Puheenaiheet
Eeva

Anneli Sauli, 85: "Tässä iässä ystävät alkavat kadota ympäriltä"

Anneli Sauli, 85: "Tässä iässä ystävät alkavat kadota ympäriltä"

Anneli Sauli on ehtinyt näytellä kuudella vuosikymmenellä niin elokuvissa kuin teatterissa. Takana on vaiherikas taival, johon mahtuu romansseja vastanäyttelijöiden kanssa, tytär ja kaksi avioliittoa.
Teksti Eija Huusari
Kuvat Milka Alanen
Mainos

Näyttelijä Anneli Sauli tuli tunnetuksi valkokankaan sensuellina kaunottarena, mutta myöhemmin hän teki pitkän uran teatterissa Joensuussa. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1996 hän muutti Helsinkiin ja jatkoi näyttelemistä televisiosarjoissa ja elokuvissa.

Olet syntyjäsi Anneli Savolainen. Mistä nimi Sauli tuli? ”Tuottaja Toivo Särkkä keksi sen taiteilijanimekseni. Ensimmäinen elokuvaroolini oli Särkän tuottamassa tukkilaisromanssissa Me tulemme taas vuonna 1953. Samana vuonna tehtiin myös Hilja – maitotyttö.

Hiljan ensi-illasta on vierähtänyt vuosia, mutta se mainitaan yhä usein, kun puhutaan urastasi. Harmittaako se? ”Kieltämättä joskus se on tuntunut kiusalliselta. Vuonna 2010 olin mukana Saara Cantellin palkitussa Kohtaamisia-elokuvassa. Eräs ensi-illassa ollut tuttavani kertoi, kuinka nuori miestoimittaja tuli häneltä kysymään, olenko tehnyt aiemmin muita elokuvarooleja kuin Hilja-maitotytön.”

Elokuvatähdet olivat 1950-luvun Suomessa suuria tähtiä. Miten se ilmeni sinun kohdallasi? ”Se on totta, että minut tunnettiin. Etenkin aikuiset naiset saattoivat kadulla tulla pyytämään nimikirjoitusta. Sain myös paljon kirjeitä, joissa pyydettiin valokuvaa. Myöhemmin esiinnyin Länsi-Saksassa kahdessatoista elokuvassa Ann Savon nimellä. Sieltä tulee vieläkin kirjeitä. Muutama vuosi sitten minua pyydettiin Saksaan tilaisuuteen, missä minulle luovutettiin Jussi-palkintoa vastaava pokaali siellä tekemistäni elokuvista.”

Vuonna 1957 Anneli Sauli kuvattiin Eevan kanteen nuorena morsiamena. Sulho oli filmitähti Åke Lindman.

Ennen Saksaan muuttoa olit tehnyt Suomessa jo parikymmentä elokuvaa. Oliko työ erilaista ulkomailla? ”Saksalaiset tekivät omaan tapaansa tarkkaa ja huolellista työtä. Filmaukset sujuivat hyvin, ja olenkin jälkeenpäin ihmetellyt, miten hyvin pärjäsin saksan kielellä. Olin lukenut saksaa vain keskikoulussa.”

Moni muistaa, että sinulla oli kohuttu romanssi itävaltalaisen alppihiihtäjän Toni Sailerin kanssa. Mistä rakkaus alkoi? ”Olimme molemmat pääosassa samassa elokuvassa. Seurustelimme vuoden verran. Toni omisti hotellin Kitzbühelissa, ja vietimme siellä paljon aikaa. Sitä ennen olin seurustellut kolme vuotta näyttelijä, vapaaherra Alexander von Richthofenin kanssa. Hänen ottoisänsä omisti linnan Saksassa. Sain tutustua hyvin monenlaisiin ihmisiin.”

Olet tehnyt töitä kuudella eri vuosikymmenellä. Mitä ajanjaksoa muistelet parhaimpana? ”Sain tehdä teatterissa hienoja rooleja laidasta laitaan. Jouko Turkka kiinnitti minut Joensuun kaupunginteatteriin vuonna 1971, ja työskentelin siellä kaksikymmentäviisi vuotta. Mieleen ovat jääneet monet Tšehovin, Gorkin ja Shakespearen näytelmät, samoin Williamsin Nuoruuden suloinen lintu.”

Olet ollut aktiivinen myös politiikassa, kuulut Suomen kommunistiseen puolueeseen. Miksi juuri siihen? ”Isäpuoleni oli kommunisti, ja hän kysyi sodan jälkeen, halusinko mukaan pioneeritoimintaan. Olen aina ollut heikkojen ja vähäosaisten puolella. Asuimme Rovaniemellä, ja ohi kulkevaa tietä pitkin kuljetettiin venäläisiä sotavankeja. Säälin heitä, ja jätin heille voileipäpaketteja talon nurkalle. Myöhemminkään minulla ei ole ollut aihetta kääntää takkia, olen uskollinen työväenaatteelle. Olen kauhulla seurannut, kuinka eriarvoisuus lisääntyy, ja kansa jakautuu yhä syvemmin rikkaisiin ja köyhiin.”

Isäsi oli romani. Onko se heijastunut yhteiskunnalliseen toimintaasi? ”Kyllä. Kuuluin pitkään Suomen mustalaisyhdistykseen, nykyiseen romaniyhdistykseen. Toimitin yhdistyksen tiedotus- ja jäsenlehteä Zirickliä, ja olin mukana muun muassa vankilavierailuilla.”

Olet ollut naimisissa elokuvaohjaajien Åke Lindmanin ja Jaakko Pakkasvirran kanssa. Tyttäresi isä on kirjailija Markku Lahtela. Miten asut nyt?

”Asun yksin. Seurustelin nelisen vuotta, mutta miesystäväni kuoli pari vuotta sitten. Ystävät alkavat tässä iässä kadota ympäriltä. On hienoa, että on perhettä. Tytär Johanna ja lapsenlapseni, 18- ja 20-vuotiaat Samuli ja Joonatan, ovat minulle tärkeitä.”

Sait pari vuotta sitten sydäninfarktin, josta paranit hyvin. Pelkäätkö kuolemaa? ”Minulla on niin paljon tekemistä, etten jouda asiaa ajattelemaan. Toimin edelleen aktiivisesti taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden rauhanjärjestö Pandissa. Seuraan televisiota ja luen paljon. Nyt työn alla on norjalaisen Knausgårdin omaelämäkerrallinen Taisteluni-sarja.”

Olet työskennellyt lähes neljässäkymmenessä elokuvassa. Miten sait roolin Pekka ja Pätkä -elokuvassa? ”Elokuvaa Pekka ja Pätkä Lumimiehen jäljillä filmattiin Lapissa, ja halusin päästä hiihtämään pohjoisen hangille. Niinpä anelin Särkältä, että pääsisin mukaan elokuvaan. Särkkä antoi luvan.”

Olet kuvaillut itseäsi taistelijaluonteeksi. Vieläkö taistelunhalu on pysynyt? ”Olen aina ollut valmis taistelemaan, mutta toisaalta en ole koskaan odottanut suuria. Olen aika rauhallisesti katsonut, mitä elämä tuo seuraavaksi tullessaan.”

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 5/2017. Nettiversiota on päivitetty.

Julkaistu: 13.6.2017