Puheenaiheet
Apu

Ari Kerkkänen kommentoi Syyrian tilannetta

Ari Kerkkänen kommentoi Syyrian tilannetta

Kysyimme Damaskoksessa sijaitsevan Suomen Lähi-idän instituutin johtajalta Syyrian tulehtuneesta tilanteesta. Lue, mitä Ari Kerkkänen vastasi.
Teksti Sini Kaipainen
Mainos

Suomen Lähi-idän instituutin johtajana vuonna 2011 toimii filosofian tohtori Ari Kerkkänen. Kerkkänen aloitti tehtävässä tammikuussa 2011. Sitä ennen hän toimi sisäministeriön alaisen Kriisinhallintakeskuksen johtajana. Syyrian Damaskoksessa sijaitseva Suomen Lähi-idän instituutti on yksi Suomen neljästä ulkomailla sijaitsevasta tiedeinstituutista.

Kysyimme Kerkkäseltä taustoja Syyrian väkivaltaisuuksille ja sitä mihin levottomuuden voivat pahimmillaan johtaa. TIedustelimme myös, onko kansainvälisellä yhteisöllä halua ja keinoja puuttua tilanteeseen.

FT Ari Kerkkänen vastaa:

– Syyrian levottomuuksien taustalla on useita syitä. Niitä ovat vuosikymmeniä jatkunut itsevaltainen hallinto ja kansalaisten vapauden puute. Vuodesta 1963 asti voimassa ollut poikkeustilalaki (poistettu nyt toissa viikolla) kielsi mielenosoitukset ja antoi turvallisuusviranomaisille varsin mielivaltaiset mahdollisuudet pidätyksiin.  

Maassa on edelleen satoja, jos ei tuhansia poliittisia vankeja.

Normaalien kansalaisvapauksien tarve ja halu on suurimpana syynä mielenosoituksiin. Taustalla on myös taloudelliseen ahdinkoon ja työttömyyteen liittyviä syitä. Itsevaltaisesti hallitussa maassa kansalaiset ovat pelänneet ilmaista mielipiteitään julkisesti.

Tunisian ja Egyptin tapahtumien innoittamina uskallettiin lähteä mielenosoituksiin sen jälkeen, kun turvallisuusviranomaiset olivat Deraan kaupungissa maaliskuun puolivälissä pidättäneet alaikäisiä nuoria hallinnon vastaisten graffitien kirjoittelun johdosta.

Kansalaiset haluavat vapautta, turvallisuusviranomaisten mielivaltaisen toiminnan ja pidätysten loppumista, demokratiaa ja toimeentuloa.

Syyria on heterogeeninen valtio väestöltään, jossa valtaosa, noin 70% väestöstä on sunnamuslimeja loppujen ollessa alawiitteja, kristittyjä ja kurdeja. Lisäksi maassa on palestiinalaispakolaisia. Presidentti Assad tulee alawiiteista, jotka ovat siis vähemmistönä.

Syyriassa jo pitempään on näkyvän yhtenäisyyden ja eri uskontokuntien välisen sovun taustalla kytenyt sunnamuslimien tyytymättömyys siihen, että vähemmistöryhmää tai –ryhmiä edustavat hallitsevat maata.

Mielenosoituksissa vahvin osallistujuus on tullut sunnamuslimien joukosta, vaikka muitakin väestöryhmiä on mukana. Uskontokuntien välinen jännite on kasvamassa mielenosoitusten jatkuessa ja hallinnon turvautuessa edelleen väkivaltaan niitä tukahduttaessa. Tämä voi johtaa pahimmillaan uskontokuntien välisten suhteiden kärjistymiseen.

Syyriassa ei ole valittu Libyan tietä eikä kehitys todennäköisesti samalla tavalla tule kulkemaankaan. Presidentti Bashar al-Assad ei nähnyt välttämättömäksi seurata Tunisian ja Egyptin presidenttien tietä siitäkään syystä, että hänellä on ollut ja on edelleen myös aitoa kannatusta Syyriassa.

Syyriassa on perinteisesti totuttu panemaan kapinat järjestykseen väkivaltaan turvautumalla (Hamassa tapahtunut muslimiveljeskunnan johtaman kansannousun kukistus 1982). Nykyisessä tilanteessa menettely on valitettavaa, mutta Syyrian hallinnolle totuttua menettelyä.

Kansainvälinen yhteisö ei tule samalla tavalla puuttumaan tilanteeseen Syyriassa kuin Libyassa. Tämä johtuu pitkälti Syyrian avainasemasta Lähi-idässä poliittismaantieteellisesti.

Mahdollisen kansainvälisen yhteisön puuttuminen saattaisi vain pahentaa kaaosta ja lopputulos voisi olla jopa nykyistä tilannetta heikompi.

