Kysy Kiminkiseltä: nesteenpoistolääkkeet | Apu

Question

Isälläni, 83 vuotta, on seropositiivinen nivelreuma 1970-luvulta saakka, hypersedimentaatio luokkaa 30–60 sekä korkea IgA. Lisäksi on verenpainetauti (Hypoloc 5 mg 1/4 /vrk) ja tyypin 2 diabetes (ilman lääkitystä nykyisin).Nivelreumadiagnoosiin pohjautuen on määrätty Trexan vuodesta 2001 alkaen, nykyisin 10 mg/kerran viikossa +Acid Folic. Salazopyrin ja Prednisolon lopetettu 2012. Nivelkipuja ei ole ollut, sorminivel- ja rannesynoviitteja jonkin verran. Oikea lonkka ja vasen polvi on protetisoitu artroosin takia.
Onko Trexan-annosta syytä ”titrata” ikään ja kuntoon nähden sekä kohtuullisen korkean krea-arvon (125–145) takia? Varsinaisia reumakokeita ei ole nyt otettu kahteen vuoteen ja reumakontrollitkin siirretty perusterveydenhuoltoon tasaisen tilanteen takia. Trexan on kuitenkin aika voimakas lääke, ja lääkitykseen lisätyn Furesiksen (20 mg/vrk) kanssa vaikuttanee yleistilaan muutenkin.
Jaloissa on ollut jo kauan vaihtelevassa määrin turvotusta ja tukisukat käytössä. Sydämessä on todettu vain I asteen AV-blokki. Kerran kokeilussa ollut Cardace poisti turvotukset, mutta nosti sykkeen korkeaksi. Ääreisverenkierto on huononlainen, verenpaine pysynyt tasossa 130/85 keskimäärin. Suositellaanko nesteenpoistolääkkeen käyttöä Trexanin kanssa jatkuvassa käytössä päivittäin, vai olisiko parempi jatkossa esimerkiksi joka toinen päivä? Itse en pidä sen käytöstä lainkaan, mutta lääkärin mielestä se on tarpeellinen. Jonkun mielestä se auttaa munuaisten vajaatoiminnasta kärsivää, toisen mielestä huonontaa munuaisten tilaa.

Accepted Answer

Olen kanssasi samaa mieltä: en pidä tavanomaisista nesteenpoistolääkkeistä (suolan tai oikeammin natriumin poistajat). Hyväksyn niiden käytön pakon sanelemana hankalassa sydämen- tai munuaisten vajaatoiminnassa ja joissakin erityistilanteissa. Pieni tiatsidiannos (12,5 mg) on tarvittaessa käypä verenpainelääke erityisesti lääkeyhdistelmissä, mutta silloinkin sen haittoihin törmään usein – esimerkiksi kihtikohtaukseen. Nesteenpoistolääkkeet voivat esimerkiksi luhistaa elimistön nestetasapainon, korventaa liiallisina munuaisia ja provosoida esiin kihdin ja diabeteksen. Sen sijaan spironolaktoni-nimiselle diureetille löydän useammin käyttöä, sillä se ei jaa tavanomaisten nesteenpoistolääkkeiden sivuvaikutuspatteristoa – toki se taas ei sovi reilummassa munuaisten vajaatoiminnassa. Pitää ottaa huomioon, että jokaisella lääkkeellä on haittansa, jolloin hyödyt ja haitat tulee tarkkaan punnita. Luomuna eläminen olisi aina kaikista parasta!
En ole tutkinut isääsi, joten en kykene päättelemään, minkä vuoksi hänelle on noinkin voimaperäistä diureettia kuin Furesis määrätty (tosin annos on onneksi pienehkö). Jalkojen turvotus ei saa olla se syy. Sitä olette aivan oikein hoitaneet tukisukin. Munuaiset tuskin tässä vaiheessa edellyttävät Furesiksen käyttöä – siitä voi olla jopa niille haittaa. Lääkäriltä on syytä kysyä, miksi Furesista tarvitaan. Jos hän vastaa, että sydämen vajaatoiminnan takia, kysykää, mihin diagnoosi tarkkaan ottaen perustuu.
Olet oikeilla jäljillä. Kun elimistö vanhenee, myös lääkkeiden käsittely ja eliminaatio maksassa ja munuaisissa heikkenee. Lääkeannoksia on arvioitava toistuvasti. Metotreksaatti on syrjäyttänyt kullan nivelreuman peruslääkkeenä. Olen itsekin käyttänyt sitä 20 vuotta ja hyvin se on sopinut.
Metotreksaatti erittyy pääasiassa munuaisten kautta, joten sen annosta on pienennettävä munuaisten vajaatoiminnassa. Olet oikeassa siinäkin, että metotreksaatin erittyminen vähenee Fureksiksen kanssa käytettäessä.
Kyselen toistuvasti itseltänikin, kauanko jatkan voimaperästä omaa reumalääkitystäni, kun tauti on jo pitkään ollut hiljaa. Jos lääkitys on pieni ja sopii hyvin, ei mielellään lähdetä herättämään nukkuvaa karhua. Se voi herätä.
Isäsi tapauksessa kysyisin lääkäriltä diureetin tarpeellisuuden perään ja edelleen vähentäisin Trexan-annosta, vaikka se ei hulppea olekaan. Taustalla on kuitenkin merkittävä munuaisten vajaatoiminta. Lääkityksen voi toki hiljalleen lopetella ja katsoa, kuinka käy. Jos lääkitys on päällä, pitää muutaman kuukauden välein seurata munuais- ja maksa-arvoja ja reagoida niissä mahdollisesti tapahtuviin muutoksiin.