Apu

Antti J. Jokinen: ”Minua on lapsesta asti riivannut kaipuu pois Suomesta – Maailma ja elämä ovat jossain muualla”

Antti J. Jokinen: ”Minua on lapsesta asti riivannut kaipuu pois Suomesta – Maailma ja elämä ovat jossain muualla”
Kaksi maailmaa ja sukupolvea kohtaa, kun tv-selostajalegenda Juha Jokinen, 82, lentää Espanjasta Suomeen katsomaan poikansa, tähtiohjaaja Antti J. Jokisen, 51, uutta elokuvaa. On tultu kauas siitä, kun Antti sai remmiä menon äidyttyä Nurmijärven maalaiskylässä liian villiksi.

Isä Juha Jokinen tapaa poikansa Antti J. Jokisen tämän työpaikalla Helsingissä. Seinää koristaa Keith Richardsin muotokuva.

Tapaamispaikkamme on Antti J. Jokisen Helsingin päämaja, Cinematic-yhtiön toimisto ja studio vuonna 1913 rakennetun talon ullakkokerroksessa.

Huoneissa on korkeutta metritolkulla, jykevät kattoparrut ja tiiliseinä osin esillä. Pari elokuvaa varten teetettyä Helene Schjerfbeckin maalausten kopiota on täällä kuin kotonaan.

Vaikka takana on kymmenien vuosien urheiluselostajan ura ja puheliaan tv-toimittajan työ, Juha Jokiselta ei tahdo löytyä sanoja.

Tai oikeammin: isältä ei tahdo löytyä sanoja. Hän on juuri nähnyt poikansa käsikirjoittaman, ohjaaman ja tuottaman elokuvan Helene, joka pohjautuu taidemaalari Helene Schjerfbeckin elämäkertaan.

– Puhutteleva, upea. Useampaan kertaan oli tippa linssissä. Elän hyvin voimakkaasti tunteella muutenkin, mutta tämä oli kertakaikkinen kokemus. Taideteos, kunnianhimo huipussaan, jokainen kuva kuin maalaus. Kulttuuriteko! Jokinen vanhempi tiivistää.

Ei ole ohjaajan asia kommentoida

Antti istuu vierellä levollisena, posket vähän rusottavat, kun hän sanoo, että kiva kuulla, ja jatkaa, että hänen työnsä on nyt tehty. Ohjaajan ei kuulu tulkita, kommentoida.

– En ole mitenkään kova tykkäämään omista elokuvistani, huomaan lähinnä vain virheitä ja sen, mikä jäi toteutumatta. Ehkä tässä kuitenkin näkyy se, miten kollektiivista taidetta elokuva on, ja se, että ryhmä on tehnyt tätä elokuvaa kymmenisen vuotta. Koettiin kuvauspaikalla, että saattaa olla syntymässä jotain erikoista, Antti sanoo varovaisesti.

Antti Jokisella on pitkä kokemus siitä, miten elokuvien rahoitus saattaa Hollywoodissa kaatua viime hetkillä.

Hänen Suomessa tekemiensä filmien asetelma on ollut toinen: on julkista rahoitusta, yksityistä tukea, Helene-filmissä myös merkittävää kulttuurirahoitusta.

Kun itse tuottaa elokuvansa, tietää myös valmistumisen olevan omissa käsissä: turhan työn ja pettymysten määrä jää minimiin, joukkue pysyy samana.

Urheilumies Juha Jokinen syttyy.

– Olet onnellisessa asemassa siinä, että sinulla on hyvä joukkue. Urheiluvalmennuksen silmin: olette sisäistäneet toisenne, ajatte samaan maaliin toisianne tukien, jokainen antaa parhaansa.

Poika myöntää, että valmentajana tässä ollaan.

– Elokuva vaatii johtajuutta, jonkun, joka johtaa ja kantaa vastuun. Sitä en ole koskaan väistellyt. Elokuvat ovat monella tapaa minun näkemyksiäni, joita toiset ovat tukemassa ja jakamassa. Ja meillä suunnitellaan todella paljon.

