
Olet ollut jo pitkään määrittelemättömän mittaisella tauolla. Mitä olet puuhaillut tällä aikaa?
– Olen opiskellut personal traineriksi ja viettänyt aikaa Espanjan-asunnossani. Lensin sieltä Suomeen kerran kuussa lähiopintoja varten Varalan urheiluopistoon, josta valmistuin viime toukokuussa. Haluan taukoni aikana luoda itseäni artistina uudestaan.
Miltä tuntui opiskella muiden nuorten rinnalla?
– Tosi hyvältä. Sain paljon sisältöä elämääni ja onnistumisen tunteita. Eräs kuusikymppinen asiakkaani sanoi itku silmässä, että ”Antti, olet antanut minulle elämäni takaisin”. Minäkin aloin itkeä, ja tajusin, että kaikki tämänlaiset tunteet tai palautteet ovat aina liittyneet artistiuteen. Nyt saan palautetta ihmisenä.
Aiotko tehdä valmentajan hommia jatkossa?
– En aio. Opiskelu on ollut tärkeää itseni kannalta, sillä minun täytyy olla huippukunnossa kyetäkseni niihin asioihin, joita lavalla tapahtuu.
Mikä on ollut käänteentekevintä viime vuonna?
– On ollut vapauttavaa ymmärtää, että minun ei tarvitse kirjoittaa yhtäkään laulua sen vuoksi, etten osaisi mitään muuta. Olen elänyt viimeisen vuoden tosi onnellista ja täyttä elämää ilman, että siihen on liittynyt artistius. Aikaisemmin olen määrittänyt identiteettiäni sen mukaan, kuinka suosittu artisti olen.
Koska Antti Tuisku palaa tauolta?
– Minulla on kutkuttava fiilis, koska tiedän itse, mitä on tulossa. Tällaista oloa minulla ei ole ollut sitten Peto on irti -julkaisun. Sanotaan niin, että paluuni ei tule jäämään ihmisiltä näkemättä ja kuulematta, kunhan sen aika on.
Antti Tuisku on joka viikko ruudussa Vain elämää -ohjelmassa. Uudet jaksot esitetään perjantaisin.
Vain elämää, perjantai klo 20.00, lauantai klo 9.00 ja klo 17.45 Nelonen, sunnuntai klo 21.00 Liv.