tilausta.
Vanhuksille on palautettava arvokas elämä. ■