Hitchcockia siteeraten: joskus kuvaamisvaihe on suunnittelua tylsempää! Helenissä suunniteltiin jokainen mutteri ja rakennettiin koko talo, kun etsimällä ei löytynyt oikeanlaista, ei Suomesta eikä Virosta.

Elämää 1970-luvun Nurmijärvellä

Aika oli 1970-lukua ja paikka Nurmijärvi. Juha Jokinen oli voimistelunopettaja ja lehtori, joka toisena työnään selosti urheilua Ylen televisiossa.

Kristiina Jokinen oli Nurmijärven kulttuurisihteeri. Perheeseen syntyi kaksi tytärtä ennen Anttia.

Millaista oli varttua kahden televisiokanavan maassa, jossa isä oli valtakunnan julkkis? Siis vähän erilainen urheilutoimittaja, joka rakensi lähetyksiin draaman kaarta, kuiski Jukolan viestien tai Wimbledonin tenniskisan selostuksiaan kullanruskeaksi paahtuneena.

"Heti on sanottava, että kaikki kaverinikin saivat selkään, ei se ollut traumaattinen kokemus eikä tuntunut väkivallalta."
Antti J. Jokinen

– Paria vähäistä yksittäistä koulukiusaamiskokemusta lukuun ottamatta – ehkä nekin johtuivat kateudesta – ei tule mieleen mitään negatiivista tai traumaattista. Media oli toisenlainen silloin, ihmiset ehkä enemmänkin innostuneita. Pieniä väärinkäsityksiä varmaan piti oikoa: ei Ylellä lennelty yksityiskoneella olympialaisiin, Antti hörähtää.

– Ettekä te koskaan pilkanneet minua, kun tulin Urheiluruudun jälkeen kotiin, että taas sua pantiin Pulttiboisissa halvalla, Juha jatkaa.

Juha Jokinen ja toinen selostajalegenda Anssi Kukkonen.

Parempi kasvotusten

Urheilutoimittaja vastasi vitsailuihin jo silloin, että hän arvostaa Aake Kallialan ja Pirkka-Pekka Peteliuksen muunnelmia, ne ovat kunnianosoitus hänen työlleen, kertovat, että siitä löytyy särmää.

Yksi Juha Jokisen tärkeimmin säilöttyjä kuvatallenteita on Aaken ja PP:n tekemä Pulttibois-special, jossa Jokisen hahmo kuiskailee selostusta shakin MM-ottelusta. Sen hän sai eläkkeelle lähtiessään.

Nurmijärvi oli Matti Vanhasen vaalikampanjan mukaan lintukoto, onnela, jonne kaikkien on syytä suunnata. Juha Jokinen on samaa mieltä. Hän on edennyt syntymäkodistaan kymmenen kilometrin päähän, ja viihtyy.

Antilla on toisenlaiset tuntemukset.

"Jos kysytään, olenko kotiutunut Suomeen, todennäköisesti en ole. Yhä on erittäin voimakas poislähdön tunne."
Antti J. Jokinen

– Minua on lapsesta asti riivannut valtava uteliaisuus. Voimakas kaipuu pois Nurmijärveltä, pois Suomesta: maailma ja elämä ovat jossain muualla. Olen elänyt Los Angelesissa, New Yorkissa, Lontoossa ja Pariisissa lähes koko aikuisen elämäni.

– Suomeen tulin, kun näin, miten epävarmaa elokuvien teko Hollywoodissa oli musavideomenestyksenkin jälkeen. The Resident -elokuva ei ollut vielä tullut ulos, kun kirjauduin tekemään Puhdistusta.

– Se, etten palannut Hollywoodiin, liittyy siihen, että rakastuin Krista Kososeen! Antti sanoo.

Se hurahdus tapahtui vuonna 2014. Tytär Selma syntyi 2015, Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen avioituivat 2018.

– Jos kysytään, olenko kotiutunut Suomeen, todennäköisesti en ole. Yhä on erittäin voimakas poislähdön tunne. Matkustaminen on helpompaa kuin ennen, ollaan matkoilla puolet vuodesta, Antti Jokinen jatkaa.

