Apu

Apua esiintymisjännitykseen



Apua esiintymisjännitykseen

Esiintymisjännitys on yleistä, ja sen voittamiseksi on toimivia menetelmiä.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Fotolia

Valtaako paniikki, kun pitäisi aloittaa puhe töissä tai kesäjuhlissa? 

– Useimmiten jännittäminen on täysin normaali tunne- ja kehoreaktio haastetilanteessa, Vuoden psykologiksi valittu Minna Martin sanoo. 

Jos jännittäminen alkaa haitata paljon arkielämää, työssä selviytymistä ja ihmissuhteita, voi olla kyse ongelmasta, johon kannattaisi hakea apua ammattihenkilöltä. 

– Jännittäminen kertoo usein siitä, että kyseistä tilannetta pidetään tärkeänä, tai että se poikkeaa totutusta arkitilanteesta. Usein jännittäminen vähenee, kun tilanne muuttuu tavalliseksi. 

– Jännittäjille on yhteistä  herkkyys, joka on synnynnäinen ominaisuus. Ihminen on herkkä kokemaan voimakkaita tunteita, jotka virittävät kehon. Monet saattavat olla myös aika vaativia itseään kohtaan. 

Jännittäminen voi myös kertoa siitä, että ihminen pelkää muiden ihmisten suhtautumista ja reaktioita. Meillä on kaikilla perustarve tulla hyväksytyiksi sellaisina kuin olemme, mutta kaikki eivät ole saaneet kokea tätä.    

Martin on auttanut jännittäjiä psykofyysisellä hengitysterapialla, joka antaa keinoja rauhoittaa mieltä ja kehoa.

Menetelmän avulla voi saada paremman yhteyden tunteisiin ja oppia suhtautumaan itseen myötätuntoisemmin. 

– Kannattaa mennä pienin askelin jännittäviin tilanteisiin välttelyn sijaan. Näin saa kokemusta, joka kantaa. Myös puheviestinnän kursseista ja terapiaryhmistä on hyötyä. 

Ks. Jännittäjän opas http://www.yths.fi/filebank/2316-Jannittajaopas-2013.pdf 

Julkaistu: 6.8.2015