Apu

Arto Bryggare: "Vuoden 2011 vaaleista alkanut tyhmyyden ylistys on vastenmielistä"



Arto Bryggare: "Vuoden 2011 vaaleista alkanut tyhmyyden ylistys on vastenmielistä"

60-vuotias yleisurheiluvalmentaja ja ex-aituri Arto Bryggare kertoo, mitä hän on oppinut.
Teksti Susanna Luikku
Kuvat Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

Isä oli sotalapsi ja äiti maatalon tytär. Meillä oli aika tiukkaa taloudellisesti, mutta ei koskaan puutetta ruoasta. Lapsuudesta jäi vahva onnen ja perusturvan tunne, vaikka elettiin poliittisestikin kireitä vuosia. Muistan, kun Brežnev ja Kekkonen ajoivat Imatran ohi, ja koululaisten piti heiluttaa lippuja tien varressa.

Olin aika kiltti ja ujo poika, joka purki energiansa liikkumiseen. Kun urheilu sitten toi mainetta, julkisuutta ja laatikoittain fanipostia, nuorukaisella nousi menestys hattuun. Olen iloinen, että sekä perheestä että urheilupiireistä löytyi ihmisiä, jotka palauttivat maan pinnalle.

Olen sen sukupolven kasvatti, jossa ihailtiin älyttömyyksiin asti menevää treeniä. Jos silloin olisi osattu hoitaa harjoittelua ja vammoja fiksummin, moni asia olisi mennyt toisin. Kipu on varoitus, jota pitäisi kuunnella – samoin kuin lääkäreitä.

"Olin hankala lähimmilleni"

Elin täysin omistautuneena ensin aitajuoksulle ja sitten politiikalle, ja olin äärimmäisen hankala lähimmilleni. Olen ollut kahdesti naimisissa ja minulla on kolme lasta, enkä onnistunut niissä ihmissuhteissa erityisen hyvin. Syy löytyy enimmäkseen peilistä, ja se harmittaa joskus isosti. Toivon olevani nykyisin vähemmän itsekäs ja parempi kuuntelija.

Huippu-urheilu oli voimakas kokemus elämässäni ja raami kaikelle 20–30-vuotiaana. Kokemus määrittää minua yhä, mutta on vähän huvittavaa, että 25 politiikkavuoden jälkeen ihmiset tulevat aina juttelemaan urheilu-uras­tani.

Politiikasta innostuin jo nuoruudessa. Nyt levitettävä kuva politiikasta on oksettava ja valheellinen. Suomen järjestelmä ei ole täydellinen, mutta sillä on rakennettu 1940-luvun raunioista maailman kymmenen parhaan joukossa oleva valtio.

"Ylpeillään sillä, ettei osata tai tiedetä"

Vuoden 2011 vaaleista alkanut tyhmyyden ylistys on oikeasti vastenmielistä. Ylpeillään sillä, ettei osata, tiedetä eikä edes yritetä olla asioissa mukana, sen kun räpätään ja riehutaan.

Omat kokemukseni politiikassa ja Sdp:ssä ovat osin hyviä ja osin hyvinkin katkeria. Menin mukaan turhan sinisilmäisenä, ja sekä puolueiden sisäisen että välisen taiston kovuus tuli yllätyksenä.

Toisaalta minun on aina ollut vaikea sietää tappioita – ja ne tappiot ovat arkea politiikassa.

Kun pyrin SULin puheenjohtajaksi, minulta kysyttiin yhdessä tilaisuudessa ensimmäiseksi ja ihan vakavalla naamalla, mitä kaikkea sosialisoisin tässä maassa. Koen, että yleisurheilupiireissä minua kohtaan koetaan suurta epäluuloa, mutta myös arvostusta. Tunnelmat vaihtelevat jyrkästi.

Nykyinen kumppanini Heike Drechsler on myös intohimoinen urheilusuorittaja. Hän on kokenut kaikenlaista, mutta on hienotunteinen ja positiivinen ihminen eikä lainkaan katkera, vaikka siihen voisi olla syytäkin. Koen oppineeni häneltä paljon.

Ikääntyminen on hillinnyt uhoani jatkuvasta huippukunnosta, vaikka ärsyttää, etten pysty enää samoihin suorituksiin. Mutta aika pian alkaa jo naurattaa – eikä se yhden sentin alue akillesjänteessä kaada enää maailmaani.

Julkaistu: 7.9.2018