Eeva

Annie Henno pääsi irti läheisriippuvuudesta



Annie Henno pääsi irti läheisriippuvuudesta

Annie Henno kasvoi perheessä, jossa voimakastahtoinen isä määräsi. Tytöstä tuli kiltti huolehtija ja myöhemmin kontrolloiva vaimo. Vasta kun uusi miesystävä paljastui narsistiksi, Annie alkoi ymmärtää, mistä hänen pahassa olossaan oli kyse.
Teksti Eeva toimitus

Annie Hennon tummanpunaiset hiukset leiskuvat kilpaa auringon kanssa. Hymy on aito ja olemus hyvinvoiva.

Aina ei ole ollut näin.

Annien tarina alkaa vuodesta 1967, jolloin varsinaissuomalaiseen perheeseen syntyy tyttö, Arja. Hänellä on isoveli, ja myöhemmin perheeseen syntyy vielä poika ja tyttö. Arjasta tulee isän tyttö, joka tekee kaiken, mitä isä tahtoo. Luonteeltaan hän on hyvin kiltti ja alistuva.

Annie opetteli jo lapsena lukemaan isänsä mielialoja.

”Halusin niin paljon, että isä rakastaisi minua. Pihapiirissä asui myös mummi eli isänäiti, joka oli minulle tärkeä. Hän oli minulle ja isoveljelleni vähän kuin äiti”, kertoo Arja, nykyiseltä nimeltään Annie.

Niin isältään kuin mummiltaankin Arja sai pienenä paljon hellyyttä. Sen sijaan äiti, joka aina myötäili ja totteli miestään, oli ikään kuin kadonnut tytön elämästä. Muistoissa lapsuuden äiti tuntuu etäiseltä.

Perheen elinkeino oli mehiläistarhaus ja toimeentulo niukkaa. Arja urheili ja suunnisti kunnianhimoisesti, mikä oli isälle mieleen. Isä piti häntä reippaana, ihmeellisenä lapsena.

”Kun olin kuusivuotias, isä otti minut mukaan 28 kilometrin hiihtoretkelle, joka kesti seitsemän tuntia.”

Kolme viimeistä kilometriä olivat tytölle liikaa, ja isä joutui kantamaan häntä reppuselässä. Oli jo pimeää, kun he tulivat kotiin.

”Isä sanoi, että ei kerrota viimeisistä kilometreistä kenellekään. Muuten hän kyllä retosteli asialla koko kylälle.”

Isä määräsi, muut tottelivat

Tytön suoritukset olivat vastaus isän kunnianhimoon. Vasta myöhemmin Annie on tajunnut, miten voimakastahtoinen ja dominoiva isä oli.

”Meillä tehtiin niin kuin isä sanoi.”

Kymmenvuotiaana Arja pääsi isän mukana suunnistamaan Sveitsin rastiviikoille. Hän kuitenkin sairastui niin pahoihin vatsakouristuksiin ensimmäisen päivän iltana, että joutui sairaalaan.

”Muistan, että pelkäsin koko matkan menevän pilalle sairastumiseni takia. Ihan viime hetkellä sanoin isälle, että voisin sittenkin osallistua sen päivän suunnistukseen, vaikka olin ollut sairaalassa. Ehdin juuri ja juuri ajoissa lähtöviivalle.”

Arjalle oli kehittynyt tärkeä taito: hän oli herkkä lukemaan isänsä mielialoja, tässä tapauksessa ennakoimaan vihastumista.

”Mutta lapsihan saattaa lukea toista ihmistä myös väärällä tavalla.”

Kun Arja oli 11-vuotias, rakas mummi kuoli. Se oli tytölle raskasta. Toisaalta hän oli vielä lapsi ja vihainen siitä, että mummi kuoli juuri ennen hänen syntymäpäiväänsä, niin että lahja jäi saamatta.

Kolme kuukautta myöhemmin Arjalle syntyi pikkusisko, jota hän alkoi hoivata. Pikkusiskon ollessa alle vuoden ikäinen vanhemmat laittoivat Arjan huolehtimaan hänestä koko päiväksi, kun olivat itse poissa.

”Jouduin jäämään koulusta pois, mutta koska olin sinnikäs, työnsin siskon rattailla 2,5 kilometriä koulun pihaan. Halusin leikkiä välitunnilla luokkakavereideni kanssa.”

Arja muistaa myös vieneensä pikkusiskonsa kerran taksilla lääkäriin.

”Nykyisin tuollaiseen puututtaisiin. Minä hoivasin jatkuvasti muita, ja moniin asioihin suostuin vapaaehtoisesti.”

Annie on käynyt pitkän terapian selviytyäkseen lapsuutensa traumoista.

