Eeva

Anna-Maija Tuokko: "Naiseuden näyttäminen ei ole heikkoutta"



Anna-Maija Tuokko: "Naiseuden näyttäminen ei ole heikkoutta"

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko on seurannut viime aikoina keskustelua sukupuolettomuudesta ja pohtinut, minkälaisen mallin hän omalle tyttärelleen antaa.
Teksti Sanna Wallenius

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko, 36, istuu Tampereen kauppahallissa ja hieroo rystysiään. Käsissä ei näy mustelmia, mutta ne ovat kauttaaltaan kipeät.

”Hakkasin miestä”, Anna-Maija toteaa ohimennen ja virnistää perään ennen kuin kuulija ehtii säikähtää.

Löylytyksen kohteeksi on tänä syksynä joutunut Arttu Ratinen, jonka kanssa Anna-Maijalla on pääroolit Tampereen Teatterin Huojuva talo -näytelmässä. Anna-Maija näyttelee miestään alistavaa narsistivaimoa, kylmää ja suoraviivaista Leaa. Lavalla fyysisten otteiden kanssa on oltava tarkkana, ettei vastanäyttelijään satu oikeasti.

”Minusta on nerokas idea, että ohjaaja Antti Mikkola keksi kääntää Maria Jotunin klassikkoromaanin sukupuoliroolit ylösalaisin. Totesinkin Antille, että jos näytelmä olisi toteutettu alkuperäisenä versiona ja hän olisi tarjonnut uhrivaimon roolia, en olisi lähtenyt mukaan”, Anna-Maija sanoo.

Vaativat naiset ja eksyneet miehet

Parinkymmenen vuoden näyttelijäuran aikana perinteisemmät naishahmotkin ovat tulleet Anna-Maijalle tutuksi. Hän tietää, kuinka muuntaudutaan hysteeriseksi itkijäksi tai herkäksi äitihahmoksi.

”Onneksi olen saanut näytellä poikkeuksellisen paljon myös reippaita ja energisiä tienraivaajanaisia. Tällä alalla roolivalintoihin vaikuttavat väistämättä myös ulkoiset tekijät: näyttelijän koko, energisyys ja liikunnallisuus.”

Anna-Maija Tuokko arvelee, että lokeroimme ihmisiä tahtomattamme perinteisiin sukupuolirooleihin. Kun hänen roolihahmonsa Lea potkaisee miestään haaroväliin, yleisön joukosta kuuluu toisinaan tirskahduksia. Mieheen kohdistuva väkivalta on totuttu näkemään näyttämöllä koomisessa valossa. Kohtauksina, joissa ”justiinat” hutkivat miehiään kaulimilla.

”Miehen kokema perheväkivalta on yhä tabu. Sitä kyllä tapahtuu, mutta siitä vaietaan. Luulen, että miehiin kohdistuva väkivalta on enemmän psyykkistä, kiristämistä, uhkailua ja manipulointia.”

Anna-Maija sanoo jääneensä näytelmän harjoitusten aikana kiinni tutuista tunteista.

”Tajusin, että apua, olen itsekin käyttänyt noita keinoja suhteissani”, Anna-Maija tunnustaa.

Hän arvelee, että miehet ovat nykyään muutenkin hukassa naisten vaatimusten kanssa.

”Miehet eivät oikein tiedä, mitä heiltä odotetaan. Oman sukupolveni miesten isiltään ja isoisiltään perimä miehenmalli ei enää päde. Nyt pitäisi olla yhtä aikaa herkkä ja kova.”

“Nautin yhä miesten huomiosta”

Kaksi ääripäätä löytyy Anna-Maija Tuokostakin. Viime keväänä näyttelijä hurmasi Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomarit ja katsojat muuntautumiskyvyllään. Parketilla nähtiin ilkikurista ja räjähtävää energiaa, mutta myös sensuellia keimailua.

Anna-Maijan kasvoissa onkin jotain tuttua. Hän on kuin kahden Hollywood-tähden, tyttömäisen Kirsten Dunstin ja räväkän Cameron Diazin yhdistelmä.

”Diaziin minua on joskus verrattukin. Ehkä se johtuu siitä, että minussa on aina ollut naisellinen puoli, mutta myös rämäpäisyyttä. Kiipeilin lapsena puissa, ja tein muutenkin samoja juttuja kuin naapuruston pojat, mutta useimmiten lakeerikengät jalassa”, Anna-Maija kertoo.

Sukupuolensa vuoksi hän ei muista silti kipuilleensa edes kuohuttavassa murrosiässä. Kun hoikka urheilijatyttö alkoi viisitoistavuotiaana saada muotoja, hän oli pakahtua ylpeydestä.

”Muistan vieläkin, miltä tuntui, kun huomasin, että poikien päät alkoivat kääntyä perääni kadulla. En kokenut oloani mitenkään alistetuksi. Päinvastoin. Nautin siitä, kun sain naisellisuuteni vuoksi huomiota. Ja nautin yhä. Asiattomia huuteluja en tietenkään hyväksy, mutta toista kunnioittava flirtti on viatonta ja hauskaa.”

Kaksivuotiaan tyttären äitinä hän on seurannut mielenkiinnolla keskustelua, jossa vanhempia kehotetaan kasvattamaan lapsiaan sukupuolettomuuteen.

”On tärkeää, että lapsi saa versoa sellaiseksi kuin haluaa, mutta siitä en pidä, että naiseuden näyttäminen koetaan heikkoutena. Joskus tuntuu, kuin autoilla leikkiviä tyttöjä pidettäisiin muita parempina.”

