
Vielä seitsemän vuotta sitten Antti Holma painoi vain reilut 60 kiloa, tupakoi ja joi reippaasti alkoholia. Masennustakin oli ilmassa. Samaan aikaan Holma oli kuitenkin uuden elämän alussa. Treenaaminen auttoi Holman pois paheista, voima ja hartiat kasvoivat.
Tämän vuoden Helmikuussa ennen kuin Holmalla oli Cheek-elokuvasta vielä tietoakaan, hän sai vavahduttavan sähköpostin keskelle televisiosarjan kuvauksia Chileen. Tutkimuksissa oli selvinnyt, että kädestä leikattu syylä olikin melanoomaa.
Suomeen palattuaan Holma joutui leikkaukseen, jossa poistettiin viipale vasemmasta käsivarresta, ja varuiksi kaksi vartijaimusolmuketta. Jo seuraavana päivänä näyttelijä linkutti pumpulitupot kainalossa Cheek-elokuvan Veljeni vartija pääroolin koekuvauksiin ja nappasi sen itselleen.
Ilman syöpää näyttelijä ei olisi ehkä koskaan mennyt koekuvauksiin.
-Olisin ajatellut, että tehtävä on liian iso ja pelottava.
Nyt näyttelijä on kuvannut noin puolet Veljeni vartija –elokuvasta. Siinä Holmalla on vaativa tuplarooli, Cheekinä eli Jare Tiihosena ja tämän kaksoisveli Jere Tiihosena.
Lue koko juttu Antti Holmasta Avusta nro 35/2017