No, mitäs. Siitä sitten vain nollapeli alkuun ja hillityt tuuletukset perään – vaikka sana ”hillitty” ei aina ole ensimmäinen, joka Antti Raannasta maalivahdin kaukalon ulkopuolella tuntevien mieleen tulee.

Kentällä torjuntatyöskentelyään juniorivuosista rauhoittanut Raanta, 23, on talven liigapeleistä asti ollut täysin hermottomalta vaikuttava lempinimensä veroinen ”Muuri”. Hän ei käytännössä anna juuri lainkaan kakkoskiekkoja, sijoittuu jatkuvasti oikein ja torjuu lähes kaiken, mihin on edes jonkinlainen näköyhteys.

- Olihan kannustus mahtavaa, mutta en mä oikeastaan kuule kentällä mitään. Tai kuulen, mutten ajattele. Eikä ne vedot mitenkään pahoja olleet; oikeastaan vain kaksi viimeistä oman pään aloitusta mietitytti, ettei niissä vaan sössi voittoa, Raanta sanaili naama peruslukemilla toimittajajoukon piirittämänä.

Leijonat saa kiittää pisteistä paitsi Raannan 36 torjuntaa – joihin mahtui useita haamupelastuksia – myös ykköskenttäänsä, joka vastasi jälleen Suomen kaikista osumista ja suurelta osin pelinrakentelustakin. Vaikka Petri Kontiolan (1+1) johtamassa koostumuksessa löytyy useampi kiekkoa rakastava pelimies, kentällinen kykeni sekä tarvittaessa kääntämään peliä nopeasti että juonimaan itsensä parilla-kolmella syötöllä pakkopelipyöritykseen ja maalipaikkoihin.

Päävalmentaja Jukka Jalonen oli reagoinut Suomen neloskentän Saksa-pelin vaikeuksiin pienillä kokoonpanomuutoksilla, ja slovakkeja vastaan nelonen pelasi selvästi vähemmän.

Yritystä kaikilla Leijonilla kyllä riitti, joillain liiaksikin. Mutta vaikka hieman näennäisesti läpi ottelun yrittänyt Slovakia pelasi tutun vetäytyvää keskialueen trappia eikä juuri pyrkinyt karvaamaan aggressiivisesti, turhan moni Suomen pelaaja jäi hautomaan kiekkoa ja ”ihmettelemään” puurouttaen pelin silloinkin, kun se ei ollut tarpeellista. Yllättäen jopa konkari Ossi Väänäsellä oli välillä vaikeuksia hyökkäyksiin lähdön rytmittämisen, omien miesten ja pakkiparinsa Janne Jalasvaaran löytämisen kanssa (ja päinvastoin).

Raannan lisäksi Suomen ilahduttavimmat onnistujat olivat Sami Lepistö ja kolmoskentän sentterinä kahteen suuntaan tunnollisesti uurastanut Tappara-keltanokka Jarno Koskiranta.

Aikansa teinitähden Lepistön, 28, ura on ollut vuosia huolestuttavassa laskusuunnassa.  Slovakiaa vastaan pehmeäkätinen taitopuolustaja kuitenkin jakoi vanhaan malliinsa oivaltavia syöttöjä, uskalsi nousta tukemaan ja rakentamaan hyökkäyksiä ja hoiteli itselleen usein hankalat 1-1-tilanteet sekä muut arkisemmat puolustusvelvoitteet pääosin onnistuneesti.

Lepistön kasvot olivatkin yhtenä hymynä ottelun jälkeen, ja koko elekieli huokui samaa helpottunutta vapautumista kuin otteet kentällä.

- Tiedettiin, että slovakit tulevat harvemmin sutena päälle, mutta ne olivat yllättävänkin passiivisia. Oli hyvin aikaa ja kiekko pysyi mukana. ”Konnan” (Kontiola) kanssa on mahtava pelata; se on aina mieluummin myöhässä kuin etuajassa, mikä on sentterille hyve. Aina löytyy syöttöpaikka, ja Kontiolalla pysyy kiekko niin mukana, että sen voi saada takaisinkin, Lepistö vitsaili.

Slovakiaa vastaan hän kellotti puolustuksen toiseksi suurimmat peliminuutit. Suomen joukkueessa vuosimallia 2013 Lepistö pääsee pelaamaan myös ykkösylivoimaa, mistä hän silmin nähden nauttii.

Jukka Jalonen on myöntänyt antaneensa ykkösnyrkilleen ylivoimakuvioihin käytännössä vapaat kädet, kunhan tulosta tulee.

- Meillä on sen verran taitavia jätkiä siinä, että liika kaavoihin kangistaminen olisi hölmöä. Totta kai kiekon sisään viennistä ja muusta vastaavasta on selvät sävelet, mutta sen jälkeen saa ja pitää soveltaa. Aika luomulla mennään ja hyvä niin, mä olen luomun ystävä, Lepistö kuittasi.

Ja virnisti taas leveästi.