Apu

Anu Sinisalo, elämäänsä asettunut



Anu Sinisalo, elämäänsä asettunut

Anu Sinisalo on viime aikoina saanut kiitosta elokuvarooleistaan ja säihkynyt tv:n tanssikisassa, mutta matka on vielä onnellisesti kesken.
Teksti Liisa Talvitie

Pitää olla halu ylittää rajojaan ja tahtotila mennä turvaverkon yli. Niin Anu Sinisalo luonnehtii työtään näyttelijänä. Tämä näkyy hänen viimeaikaisista elokuva- ja tv-rooleistaan ja tietenkin myös menestyksestä viimesyksyisessä Tanssii tähtien kanssa -kisassa, jossa hän sijoittui toiseksi tanssinopettajansa Jani Rasimuksen kanssa.

– Rohkeus on varmasti luonteenpiirre, mutta on se myös ikäkysymys. Nyt lähes 50-vuotiaana minulla ja sillä näyttelijällä, joka olin 30-vuotiaana, on huima ero. Ja onneksi niin. Ikä lisää uskallusta ja itsetuntemusta.

Omassa ammatissa kehittyminen ja osaamisensa hyväksyminen on elämänmittainen matka.

– Se ei missään tapauksessa merkitse sitä, että olisin valmis. Viimeiset kymmenen vuotta olen voinut kuitenkin tehdä työtä sillä asenteella, että osaan ja uskallan.

Vuonna 2011 Anun vastanäyttelijänä elokuvassa Vares – Pahan suudelma näytteli hänen nykyinen elämänkumppaninsa Antti Reini. Tämä määrittelee kumppaniaan ammatillisesti arvostavasti.

– Anu on näyttelijänä persoonallinen, herkkä, taitava, luotettava, hauska ja ärsyttävän lahjakas.

Reini ei osu kovin väärään, sillä vuoden 2014 parhaan naisnäyttelijän Jussi luovutettiin muutama viikko sitten Anu Sinisalolle hänen rohkeasta ja avoimesta roolistaan Ei kiitos -elokuvassa.

Hän sanoo muistavansa roolinsa vielä kiikkutuolissakin.

Alastomuus näyttelijän työssä ei ole sellainen rimakauhun paikka kuin maallikko helposti kuvittelee. Näyttelijän on oltava sinut kehonsa kanssa, eikä hän voi jatkuvasti tuijottaa vartalonsa virheitä.

– Uskon, että jokainen nainen hyväksyy kroppansa tai vihaa sitä päivästä ja mielentilasta riippuen. Fyysisesti paljastavassa roolissa on aina olemassa epävarmuustekijöitä, mutta kun työ alkaa, sitten vaan mennään ja tehdään.

Anu Sinisalo on onnellinen siitä, että hän on saanut näytellä oikeita ihmisiä, ei hahmoja tai muovikuoria.

Juuri sellainen oli Heli Valkosen rooli Ei kiitos -elokuvassa. Keski-ikäinen, seksittömään avioliittoonsa pettynyt nainen, joka löytää rajun, fyysisen suhteen nuoremman miehen kanssa. Sinisalon vahvoina vastanäyttelijöinä elokuvassa ovat Ville Virtanen ja Kai Vaine.

Intohimoisia ja kauniita rakastelukohtauksia elokuvassa Sinisalon kanssa näytellyt Kai Vaine sanoo, että Anu on paras mahdollinen vastanäyttelijä.

– Hän on kuunteleva, rytmitajuinen ja luonnollinen. Myös omapäinen! Anu on joka kohtauksessa vahvasti läsnä ja tuntee hyvin itsensä. Hänen kohdallaan vuodet näyttelijänä eivät ole menneet hukkaan.

Vaativatkin kohtaukset onnistuvat, jos näyttelijät luottavat toisiinsa ja kuvausilmapiiri on hyvä. Halutonta aviomiestä elokuvassa näyttelevä Ville Virtanen korostaa sitä, ettei Anu ota tilaa muilta.

– Hänen ei tarvitse todistella mitään. Hän on rohkea kameran edessä ja johtaa tilannetta rentoudellaan, koska hänellä on hyvä itsetunto ja itsetuntemus.

Anu Sinisalo sanoo, että olennainen osa elokuvaa tehdessä on rytmiikka vastanäyttelijän ja kuvaajan kanssa.

– Kameran edessä näkyy jokainen hengitys, näyttämöllä tilanne on toisenlainen.

Ne, jotka tuntevat Anu Sinisalon elokuvista ja lukuisista tv-rooleista, eivät ehkä tiedä hänen näyttämökokemuksestaan. Sekin on mittava Svenska Teaternia myöten. Sinisalo on myös yksi KUTin eli Keski-Uudenmaan teatterin perustajajäsenistä. Hän on näytellyt siellä vuodesta 1998 lähtien monia rooleja, viimeksi laulaja Jamppa Tuomisesta kertovassa musiikkinäytelmässä.

– On onni, että olen saanut tehdä sekä teatteria että tv-rooleja ja elokuvia. Ja rooleja on riittänyt laidasta laitaan. Enkä kuvittelekaan, että minun pitäisi aina saada tehdä isoja rooleja. Sivuroolit ovat kokonaisuuden kannalta elinehto, mutta niiden arvostus on Suomessa vähäistä. Ilman niitä pääroolia ei voisi olla.

Heikki Lund, näyttelijäkollega KUTista,  sanoo, että Anu Sinisalo on työlleen voimakkaasti omistautuva näyttelijä.

– Hän erottuu näyttämöllä ja elokuvassa aina karismaattisena persoonana. Työtoverina hän on innostava ja työryhmän valopilkku.

Heikki Lund tietää, että Anu Sinisalo saa päivän paistamaan vähän sateisemmallakin säällä.

