Apu

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri haluaisi oppia lepäämään hyvällä omallatunnolla

Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri haluaisi oppia lepäämään hyvällä omallatunnolla

”Radion Yölinjalla -ohjelmaa juontaessani näin, millaista ihmisten elämä voi repivimmillään olla. Opin myös, että ihmisillä on hämmästyttävä kyky selvitä mitä järkyttävimmistä tilanteista.”
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Muutama viikko sitten lensin Atlantin yli. Koneen viihdejärjestelmässä sattui olemaan Leonard Cohenin 

levy Songs of Love and Hate, ja kuuntelin sitä koko matkan. Ehkä tämä oli jonkinlainen etiäinen, sillä viikon kuluttua Cohen kuoli. 

Olen kuunnellut Cohenin biisejä viidellä vuosikymmenellä satoja kertoja, ja aina sanoituksista aukeaa jotain uutta. Niissä on valtavan rikas elämännäkemys, jossa on ironiaa, vakavuutta ja universaalia uskonnollisuutta. Cohen pystyi hämmästyttävällä tavalla yhdistämään seksuaalisuuden ja uskonnon. Kadehdin hänen tajuntaansa ja tietoisuuttaan.

Opin lukemaan nelivuotiaana. Viisivuotiaana kirjoitin pieniä juttuja, jotka olivat jonkinlaisia venytettyjä vitsejä. Piirsin myös sarjakuvia. Katsoin mallia Aku Ankasta ja huomasin, että nenä on sarjakuvissa keskeinen. Ankoilla oli iso nokka ja Hessu Hopolla kuono. Minäkin piirsin isonenäisiä mieshahmoja ja piirrän edelleen. 

Vanhempani olivat opettajia ja kannattivat vapaata kasvatusta. Nyt jälkeenpäin olisin toivonut heiltä selkeämpää suuntaa tai elämänohjeita. Koska opin niin varhain lukemaan, tämä taito ehkä peitti heiltä sen minussa olevan pienen lapsen. 

Nuorena olin arka ja estynyt, kunnes parikymppisenä tein päähänpistosta radio-ohjelman käsikirjoituksen ja kiikutin sen silloiselle Yleisradion musiikkitoimittajalle Heikki Harmalle. Eipä aikaakaan, kun jo spiikkasin sitä studiossa. Minulle se oli valtavan tärkeä juttu. Tämän jälkeen uskalsin tehdä paljon muutakin.

Minusta tuli Vihreiden puoluejohtaja 35-vuotiaana. Olin aivan liian kokematon tehtävään. Joka tilanteeseen jouduin menemään epävarmana, enkä aina tiennyt, mitä mistäkin asiasta ajattelin. Se oli traumaattista aikaa. 

Olen vuosikymmeniä esiintynyt ja puhunut. Joskus olen buukannut kalenterini niin täyteen, etten ole ehtinyt valmistautua esitykseeni. Kerran minulla oli täysin väärä käsitys siitä, mistä piti puhua. Yleisökin ällistyi puheistani. Tilanne oli hirveä. Tajusin, ettei koskaan voi mennä puhumaan lonkalta mitään. 

Radion Yölinjalla -ohjelmaa juontaessani näin, millaista ihmisten elämä voi repivimmillään olla. Opin myös, että ihmisillä on hämmästyttävä kyky selvitä mitä järkyttävimmistä tilanteista. Ohjelman idea oli, että jakamalla selviytymistarinoitaan ihmiset voivat auttaa toisiaan. 

Tässä iässä olen jo oppinut luopumaan. Suurin osa elämästäni on takanapäin. Kesästä en silti haluaisi ikinä luopua. Aina kun kesä loppuu, se on pieni kuolema. 

Vaikka psykologina olen yrittänyt auttaa muita olemaan itselleen armollinen, en osaa olla armollinen itselleni. Tässä on ristiriita. 

Haluaisin oppia lepäämään hyvällä omallatunnolla. 

Jos minulla olisi kaikki valta, istuttaisin maailman valtiaat samaan huoneeseen ja sanoisin, että täältä ette tule ulos ennen kuin olette keksineet, miten sopu ja rauha saadaan aikaan ihmisten kesken. Olen aivan varma, että jos he oike­asti tahtoisivat, tällainen maailmanjärjestys löytyisi.

Teksti Leena Raivio, kuva Kari Kaipainen

Julkaistu: 13.1.2017