Anssi Kela: "Musiikki on minulle yhtä luontevaa kuin kuolaaminen"
Puheenaiheet
Anssi Kela: "Musiikki on minulle yhtä luontevaa kuin kuolaaminen"
Biisien tekeminen on kasarilapsi Anssi Kelalle maailman luonnollisin asia.
Julkaistu 23.7.2015
Apu

Mikä oli muusikkoisän bändin jälkeen ensimmäinen yhtye, josta Anssi Kela innostui täysillä? Duran Duran. Brittibändi sai Kelan jopa meikkaamaan 80-luvulla.

– Eräänä kouluaamuna pistin naamalleni äidin puuteria, vihreää luomiväriä ja punaista huulipunaa. Vessan ovella sitten törmäsin isään. Sinä aamuna en päässyt sen pidemmälle, Kela muistelee.

Sittemmin Kela on ollut kaikkiruokainen musiikin suhteen, kantristakin hän päätti ottaa selkävoiton kuuntelemalla.

– Oli pakko ottaa selvää, että oliko se musiikkina paskaa vai ei.

Omien biisien kirjoittaminen on sujunut Anssi Kelalta ensiaskelista lähtien.

– Musiikki oli minulle jo lapsena yhtä luontevaa kuin kuolaaminen. Myöhemmin, kun aloin tehdä itse biisejä, sekin tuntui maailman luonnollisimmalta asialta.

Lue lisää Anssi Kelasta Avusta 31/2015.

Kommentoi »