“Tunsin itseni hylätyksi”

Kun Arja oli 13-vuotias, isä päätti, että perhe muuttaisi Hartolaan, Itä-Hämeeseen.  Muutosta vanhemmat eivät ilmoittaneet kumpaankaan kouluun, vanhaan tai uuteen. Arjan piti selvittää asia koulussa itse. Hän oli tuohon aikaan hyvin hiljainen tyttö.

”Muistan, että seisoin yksin yläasteen pihalla ja ajattelin vain, että ei haittaa. Tunne oli äärettömän yksinäinen, tunsin itseni täysin hylätyksi.”

Yhdeksännellä luokalla, 15-vuotiaana, Arja tapasi pojan, jonka kanssa alkoi seurustella.

Jo seuraavana vuonna Arja muutti kotoa. Lukio sijaitsi toisella paikkakunnalla. Se jäi kesken ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta Arja jatkoi kauppaopistoon. Hänen oli pakko pärjätä, taloudellista tukea ei kotoa tullut.

”Poikaystäväni oli samalla luokalla, ja hän söi joka päivä lounaan koulun ruokalassa. Minä söin eväitä, koska minulla ei ollut rahaa maksulliseen ateriaan.”

Arja elätti itseään opintotuella ja kesätyöansioilla. Hän asui muutaman vuoden poikaystävänsä kotona, kunnes he olivat 20-vuotiaita ja menivät naimisiin.

Esikoistyttären syntyessä Arja oli 22-vuotias. Kolme vuotta myöhemmin syntyi toinen tytär. Arja on valmistunut laskentatoimen merkonomiksi, mutta lasten ollessa pieniä hän oli kuusi vuotta kotiäitinä. Suhde lasten isään kesti yhteensä 23 vuotta.

”Hän oli kiltti ja lempeä mies, jolle kävi kaikki. Tuntui, että hän oli yksi lapsi lisää. Jouduin koko ajan päättämään asioista hänen puolestaan”, kertoo Annie.

Läheisriippuvuuteen kuuluu kahdenlaista käyttäytymistä.

”Läheisriippuvainen on taipuvainen ohjailemaan voimakkaasti muita, mutta jos kohdalle osuu narsistinen ihmistyyppi, hän alistuu, on hiljaa ja suostuu kaikkeen.”

Annie sanoo tunnistavansa rippeitä molemmista käytösmalleista itsessään edelleen. Niitä hän yrittää yhä karsia.

”Esimerkiksi nalkuttaminen on tapa hallita toisen tekemisiä. Se tuntuu ikävältä."

Narsistimies hurmasi

Kun tytöt olivat kuusi- ja yhdeksänvuotiaita, Arja meni töihin. Joitakin vuosia myöhemmin hän tympääntyi siihen, että kaikki kotityöt lankesivat hänelle työpäivän jälkeen. Mies alkoi Arjan käskystä tehdä enemmän taloustöitä, mutta avioliitto ei tuntunut enää toimivalta. Olo oli muutenkin selittämättömällä tavalla paha.

Arja tutustui samalla kylällä asuvaan viehättävään mieheen, jota alkoi tapailla.

”Narsistihan on alussa hyvin hurmaava persoona. Sitten ilkeä puoli alkaa tulla esiin, eikä se ole enää kivaa.”

Arja muutti miehen luo, ja tytöt jäivät asumaan isänsä kanssa. Arja ehti asua miehen luona kaksi kuukautta, kun tämä yhtäkkiä eräänä aamuna ilmoitti, että suhde on loppu.

”Menin pois tolaltani, koska en ymmärtänyt, miksi. Suivaannuin niin, että lähdin.”

Arja oli jo hankkinut itselleen oman asunnon. Silti suhde jatkui siitä huolimatta, että mies käyttäytyi välillä oudosti.

Mies katosi joskus kokonaan, eikä häneen saanut yhteyttä. Hän vähätteli ja mitätöi, ja löysi syyn ongelmiin aina Arjasta. Käytös oli arvaamatonta ja itsekeskeistä. Kerran mies raivostui ravintolassa siitä, että Arja pari siideriä juotuaan nauroi ääneen.

”Päätin, että siitä eteenpäin en joisi ollenkaan. Se olisi helpoin tapa estää miehen suuttuminen. Ajattelin, että syy raivonpuuskiin oli minussa.”

Arja muuttui totiseksi, vaikka luonteeltaan hän on aina ollut positiivinen ja iloinen.

”Pikku hiljaa sisältäni katosi ilo.”

