Apu Terveys

Arpi Juhanin kädessä muistuttaa lapsuuden viimeisestä huolettomasta kesäpäivästä – ”Viimeinen muisto siskosta kotona”

Arpi Juhanin kädessä muistuttaa lapsuuden viimeisestä huolettomasta kesäpäivästä – ”Viimeinen muisto siskosta kotona”
Juhani Helinillä on kämmenessä viisi senttiä pitkä arpi. – Arpi muistuttaa minua lapsuuden hyvästä ajasta. Sen jälkeen kesät olivatkin pitkään harmaampia. Tuohon aikaan asioita ei käyty läpi, kärsittiin vaan.
Julkaistu: 18.9.2022

Olen kotoisin Helsingin Laajasalosta, jossa asuimme meren vieressä. Rannassa oli hienot kalliot. Oli heleä kesäpäivä vuonna 1968, aurinko paistoi ja meri kimmelsi fantastisesti. Alueen kakarat olivat piknikillä rannassa, myös minä ja kolme vanhempaa sisarustani. Olin 9-vuotias, ja hypin kiveltä toiselle lasinen limupullo kädessä. Kaaduin komeasti.

Pullo vetäisi kämmeneeni pitkän haavan. Verta tuli paljon. En muista kipua, vaan hädän. Siskot järjestivät naapurin ajamaan minut hoitoon. Kävi tuuri, sillä isoja verisuonia tai jänteitä ei ollut mennyt poikki. Lääkäri sanoi, että jos kantti kestää, voin katsoa, kun hän ompelee haavan. Katsoin ja näin valkoisen luun. Käteen tuli seitsemän tikkiä.

Tuo päivä on viimeisiä muistoja toisesta siskostani kotona. Pian sen jälkeen häneltä löytyi munuaisista syöpä. Hän kuoli seuraavana keväänä. Siitä tuli trauma perheelleni. Idyllinen elämä loppui, ja perheenjäsenet hajosivat omilleen. Arpi muistuttaa minua lapsuuden hyvästä ajasta. Sen jälkeen kesät olivatkin pitkään harmaampia. Tuohon aikaan asioita ei käyty läpi, kärsittiin vaan. Kun omat vanhempani poistuivat, halusin käsitellä sen yhdessä aikuisten lasteni kanssa.

Kommentoi »