– Yhä on erittäin voimakas poislähdön tunne, Antti J. Jokinen sanoo.

Poika ei vastaa puhelimeen

Kymmeneen vuoteen hänellä ei ollut Suomessa asuntoa. Sitten alkoi tuntua, että pitäisi olla jokin paikka, jossa omat tavarat ovat. Ennen kaikkea taide, kirjat ja elokuvat, joita hän kerää.

Ei siis vakituista kotia vuosiin, autonkin hän hankki vasta viitisen vuotta sitten, ja pitkään hän eli ilman puhelinta. Nyt Antilla on kuitenkin paikka, jota hän kutsuu kodiksi.

– Vihaan puhelimessa olemista, en tykkää hoitaa asioita tekstareilla tai sähköpostilla. Messengeriä käytän, jos on pakko. Veikkaan, että aika harvalla on edes puhelinnumeroani, Antti kertoo.

Isä vierellä sanoo sarkastisesti, että hän kyllä tietää puhelinnumeron, mutta poika ei vastaa, vaan saattaa laittaa tekstarin: "Lenkillä, soitan kohta".

"Ette te koskaan pilkanneet minua, kun tulin Urheiluruudun jälkeen kotiin, että taas sua pantiin Pulttiboisissa halvalla."
Juha Jokinen

Eikä soita viiteen päivään – pitkä lenkki, isä veistelee.

Vuorosanailuna he jatkavat, että tärkeät asiat hoituvat, ja kommunikaatio jakaantuu sisarusten ja nyt myös aikuistuneen seuraavan sukupolven kesken. Mieluummin he näkevät kasvotusten.

Perhetapaamisia on paljon, ja Antti ja Krista käyvät usein Nurmijärvellä näyttämässä nyt neljävuotiasta Selmaa.

Juha Jokinen kertoo kasvattaneensa lapsiaan esimerkin voimalla. – Terveet elämäntavat, liikunta, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, päämäärätietoisuus. Siinä se henki, jota olen yrittänyt siirtää ja jonka olen tunnistavinani Antissa, hän sanoo.

Millaisia kasvatusperiaatteita teillä on ollut?

– Esimerkin voimalla. Äitini hautajaisissa otettiin valokuva, jossa ollaan kaikki. Kuvan taakse on kirjoitettu Dumas’n muskettisotureita lainaten: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Terveet elämäntavat, liikunta, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, päämäärätietoisuus. Siinä se henki, jota olen yrittänyt siirtää ja jonka olen tunnistavinani Antissa, Juha Jokinen aloittaa.

– Vanhemmat ovat minusta periaatteessa vain välineitä. Ihmiset syntyvät yksilöinä ja persoonina, ja isänä pystyn ainoastaan haittaamaan, jos heillä on jokin oma suunta, minne mennä. Kasvatan rakkaudella, lempeydellä ja puhumisella, vaikka tiukat säännöt pitää olla. En ole ottanut mitään vanhemmuuden manuaalia, vaan mennyt tunnepohjalla, Antti sanoo.

Juha Jokisen ajanmukaista kisatyyliä vuodelta 1978. Kuva: Stig Bergström

Sukupolvien välinen ero

Yhdestä asiasta he ovat täysin eri mieltä: sotilaallisesta kasvatuskurista ja ruumiillisesta kurituksesta. Tosin he sanovat sitä sukupolvien väliseksi eroksi.

– Ajat olivat toiset, poikia kasvatettiin niin. Isä tulee perheestä, jossa oli vahva isä, Paavo, jonka mukaan poikani on saanut nimensä, kolme veljestä ja yksi sisko. Remmi vinkui silloin kun oli tarvetta, niin myös meillä. Mutta heti on sanottava, että kaikki kaverinikin saivat selkään, ei se ollut traumaattinen kokemus eikä tuntunut väkivallalta, Antti selvittää.

Juha sanoo, että ruumiillista kuria käytettiin, mutta lempeästi ja niin, että molemmat osapuolet ymmärsivät miksi.