Tässä kohtaa muotokuva Anu Sinisalosta liikahtaa toiseen asentoon. Hän vetäytyy mielellään yksinoloon ja samoilee metsissä Espanjasta tuodun löytökoiransa Pinjan kanssa.

– Minussa on vahva erakkopuoli. Tunnistan sen, ja se on voimavarani.

Anu Sinisalo täyttää ensi vuonna viisikymmentä. Hän on sukunsa keskiössä sananmukaisesti keski-ikäinen.

– Meitä on neljä sukupolvea: mummini, äitini, minä ja poikani Aleksi. Minulla on perspektiivi sukuni keskeltä niin vanhuuteen kuin nuoruuteenkin.

Ikääntymistä, elämän luonnollista kehityskulkua Sinisalo ei kavahda, eikä hän yritä peitellä ikäänsä.

– Pelottavinta vanhenemisessa on ainoastaan se, että elämä kapeutuisi ja jämähtäisi paikoilleen. Tarvitsen arjen rutiineja, mutta niitä on myös osattava rikkoa vaikka kuinka pienesti. Itseään on tökittävä, jotta välttää jumittumisen.

Anu Sinisalo on opettanut nuoria opiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja nostaa hattua heidän elämänasenteelleen.

– Näen nuorissa rohkeutta kokeilla erilaista elämäntapaa kuin minun sukupolveni on elänyt. Enää ei tehdä välttämättä yhtä uraa, vaan monta erilaista.

Se, että hänestä itsestään tuli näyttelijä, ei ollut mitenkään itsestäänselvä lapsuudenhaave.

– Katselin paljon elokuvia: suomalaisia ja amerikkalaisia musiikkielokuvia. Ehkä niistä tarttui jotain alitajuntaan. Olin ujohko, tarkkaileva tyttö enkä harrastanut näyttelemistä.

Sinisalo kävi Helsingissä ruotsinkielisen Steiner-koulun, jossa luova ajattelu on tärkeä osa opetusta. Ehkä sekin vaikutti siihen, että hän pyrki Teatterikorkeakouluun ja pääsi sinne ensi yrittämällä.

Vuodet 1991–1995 koulussa olivat antoisaa aikaa.

Jouko Turkan aika oli jo onneksi ohitse, eikä turkkalaisuus olisi ollut mitenkään minun juttuni. Koulun rehtorina vaikutti Helsingin Kaupunginteatterin nykyinen apulaisjohtaja Kari Rentola, ja sain opettajiksi muun muassa Kari Heiskasen, Pertti Sveholmin ja Vesa Vierikon.

Sinisalon kurssi oli sattumoisin sellainen ryhmä, josta on noussut esille monia menestyneitä näyttelijöitä.

– Sitähän ei kurssin alussa kukaan tiennyt, mutta näin kävi.

Kohtalo heitti tietyt nuoret yhteiselle radalle, muun muassa Anu Sinisalon, Peter Franzénin, Minna Suurosen, Sari Puumalaisen, Janne Reinikaisen ja Petra Karjalaisen.

Epävarmuus on alituinen seuralainen, jota freelancenäyttelijä joutuu työssään sietämään.

– Välillä sen kestää paremmin, välillä huonommin. Epävarmuus syntyy ennen kaikkea taloudellisesta tilanteesta, siihen kaipaisi enemmän turvaa. Olen kuitenkin jo sen ikäinen, että en esimerkiksi kuvittele minulle tarjottavan kiinnitystä mihinkään teatteriin. Haluaisinko edes sellaista?

Töitä Anu Sinisalolla on nyt kohtuullisesti. Hän näyttelee adoptioäitiä alkusyksystä uudessa kotimaisessa elokuvassa Vapaita, hän on mukana Roba-tv-sarjan uusissa jaksoissa ja on juuri ollut ruotsalaisen Beck-poliisisarjan kuvauksissa.

– Beckissä saan näytellä upean Peter Haberin ja Mikael Persbrandtin kanssa. Minua varoiteltiin jälkimmäisestä, että hän saattaa olla hankala, mutta kaikki sujui kuvauksissa erinomaisesti.

Ruotsin kielellä näytteleminen sujuu Sinisalolta, kävihän hän koulunsa ruotsiksi ja näytteli Teatterikorkeakoulusta valmistuttuaan neljä vuotta Svenska Teaternissa Helsingissä.

– Silloin tehtiin monenlaista Viulunsoittaja katolla -musikaalista Molièreen, mutta ruotsiksi näytteleminen vaatii aina enemmän jumppausta kuin suomeksi. Yritämme Antin kanssa välillä puhua keskenämme ruotsia, mutta kyllä puhe helposti luiskahtaa suomen puolelle.

Ensi kesänä Anu Sinisalo nähdään Heinolan kesäteatterissa, jossa Jaakko Saariluoma ohjaa komedian Ulkomaalainen.

– Pidän tällaisista kepeistä, viihdyttävistä rooleista. Niistä voisi ammentaa enemmän aineksia myös draaman tekemiseen.

Sinisalon hyvin tunteva näyttelijä ja kirjailija Anna-Leena Härkönen sanoo, että Anu luulee, ettei hän ole komedienne.

– Ja kuitenkin hän on! Samalla hyvin herkkä.

Tänä keväänä, juuri nyt Anu Sinisalo sanoo, että elämässä parasta on eläminen.

– Olen utelias asioiden, myös itseni suhteen. Mihin vielä pystyn, ja mitä minusta löytyy. Onhan ihminen mielenkiintoinen luonnonilmiö!

Matka on onnellisesti kesken, ja näyttelijän sielu palaa työlleen.

Teksti: Liisa Talvitie

Kuvat: Jouni Harala

Julkaistu: 20.3.2015