
Entinen radiojuontaja Annika Metsäketo palasi vastikään Suomeen turkkilaisen aviomiehensä Baris Kirkgözin ja tämän Leyla-äidin kanssa. Vaikka Annika asuu virallisesti Suomessa, hän vietti miltei koko kesänsä miehensä luona Turkissa.
– Käymme mieheni kanssa vuoroin vieraissa, ja nyt otimme anopinkin mukaan ihastelemaan Suomen syksyä ja maistelemaan marjoja. He kummatkin pitävät todella paljon Suomesta. Anoppini on rakastunut tämän reissun aikana mustikoihin ja mieheni mustaviinimarjoihin ja karviaisiin, Annika kertoi Vanhalla ylioppilastalolla järjestetyssä Puuma Stage -muotishowssa, joka keräsi varoja Turvakoti ry:lle.
Annikalla ja Barisilla on pian myös syytä juhlaan, sillä heidän 2-vuotishääpäivänsä koittaa tulevana lauantaina. Annika ei vielä osannut sanoa, miten pariskunta juhlistaa merkkipäiväänsä, mutta epäili miehensä suunnitelleen jotain sen varalle.
– Barisilla on varmasti joku yllätys minulle. Viime vuonna vietimme hääpäivämme Turkissa ihanassa pikkukylässä, ja nyt on Suomen vuoro. Olen onnekas, kun minulla on niin ihana mies, Annika hehkutti.
Potkut harmittavat
Kukoistavasta rakkauselämästä huolimatta suosikkijuontajan alkuvuosi on kulunut varsin rankoissa ja suruntäyteisissäkin merkeissä. Paitsi että Annikan isä Martti Metsäketo sairastui vuodenvaihteessa imusolmukesyöpään, Annika sai vuoden alussa potkut Radio Novalta. Annikan ja Sari Seppälän juontama Konttori-ohjelma lopetettiin yllättäen, vaikka se oli yksi kanavan vetonauloista.
Tapahtunut harmittaa yhä juontajaa ja hän myöntää kaipaavansa työtään.
– Rakastin olla radiossa töissä ja ikävöin kovasti etenkin kuulijoitamme. Tietysti toivon edelleen, että kaikki olisi mennyt toisin. Mutta media-alalla edetään aika järkyttäviä aikoja, ja koko ajan huonompaan suuntaan ollaan menossa.
– Saan kuitenkin yhä palautetta kuulijoiltamme, mikä lämmittää todella paljon mieltäni. En ollut väärässä sen suhteen, että minusta pidettiin juontajana.
Potkujen jälkeen Annika ei ole halunnut kiirehtiä työnhaun kanssa, vaan on miettinyt rauhassa seuraavaa siirtoaan. Tulevaisuudessa suosikkijuontaja voisi myös kuvitella muuttavansa miehensä luokse Turkkiin.
– Olen laittanut vähän verkkoja vesille, ja pohdiskellut rauhassa, mitä haluan seuraavaksi tehdä. Sinänsä tilanne on ihanteellinen, ettei minun tarvitse hötkyillä mihinkään suuntaan.
– Saattaa hyvinkin olla, että muutan jossain vaiheessa kokonaan Turkkiin. Mutta sitä ennen minun pitäisi tietää, mitä siellä teen. En pysty vain olemaan pitkiä aikoja joutilaana, Annika kertoi.