Antti miettii, ettei hän varmaan kovin vaikea lapsi ollut, mutta mielikuvitus oli vilkas ja jekkuja keksittiin. Niin kuin sekin, kun hän pikkupoikana kakkasi kaverinsa kanssa naapurin postilaatikkoon. Pyllylle piiskaa sai kaverikin.

– Isä tulee perheestä, jossa oli vahva isä. Remmi vinkui silloin kun oli tarvetta, niin myös meillä, Antti J. Jokinen kertoo.

Antti sanoo aina tunteneensa, että perhe on tukenut hänen päätöksiään sataprosenttisesti. Parhaiten tuki konkretisoitui, kun Antti teki Hollywoodissa huippu-uraa musiikkivideoiden ohjaajana ja oli samaan aikaan parivuotiaan Paavo-pojan isä parisuhteen Niina Kurkisen kanssa päätyttyä.

Nurmijärvellä asuneiden vanhempien apu oli korvaamaton. Juha toteaa tyynesti, että hyvin Paavo varttui siinä kotipiirissä ja on yhä läheinen, 22-vuotiaanakin.

Antti arvelee, että nykysukupolvi on keskustelevampi ja lapset kertovat asioitaan enemmän. Paavo-pojan kanssa toimii sellainen sääntö, että jos kertoo totuuden, ei tule rangaistusta – ihmisiä tässä ollaan. Juha jatkaa, että he ovat aina sanoneet, että vanhempien luokse voi tulla aina, oli tehnyt mitä vain.

Isä pettyi, kun pojasta ei tullut koripalloilijaa

Antti Jokinen, 51, asuu Suomessa, mutta kiertää suuren osa vuotta etsimässä kuvauspaikkoja sekä kuvauksissa, neuvotteluissa ja festivaaleilla.

Juha Jokinen, 82, asuu Kristiina-vaimonsa kanssa talvikaudet Espanjassa, pohjoisen valoisat ajat taas Nurmijärvellä, synnyinseudullaan.

Miten tarkkaan te kaksi seuraatte toistenne tekemisiä?

Antti riemastuu, että isän tekemisiä on helppo seurata: hän asuu Espanjassa, pelaa tennistä, ottaa valkoviiniä ja katsoo telkkaria!

Isä ei pane käkätystä pahakseen, vaan sanoo, että he ovat aina olleet läheisesti mukana toistensa elämässä riippumatta siitä, missä asutaan, ennen tosin enemmän.

"Onnellisuus on terminä liian pysyvä, enkä ole sellaista koskaan kokenut. Jos joku sellaista puhuu, uskon hänen valehtelevan."
Antti J. Jokinen

– Mullehan oli suuri pettymys, kun Antsasta ei Amerikoissa opiskeluaikanaan tullutkaan maajoukkuekoripalloilijaa, vaan hän hakeutui tälle alalle, jolla nyt on. Olisin niin halunnut selostaa Suomen koripallojoukkueen peliä, jossa oma poika pelaa, isä tunnustaa.

Hän tosin myöntää joutuneensa »jälleen kerran kääntämään takkiaan«.

– Hän löysi lahjakkuutensa vielä paremmalta tasolta kuin urheilijana.

Nuori urheilutoimittaja Juha Jokinen selostamossa.

Antti pääsi Yhdysvalloissa East Carolinen yliopiston koripallojoukkueeseen ja ryhtyi opiskelemaan elokuvaa. Hän arvelee, ettei olisi koskaan ollut riittävän hyvä urheilun ammattilaiseksi. Isä protestoi, että olisitpa, jos olisit panostanut lajiin ja harjoitellut.

Isä muistelee, että pojan visuaaliset taipumukset häiritsivät urheilua jo naperona. Kun 8-vuotiaan Antsan olisi pitänyt laukoa kiekkoa kohti maalia, poika jäi katselemaan jäästä omaa varjoaan: kun aurinko paistoi tuolta, miten hyvännäköistä! Ja valmentaja karjui, että ammu!

Onnellisuus, mitä se on?

