
Anni Hautalalla, 34, riittää kiinnostavia tv-töitä. Kevään ajan Anni on nähty Kielletty rakkaus -ohjelman juontajana. Hän juonsi myös Sami Kurosen kanssa Emma Gaalan sekä viime perjantain Miss Suomi -finaalin.
Annin päätyö on kuitenkin radiossa, Suomipopin Aamulypsyssä.
– On todella vaikeaa olla radiosta pois. Siksi olemme Jaajon ja Perälän kanssa flunssassakin töissä, jotta poissaoloja ei tulisi enempää. Se on tietysti tyhmää, Anni sanoi.
Tänä kesänä juontaja kuvaa Kadonneen jäljillä –ohjelmaa. Ohjelman kadonneita etsivien läheisten rekrytointi on käynnissä. Niiden mukaan määrittyy myös Annin kesän kalenteri.
– Toivoin nuorempana hirveästi telkkaritöitä. Onneksi niitä ei silloin tullut, olisin polttanut itseni varmasti loppuun. Nyt haluan, että myös perhe-elämä pysyy kasassa ja jaksan itse. Kielletyssä rakkaudessa elin täysin niiden ihmisien tilanteen mukana. Näin varmasti on myös tänä kesänä, kun reissaamme ympäri maailmaa. Se on myös aika kuluttavaa.
Annilla on yksi lapsi. Poika aloittaa ensi syksynä koulun.
- Niin klisesitä, mutta nyt mietin, että mihin se aika katosi. Haaveilen neljän viikon kesälomasta. Mutta haluan olla ainakin poikani ensimmäisen kouluviikon hänen tukena. Silloin kalenterin on oltava tyhjä.