Apu

Antti Ketonen: ”Poistaisin maailmasta ensimmäiseksi kateuden – on hienoa, jos ihminen menestyy, se ei ole minulta pois”

Antti Ketonen: ”Poistaisin maailmasta ensimmäiseksi kateuden – on hienoa, jos ihminen menestyy, se ei ole minulta pois”
Laulaja Antti Ketonen ihaili teini-iässä isoäitiään, pelkää terveytensä puolesta ja menettää hermonsa, kun joku omasta kaveriporukasta selaa ravintolan ruokapöydässä puhelinta.
Julkaistu: 15.8.2021

Jatka lausetta Antti Ketonen: Lapsuuteni sitkein haave oli… lentäjän ammatti. Pääsin kuusivuotiaana lentokoneen ohjaamoon, kun lensimme Amerikkaan. Siinä pääsee näkemään maailmaa lintuperspektiivistä. Toisin lopulta kävi. Kun pääsin ensimmäistä kertaa koulun kevätjuhlassa esiintymään, tiesin heti, että tämä on minun juttuni.

Teini-iässä ihailin erityisesti isoäitiäni. Hän oli Lohjan ammattikoulun emäntä, ja pääsin maistelemaan kaikenlaisia perinneherkkuja. Ihailin mummin positiivista elämäntapaa, jonka hän antoi perintönä myös minulle.

Viimeksi nauroin makeasti, kun pääsimme esiintymään livenä yli puolen vuoden tauon jälkeen. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Edellisestä live-keikasta oli kulunut puolikas vuosi. Keikkafiilis lähti jo siitä, kun nousimme bussiin. Tuntui todella hyvältä nähdä, kuinka yleisö ja bändi nauttivat esiintymisestä.

"Minulla ei ole mitään ruokavalioita, joita noudatan, vaan syön sitä, mitä minun tekee mieli."

Pelkään kuollakseni terveyteni puolesta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan terveyttä. Yritän pitää itseäni kunnossa urheilemalla. Tykkään todella paljon hyvästä ruuasta. Minulla ei ole mitään ruokavalioita, joita noudatan, vaan syön sitä, mitä minun tekee mieli. Unen saaminen on tärkeää, ja yritän nukkua tarpeeksi eli noin seitsemän tuntia vuorokaudessa. Se riittää minulle.

Ystäväni ihmettelevät, miten minulla riittää aikaa kaikkeen. Vielä muutama vuosi sitten en käyttänyt kalenteria ollenkaan. Nyt se on pakollista, jotta osaan aikatauluttaa päivät. Yrittäjänä tulee helposti tehtyä 12–18 tunnin päiviä, mutta en valita. Rakastan sitä, että on tekemistä. Tällä hetkellä aika menee uuden albumin viimeistelyyn.

Nykyajan ihanuus ja kamaluus

Hermoni menevät, kun joku selaa puhelinta, kun olemme kaveriporukalla syömässä.

Nykyajan parhaita puolia on navigaattori. Ilman sitä en enää tule toimeen. Muistan, kun teimme yhtyeemme kanssa ensimmäisiä keikkareissuja ja suunnistimme keikkapaikalle vanhalla autokartalla. Olimme usein eksyksissä ja väärillä reiteillä, mutta jotenkin silti aina löysimme perille viime tipassa.

Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, lahjoittaisin osan hyväntekeväisyyteen. Loput sijoittaisin fiksusti.

"Tulevasta kun ei tiedä mitään, niin on parempi vain elää kuin käsillä oleva päivä olisi viimeinen ja nauttia jokaisesta hetkestä."

Yrityksistäni huolimatta en ole oppinut siistiksi. Tykkään, että tavarat ovat paikoillaan, jotta löydän ne helposti. Valitettavan usein minulla on tavarat hukassa.

Viimeksi rakastuin Suomen luontoon. Olen juontaja Vesillä-ohjelmassa, ja tutustumme muun muassa Saaristomereen. Yllätyin, että Örön saarella on huikeat 1 500 perhoslajia. Ohjelma tulee ulos ensi keväänä.

Aion vielä joskus opetella puhumaan Espanjaa. Yhtiökumppanini on Madridista kotoisin. Avasimme espanjalaisen La Taperia -viinibaarin Helsingin Uudenmaankadulle.

Sen päivän haluan nähdä, jolloin maailma jälleen avautuu. Tulevasta kun ei tiedä mitään, niin on parempi vain elää kuin käsillä oleva päivä olisi viimeinen ja nauttia jokaisesta hetkestä.

Ensimmäiseksi poistaisin maailmasta kateuden. On esimerkiksi hienoa, jos ihminen menestyy, ja se ei todellakaan ole minulta pois.

3 kommenttia