Tuulilasi

Applen autosuunnitelmat eivät ole salaisuus – Musk: "Jos palkkaat 1000 insinööriä, on vaikea salata asiaa"

1


Applen autosuunnitelmat eivät ole salaisuus – Musk: "Jos palkkaat 1000 insinööriä, on vaikea salata asiaa"

Teslan perustaja Elon Musk on paljastamaan BBC:lle antamassaan haastattelussa, että Apple on suunnittelemassa omaa autoaan.
Teksti Max Lange
Kuvat Tesla Motors

Julkisuudessa on pitkään liikkunut huhuja siitä, että Apple suunnittelisi oman sähköautonsa valmistamista. Apple ei ole julkisesti myöntänyt kehittävänsä autoa. Muskin mukaan kuitenkin Apple on palkannut jo yli 1000 insinööriä kehittämään tulevaa automallia.

Musk ei kuitenkaan täysin lyttää Applen suunnitelmia. ”Sähköauton valmistaminen on melko vaikeaa, mutta Applen kaltainen yritys voisi tehdä erittäin mielenkiintoisen sähköauton”, toteaa Musk haastattelussa.

Musk on myös aiemmin väläytellyt Applen sähköautosuunnitelmia, kertoo Business Insider. Lokakuussa 2015 Musk murjaisi, että Apple palkkaa kaikki Teslan pois potkimat insinöörit. ”Kutsumme Applea Teslan hautausmaaksi”, jatkoi Musk puolivakavissaan.

Saamme varmaankin myös jatkossa todistaa Applen ja Teslan vastakkainasettelua.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90.

Julkaistu: 20.1.2016