Pidän aistit avoinna. Kun kohtaamme yleisöni kanssa, minusta tuntuu, että ruusut puhkeavat kukkaan. Vysotskin Ystävän laulun sanoin: ”Anna meren se selvittää, kuka viereesi jää…” Lapsena kuuntelin Annikki Tähteä kotona radiosta ”muistan puiston kaunehimman, ihanimman Monrepos’n”. Olin nuori pianisti ja mietin ryhtymistä psykiatriksi. Samalla haaveilin teatteri- ja filmiurasta.  Isäni oli hammaslääkäri, musikaalinen sellisti, joka toi elämääni äänilevyt, jazzin ja rockin. Nuorempaan pikkusiskooni suhtauduin suojelevasti. Jouduin raivaamaan tien meille molemmille. Parhaiten jäi kansakoulusta mieleeni järkyttävä soppakeskiviikko, kun oli pakko syödä keitoksi kutsuttua sekasotkua. Kun menin koelauluun päästäkseni Ylioppilasteatterin Lapualaisoopperan kuoroon, vedin Vanhalla ylioppilastalolla niin täysillä kuin pystyin. Kaj Chydenius huusi: ”Perkele, eihän tuo ääni mahdu tähän huoneeseen!” Pääsin sitten Chydeniuksen ja Kaisa Korhosen hellään huomaan. Se oli erittäin tärkeä vaihe elämässäni. Mikis Thedorakis pakeni 1960-luvulla Kreikan diktatuuria Suomeen. Maailmankiertueelle lähtiessään hän pyysi mukaansa, nuorena radikaali-idealistina lähdin rohkeasti. Ihmisen pitää uskaltaa. Jos menee syteen tai saveen, niin menee sitten ainakin saveen. Mikkelin seudulla ovat juureni ja kesäpaikkani. Saunon päivittäin. Uinti järvessä rentouttaa ihanasti.  En ole koskaan peitellyt, mistä olen kotoisin. Teen koko ajan töitä suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin hyväksi. Vein saunan ilosanomaa Saunakirjallani Norjaan ja sitä ennen pioneerityönä suomalaisen perusmusiikin ja tangot ruotsiksi Ruotsiin. Satavuotiasta Suomea juhlin koko vuoden Ruotsissa ja Suomessa useissa konserteissa, myös televisiossa. Suomalaisuus on taiteilijaprofiilini kulmakivi.  Dramaattisinta hetkeä on vaikea sanoa, koska koko elämäni on yhtä draamaa. Alussa on viaton nuori suomalaistyttö, joka kutsutaan maailmalle ja siitä se alkaa. Minulle miehet ovat opettaneet, että ei saa mennä lankaan.  Luen yhtä aikaa kymmentä eri kirjaa ja seuraan lukemaani kynän kanssa ja noukin kirjoista elämänviisauksia. Ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat olla suuria. Se mahdollisuus on meissä kaikissa. Etelä-Afrikan presidentti Nelson Mandela maksoi siitä kovan hinnan ja istui 27 vuotta vankilassa. Hän ei myrkyttänyt elämäänsä katkeruudella, hän ei myöskään unohtanut. Ei pienentänyt itseään. Hyvän ystäväni Juha ”Junnu” Vainion kanssa suunnittelimme yhteistä levyä, Junnun musiikkia naisnäkökulmasta. Olisin saanut 12 uutta minulle tehtyä laulua Junnulta. Kaduttaa, kun en siihen ehtinyt ja sitten Junnu kuoli; häntä ei enää ollut. Elämän tarkoitus on matka.

Teksti Hannu Koskela, kuva Jaakko Jaskari