Apu

Anna Puu: Linna-kutsusta tuli ensin paniikki



Anna Puu: Linna-kutsusta tuli ensin paniikki

Linnan kuningatar -äänestyksissä mukana ollut laulaja häikäisi uniikilla asullaan.
Teksti Annika Vuorensola
Kuvat Jaakko Jaskari

Laulaja Anna Puu juhli ensimmäistä kertaa Linnassa itsenäisyyspäivää yhdessä puolisonsa Jukka Immosen kanssa. Päällä hänellä oli Teemu Muurimäen suunnittelema upea punainen puku.

- Tämä on tällainen puoliksi kyborgi, puoliksi klassinen iltapuku. Metalliosuus on Anu Ekin takoma. Minulla on täällä siis sarana, laulaja esitteli.

Hän kuitenkin tähdensi, että puku oli mukava yllä.

- Kutsu oli mukava yllätys. Ensin tuli paniikki mutta sitten hyvä mieli. Veikkaan, että olen täällä siitä syystä, koska olin mukana tänä vuonna Roosa nauha -kampanjassa. Se on iso ja näkyvä hyväntekeväisyystyö.

Laulaja kuitenkin aikoi jättää jatkot väliin.

- Aiomme tanssia ja juoda boolia, siihen asti ollaan kun Linnassa saa olla.

Annan pieni tytär oli juhlien ajan hoidossa isovanhemmilla Kruununhaassa.

- Hän pyysi, että äiti lähetä terveisiä!

Julkaistu: 6.12.2018