Pahimmillaan kaaos Syyriassa synnyttäisi uuden alueellisen sodan, jossa mukana olisi useita Syyrian naapurimaita. Libyan maantieteellinen sijainti ei ole samalla tavalla strateginen, sen asevoimat ovat paljon Syyrian vastaavia pienemmät, samoin väestöltään Libya on paljon Syyria pienempi. Syyria ei siis seuraa Egyptin eikä Libyan tietä, onko se jotakin siitä väliltä, jää nähtäväksi.

Kansainvälisellä yhteisöllä ei tällä hetkellä julkilausumien eikä pakotteiden sekä diplomatian lisäksi ole käytännöllisesti katsoen muita keinoja puuttua tilanteeseen. Geostrategisista syistä johtuen ulkopuolinen puuttuminen olisi liian vaarallista ja saattaisi kärjistää tilanteen alueelliseksi sodaksi.

Riskit väliintulon seurauksista ovat liian suuret.

Syyrian hallinnon tukemista toivotaan useissakin naapurimaissa. Israelin ei varmasti voida sanoa varsinaisesti tukevan Syyrian nykyistä hallintoa. Maiden välillä vallitsee edelleen virallisesti sotatila. Israel on kuitenkin tottunut luottamaan siihen, että Syyrian nykyhallinto pitää tilanteen vakaana.  

Mahdolliset muutokset Syyriassa saattaisivat Israelin näkökulmasta nostaa entistä voimakkaammin esille myös vaatimuksen Golanin kukkuloilta vetäytymisestä.  Nykyistä demokraattisempi Syyria mahdollisesti saisi Golanin kukkuloiden palauttamisen vaatimukseen nykyistä selvemmin kansainvälisen yhteisön tuen, jota Israelin hallitus ei varmastikaan toivo.

Mikäli Syyria ei kuitenkaan muuta väkivaltaisen tukahduttamisen politiikkaa, mielenosoitukset jatkunevat ja levinnevät ja tarkoittavat jotakin muutosta jossakin vaiheessa. Pahimman skenaarion mukaisesti Syyria ajautuisi Irakin tilanteen kaltaiseen kaaokseen, jossa eri osapuolet käyvät sisällissodan kaltaista valtataistelua.

Irakin kaltaista kaaosta ei toivo kukaan Syyriaan, eivät syyrialaiset eikä kansainvälinen yhteisö. Tilanne johtaisi vuosia kestävään sekasortoon ja väkivaltaan sekä sen lisäksi uusiin alueellisiin jännitteisiin, joissa olisi mukana Libanon, Turkki, Israel, Jordania, Saudi-Arabia ja Iran – pelottava näkymä.

Millaiseksi näette Presidentti Bashar al-Assadin roolin ja tulevaisuuden?

Presidentti Assadin roolista ei ole täyttä selvyyttä. Todellisuudessa ei tiedetä, mikä on hänen todellinen asemansa päätöksenteon suhteen. Assadin tultua valtaan isänsä jälkeen vuonna 2000 hän yritti toteuttaa uudistuksia suhteellisen nopeasti. Tämä uudistusprosessi pysäytettiin hyvin nopeasti ilmeisesti hallinnon lähipiirin toimesta.

Valtaa siis Syyriassa käyttävät ilmeisesti muutkin, ei vain presidentti.

Jo nyt on nähtävissä piirteitä, jotka herättävät kysymyksiä. Presidentti on puhunut julkisesti vain kahdesti mielenosoitusten käynnistymisen jälkeen ja on mahdollista, että hänen todellinen vaikutusvaltansa tapahtumien kulkuun ja päätöksentekoon on oletettua pienempi. Vahvalla turvallisuuskoneistolla näyttää olevan paljon päätösvaltaa.

Kansan keskuudessa Assadilla edelleen näyttäisi olevan tukea.

Mitä tilanteen rauhanomainen ratkaisu ja demokratiaprosessin käynnistyminen maalta vaatisi?

Tilanteen rauhanomainen ratkaisu vaatisi väkivallan välitöntä lopettamista hallituksen turvallisuusviranomaisilta. Myös mielenosoittajien olisi pidättäydyttävä väkivallasta viranomaisia vastaan.

Samalla hallinnon pitäisi julkistaa riittävän todellinen ja toteutettavissa oleva demokraattinen uudistusprosessi aikatauluineen, joka sisältäisi tarvittavat muutokset perustuslakiin, poistaisi Baath-puolueen monopoliaseman, sallisi vapaan puoluerekisteröinnin sekä perustuslain muutoksen jälkeen järjestäisi kansainvälisen yhteisön valvomat vapaat parlamentti- ja presidenttivaalit.

Prosessin onnistuessa kansainvälisen yhteisön ja erityisesti Yhdysvaltojen ja EU:n pitäisi tukea tätä prosessia lupaamalla poistaa Syyrian vastaiset pakotteet.

Julkaistu: 4.5.2011