Vuodenvaihteen tietämillä on tapana haaveilla ja toivoa onnea. Juhan tiivistys on ytimekäs. Hän on elätellyt haavetta Australiaan matkustamisesta, mutta vaimo ei ole innostunut, täytyy vielä keskustella. Ja onni on viidessä lapsenlapsessa.

Antti sanoo, ettei ole taipuvainen onnellisuuteen.

– Hetkellisesti voi tuntea onnea perheessä, parisuhteessa, työssä, perhokalastuksessa: oli ja meni jo. Onnellisuus on terminä liian pysyvä, enkä ole sellaista koskaan kokenut. Jos joku sellaista puhuu, uskon hänen valehtelevan, Antti sanoo.

– Mulla on haaveita joka aamu, joka päivä ja joka ilta. Olen sillä lailla onnellisessa asemassa, että voin yrittää toteuttaa niitä, Antti J. jokinen sanoo.

Seuraava haave, joka alkaa toteutua, on Ilkka Remeksen kirjaan pohjautuva, tulevaisuuden pelimoottoriteknologiaa hyödyntävä Omerta-hanke: yksi tai kaksi elokuvaa ja tv-sarja, pääroolissa Jasper Pääkkönen. Antti J. Jokiselta on kulunut hankkeen parissa jo kolme vuotta ja niin kuluvat seuraavatkin kolme.

– Paineisiin tottuu, se on johtamista. Pahimmat paineet koin, kun ohjasin Westlifen, Beyoncén tai Céline Dionin musavideoita: tämän näkee koko maapallo ja mulla on kaksi päivää aikaa! Tärkeintä on pitää tavoitteet realistisina ja suhteessa budjettiin. Nuoruudessa yritin tehdä tuotannossa asioita, joihin minulla ei ollut varaa.

Antin mukaan elämä on pelkkää haaveilua.

– Mulla on haaveita joka aamu, joka päivä ja joka ilta. Ja olen sillä lailla onnellisessa asemassa, että voin yrittää toteuttaa niitä. ●

Antti J. Jokinen

  • Syntynyt: 26.4.1968, Nurmijärvi.
  • Ura: Elokuvaopinnot East Carolinen yliopistossa USA:ssa. Yhteistyötä Markus Selinin ja Renny Harlinin kanssa, Solar Filmsin toimitusjohtaja 1995–1997. Musavideoita Hollywoodissa: Eminem, Will Smith, Beyoncé, Westlife, Céline Dion.
  • Elokuvia: Hollywoodissa The Resident, 2011, Suomessa Puhdistus, 2012, Kätilö, 2015, Pahan kukat,2016 (Shanghain elokuvajuhlien pääpalkinto).
  • Perhe: Poika Paavo (1997) Niina Kurkisen kanssa. Naimisissa Krista Kososen kanssa, tytär Selma (2015).
  • Ajankohtaista: Helene-elokuvan ensi-ilta 19.1. Helene Schjerfbeckin roolissa Laura Birn, muissa rooleissa Johannes Holopainen, Pirkko Saisio, Krista Kosonen. Ilkka Remeksen kirjaan pohjaava Omerta-hanke, elokuva 6/12 ensi-iltaan syksyllä 2021, 7/12 vuonna 2022.

Juha Jokinen

  • Syntynyt: 10.10.1937 Nurmijärvi
  • Ura: Voimistelunopettaja ja lehtori. Aloitti Yleisradion tv-toimittajana ja urheiluselostajana 1961. Teki 20 vuotta rinnakkain opettajan ja tv-toimittajan työtä. Vakituisena Yleisradiossa 1979–1993. Ensimmäisiä F1-selostajia, erikoistui Jukolan viestiin ja Wimbledonin tenniskisoihin. Seitsemät kesä- ja kuudet talviolympialaiset, 20 jääkiekon MM-kisat.
  • Perhe: naimisissa Nurmijärven kulttuurisihteeripuolisonsa Kristiinan kanssa 1960-luvulta asti. Perheessä kaksi tytärtä ja kuopus Antti. Viisi lastenlasta.
  • Asuu: talvikaudet Espanjassa, muutoin Nurmijärvellä.

Julkaistu: 4.2.2020
3 kommenttia