Anna Mäkelä ja Kittilän sankarillinen tutkintapyyntö
Puheenaiheet
Anna Mäkelä ja Kittilän sankarillinen tutkintapyyntö
Kittilän kunnanjohtaja noudatti lakia ja sai potkut. Kuten Imagen Sankarilta 2015 sopii odottaa, savustettavaksi hän ei kuitenkaan suostunut. 
Julkaistu 15.4.2015
Image

Syksyllä 2013 Kittilän kunnan hissiyhtiö oli tekemässä historiansa suurinta hankintaa. Siinä ilmeni epäselvyyksiä, joiden vuoksi yhtiön hallitus antoi toimitusjohtajalle potkut. Kunnanjohtaja Anna Mäkelä teki suhmuroinnista poliisille tutkintapyynnön virkansa puolesta. Noin vuotta myöhemmin hänet erotettiin. Mäkelä oli astunut väärille varpaille.

Entinen kunnanjohtaja Mäkelä teki kuten virkamiehen pitää: hän noudatti lakia eikä suostunut perääntymään, vaikka kunnan luottamushenkilöt näin vaativat. Hän asetti lain työpaikkansa säilymisen edelle.

”Minua lähestyttiin keväällä 2014 ja ehdotettiin, että jos pyytäisin anteeksi virkatoimena tekemääni tutkintapyyntöä, saisin anteeksi ja kaikki voisi olla ihan hyvin. En suostunut”, Anna Mäkelä kertoo.

”En ole katunut tutkintapyynnön tekemistä. Minun Suomessani poliittiset toimielimet eivät puutu poliisin toimintaan. Eikä virkamiesten kuulu pyytää anteeksi toimimistaan lakien ja asetusten mukaisesti. Se olisi ollut valehtelua.”

Nyt Mäkelää askarruttaa se, miksi osa kuntapäättäjistä halusi siirtää huomion hissiyhtiöstä kunnanjohtajaan. Krp tutkii Kittilän kuntapäättäjien toimia. Niistä on valitettu myös hallinto-oikeuteen.

Mäkelä korostaa, että jokainen virkamies on töissä kansalaisilla. Vaikka luottamuselimet, kuten kunnanvaltuusto, valitsisivat virkamiehen, on virkamiesten ajettava kunnan etua.

”Kunnanjohtajan työnantajana ovat viimekädessä kuntalaiset, eivät luottamushenkilöt”, hän linjaa.

”Tilannetta on helpottanut suuresti se, että suuren yleisön ja kunnan työntekijöiden tuki on ollut takanani. Myös asiantuntijat ja lainoppineet ovat linjanneet, että olen toiminut oikein.”

Kittilän kuntapäättäjät tekevät Mäkelän mukaan hallaa koko Lapille. He puhuvat luottamuspulasta, mutta eivät ole pystyneet osoittamaan Mäkelän toiminnassa virheitä.

”Kelvottomuuttani kunnanjohtajana on perusteltu sillä, että en ole paikallinen. Viesti siitä, ettei muualta pidä tulla Lappiin töihin, on Lapin kannalta katastrofaalinen. Lappihan on muuttotappiomaakunta.”

Mäkelä uskoo, että tapauksen saama huomio on lopulta hyväksi: se tulee vaikuttamaan niin sanottuun maan tapaan.

”Kittilän tapahtumat ovat osoittaneet, että järjestelmässä on aukko. Aukko voidaan korjata pienillä muutoksilla kuntalakiin. Julkinen mielenkiinto kuntaa ja kunta-asioita kohtaan on kasvanut.”

Kommentoi »