“Hain miehiltä hyväksyntää”

Ero lasten isästä oli vielä tunnetasolla kesken. Kriittinen hetki oli, kun Arja sai tietää, että hänen entisellä aviomiehellään oli uusi naisystävä.

”Olin yksin omassa asunnossani, ja yritin soittaa sekä miesystävälleni että ex-miehelleni. Molemmat tulivat illan aikana käymään, mutta riitelystä ja tunnetasolla torjutuksi tulemisesta tuli entistä pahempi ja pelkästään hyväksikäytetty olo. Tarpeeni saada hyväksyntää näiltä miehiltä oli valtava. Sen sijaan tunsin itseni täysin hylätyksi.”

Arjalla oli mielialalääkkeitä, jotka hän päätti ottaa kerralla.

”Lähetin ex-miehelleni viestin lääkkeistä. Hän löysi minut tajuttomana ja hälytti ambulanssin.”

Tämä on Annien tarinan pimein hetki, josta hän ei pysty puhumaan ilman kyyneliä.

”En ymmärrä, että ihminen voi vajota niin alas. Minulla oli kaksi ihanaa lasta, jotka ovat aina olleet tärkeintä elämässäni. Sillä hetkellä en muistanut sitä. Kyse oli huomion hakemisesta, sillä kuolla en halunnut.”

Tapahtuneen jälkeen hän joutui käymään kahdesti viikossa kahdella eri terapeutilla puhumassa. Se oli onni.

Tapahtumista on nyt kahdeksan vuotta. Terapian ja oman pohdiskelun avulla Arjalle selvisi, että entinen miesystävä oli narsistinen ja että hän itse oli läheisriippuvainen.

”Minun on aina pitänyt hallita asioita. En ole osannut ottaa rennosti. Lapsistani olen aina ollut hyvin onnellinen, mutta silti minulla oli pitkään ihmeellinen, paha olo. Se oli luultavasti masennusta.”

Vertaistuki ja uusi onni

Nuorempi tytär muutti sairaalajakson jälkeen äidin luo ja vanhempi, 16-vuotias, muutti poikaystävänsä luo.

”Minun oli aiemmin hirvittävän vaikea olla yksin. En vain pystynyt siihen. Pikku hiljaa olen sitä opetellut, ja se sujuu jo”, hän sanoo ja hymyilee.

Arja hankki tuolloin ensimmäisen koiransa. Koira kutakuinkin pelasti hänet.

”Oli ihmeellistä, että heti kun astuin ovesta ulos koiran kanssa, ihmiset alkoivat jutella minulle. Minulla olikin ystäviä. Ja jos itkin, koira tuli lohduttamaan nuolemalla.”

Lemmikit ovat auttaneet toipumisessa. Anniella on nykyään kuusi koiraa.

Eräänä iltana Annie oli silittämässä vaatteita ja seurasi televisiokeskustelua, jossa narsistin uhri kertoi tarinaansa.

”Hätkähdin. Tuntui, että kuuntelin omaa tarinaani. Löysin netistä narsistien uhrien vertaistukiryhmän, luin ihmisten tarinoita ja löysin paljon samastumiskohteita.”

Kun oma tilanne valkeni, se oli sekä hurjaa että helpottavaa. Arja oli aiemmin keväällä kohdannut virolaisen miehen, Heigo Hennon, jota oli alkanut tapailla.

Vaikka narsistimieskin ilmoitteli joskus itsestään ja ehdotti tapaamista, viisi kuukautta myöhemmin Annie ja Heigo menivät kihloihin.

”Minulla kesti jonkin aikaa ymmärtää, että Heigo on minulle se oikea mies. Hiljalleen varmistui, että en halua narsistista ihmistä sotkemaan elämääni.”

Omaksuttuaan lisää tietoa Arja perusti Läheisriippuvaiset-yhdistyksen ja alkoi vetää vertaistukiryhmiä. Hän on tavannut paljon muitakin, joilla on samantapainen tausta kuin hänellä.

“Minulla on nyt rajat”

Läheisriippuvuuden syntyyn vaikuttaa jokin voimakas ilmiö, johon ihminen sopeutuu. Se voi olla alkoholismi, narsismi, työ- narkomania tai vaikka väkivalta.

Läheisriippuvainen imee itseensä toisten murheet, ahdistuu toisten tunteista ja syyllistyy helposti. Epäterveet toimintamallit omaksutaan syvällisesti, koska ne toimivat selviytymiskeinoina. Silti niistä seuraa pahaa oloa muissa ihmissuhteissa.

”Olen hyvin tietoinen asiasta nyt. Tieto auttaa. Tärkeintä on, että ihminen alkaa pitää itsestään huolta ja hakee apua. Sitä kautta elämä muuttuu erilaiseksi.”

Ongelma narsistien kanssa on, että narsismia ei näe heti.

”Moni haksahtaa aina uudestaan samanlaiseen, epäterveeseen suhteeseen. Narsisti osaa venyttää ja koukuttaa toista aina uusin keinoin. Minulle ehdoton asia on nyt se, että minulla on rajat.”

Uhrin asemaan Annie ei halua asettua.

”On tärkeää ottaa ohjat omiin käsiin. Pitää katsoa eteenpäin, eikä elää menneessä.”

Heigon kanssa Annie on oppinut elämään hetkessä.

”Haluan olla Heigon kanssa ja toivon, että liitto jatkuu. Toisaalta ajattelen, että jos hän löytää toisen naisen, en voi sille mitään. Minä en voi hallita kaikkea.”

Lapsuudenperhettään Annie on pohtinut paljon. Sisarukset elivät aikuisinakin tiiviisti yhdessä. He kokoontuivat viidentoista vuoden ajan joka lauantai saunomaan toisen veljen kotiin. Myös vanhemmat asuivat lähellä.

Anniesta on tuntunut, että isä hallitsi häntä vielä aikuisiässäkin.

”Minusta tuli lapsena perheen huolehtija ja isän myötäilijä, koska se sopi luonteelleni. Veljet sen sijaan olivat itsekeskeisyydessään tökeröitä. Minulle on esimerkiksi sanottu vielä tässä iässä, että sillä, mitä minä tunnen, ei ole mitään merkitystä eikä se kiinnosta ketään. Tuntuu, että koko ihmisyyteni on yritetty pyyhkäistä pois.”

Kun Annie ei enää suostunut vanhaan lapsuudenperheestä tuttuun rooliinsa vaan ryhtyi sanomaan vastaan, alkoivat ongelmat. Hänen mielestään sisarukset ja vanhemmat jättivät hänet riitatilanteissa yksin.

”Tajusin, miten väärin minua on kohdeltu, ja halusin tehdä siitä lopun. Perheeni suuttui. Seitsemän vuotta sitten oli jakso, jolloin en ollut yhteydessä kehenkään heistä.”

Tuolloin syntyi ajatus nimen vaihtamisesta. Sukunimi tulee Heigolta.

”Etunimekseni otin virallisesti Annien, jota olin jo mielessäni pitänyt toisena nimenäni. Se oli tapa erottautua lapsuudenperheestä. Totta kai mietin, loukkaako se vanhempiani, mutta eiväthän hekään olleet olleet minua kohtaan reiluja. Jopa entinen aviomieheni hyväksyttiin osaksi perhettä, mutta minua ei.”

“Annoin anteeksi isälleni”

Annie kävi terapiassa yhteensä neljä vuotta. Se auttoi suuresti, ja hyvä terapeutti on ollut oleellisen tärkeä tiellä omaksi itseksi.

”Olen nyt hyvin erilainen ihminen kuin aiemmin.”

Terapeutin mielestä Annie vaikutti jossakin vaiheessa hyvin katkeralta.

”Vastasin, että jos minua on petetty 40 vuotta, saan kai olla kaksi vuotta katkera. Tulin samalla määritelleeksi rajat tunteilleni, mikä oli hyvä asia. Nyt olen niistä vapaa.”

Annien välit pikkusiskoon ovat palautuneet ennalleen hieman kuin itsestään. Myös äitinsä kanssa hän on tekemisissä. Isäänsä kohtaan Annie on tuntenut monenlaisia tunteita, joita kaikkia on pitänyt käsitellä.

”Olin pitkään vihainen isälle, mutta yritin silti olla tekemisissä hänen kanssaan. Viha on nyt käsitelty, ja olen hyväksynyt menneet. Viime talvena, kun isäni oli jo hyvin huonossa kunnossa, kävin jouluaattona sairaalassa hyvästelemässä hänet. Sinne oli vaikea mennä, mutta ajattelin, että juuri minun meistä lapsista siellä pitikin olla. Minulla oli eniten anteeksiannettavaa.”

Annie antoi isälleen anteeksi kaiken.

”Hyvästelin hänet aidosti, ja se vapautti minut. Hän kuoli muutamaa päivää myöhemmin.”

Annie on nyt käsitellyt surua riittävästi.

”Olen itkenyt hirveästi. Kun välit sisaruksiin katkesivat, surin paljon. Mutta kun tapahtuneen hyväksyy, suru väistyy. Kun on valmis muutokseen, myös elämä muuttuu.”

Toimittaja: Kirsi Hemánus Kuvat: Riikka Kantinkoski

Juttu julkaistu Eevan numerossa 05/2014.

Julkaistu: 15.6.2016