Omaa tytärtään Anna-Maija ei ole tietoisesti kasvattanut mihinkään suuntaan, mutta lapsi viihtyy glitter-hameessa ja pitää prinsessajutuista.

”Ja sehän on vain mahtavaa”, Anna-Maija tuumaa hymyillen.

Anna-Maija toivoo, että oma tytär osaisi suhtautua itseensä armollisesti. “Vähemmälläkin suorittamisella voi olla onnellinen.”

Rehtorin tytär tanssii

Hänen oma polkunsa alkoi Viialasta maaliskuussa 1981. Hartaasti odotettu vauva syntyi menestyvän ekonomiäidin ja historiantutkijaisän esikoiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin Anna-Maijasta tuli isosisko, kun hän sai pikkuveljen. Sittemmin perhe kasvoi vielä toisella pojalla, joka on Anna-Maijaa kuusi vuotta nuorempi.

”Meillä oli toiminnallinen ja vilkas lapsuus. Minä harrastin pikajuoksua, korkeushyppyä ja satubalettia. Veljeni pelasivat koripalloa. Vanhemmat kannustivat meitä tasapuolisesti ja antoivat kokeilla kaikkia lajeja. Minulla on yhä läheiset välit veljieni kanssa”, Anna-Maija sanoo.

Vaikka Anna-Maijalla olisi ollut luontaista lahjakkuutta urheilijaksi, taiteellisemmat harrastukset veivät voiton. Vedenjakajaksi muodostui Svenska Teaternin Hype-musikaali, jonka Anna-Maija kävi ystävineen katsomassa kolmetoistavuotiaana.

”Fanitimme Marco Bjurströmiä ja Step Up Dancers -ryhmän tanssijoita yli kaiken. Meillä oli rajaton usko kykyihimme. Perustimme Viialaan jopa oman tanssiryhmän, Show Teamin, jonka kanssa kävimme kilpailuissa. Luojalle kiitos, ettei televisiossa silloin vielä ollut kykyohjelmia. Olisimme taatusti tunkeneet sinnekin.”

Anna-Maijan oli muutenkin hillittävä itseään, jotta hän ei olisi erottunut liiaksi pienen paikkakunnan muista lapsista. Erityishuomion kohteeksi hän joutui tahtomattaan, sillä isä työskenteli koulun rehtorina.

”Vaikka minulla oli mutkattomat välit vanhempiini, rehtorin tyttärenä kasvaminen asetti ympärilleni tietyt raamit. Elin suhteellisen vapaasti, mutta en halunnut kapinoida tai törttöillä julkisesti, ettei isälleni olisi koitunut takiani harmia. Nyt ymmärrän, että tuo kokemus kouli minua jo tulevaa työtäni ja julkisuutta ajatellen.”

“Olen ollut ankara itselleni”

Lopullisesti ammatinvalinta nauliintui neljätoistavuotiaana, kun Anna-Maija päätyi Ylen Elämän suola -sarjaan. Televisiodraama tavoitti viikoittain liki miljoona katsojaa. Yhtäkkiä ventovieraat ihmiset alkoivat tunnistaa nuoren näyttelijän kadulla.

Huomio hämmensi mutta myös hiveli mieltä.

”Olin haaveillut pop-tähteydestä tai muusikon urasta, mutta televisiosarjan myötä minulle kasvoi näyttelijän identiteetti. Minun ei tarvinnut enää miettiä, mitä haluaisin tehdä isona. Kaikki oli yhtäkkiä kristallinkirkasta.”

Samaa mieltä olivat Teatterikorkeakoulun opettajat, jotka näkivät Anna-Maija Tuokossa lahjakkuuden ja tekemisen palon jo opiskelun alkuvuosina. Anna-Maija sai valmistuttuaan nopeasti rooleja isojen teatterien produktioista, televisiosarjoista ja elokuvista.

Läheskään aina hän ei osannut kuitenkaan iloita saavutuksistaan. Riittämättömyyden tunne on tuttu seuralainen vieläkin.

”Olen välillä kauhean ankara itselleni, minkä vuoksi en ole juuri koskaan itseeni täysin tyytyväinen. Rimani on niin korkealla, että sitä on lähes mahdoton saavuttaa”, Anna-Maija tunnustaa.

Hän arvelee, että täydellisyyden tavoittelu on osittain luonnekysymys, osittain kodin antamaa mallia.

”Äitini on ihan samanlainen perfektionisti, joka on vaatinut itseltään aina paljon ja ollut sen ansiosta hyvä työssään. Olen nähnyt vierestä, että kun yrittää täysillä ja tekee paljon töitä, pärjää elämässä. Näillä eväillä olen itsekin menestynyt”, Anna-Maija toteaa.

”Toisaalta toivon, että oma tyttäreni suhtautuisi itseensä armollisemmin. Vähemmälläkin suorittamisella voi olla onnellinen.”

Anna-Maija löysi sielunkumppanikseen kollegansa Kari Heiskasen, 62. Pariskunnalla on kaksivuotias tytär.

“Pelkäsin, että paljastun”

Anna-Maija muistaa kärsineensä uransa alkuaikoina huijarisyndroomasta. Kun kohdalle osui unelmien rooli Kansallisteatterin Virhe-näytelmässä, Anna-Maija epäili, että se oli annettu hänelle vahingossa.

”Olin varma, että lahjattomuuteni käy ilmi ja Pirkko Saisio katuu palkkaamistani. Vaikka sain työstäni kiitosta, en pitänyt itseäni erityisenä. Kun keskustelin kokeneempien näyttelijöiden kanssa, huomasin, että he kärsivät ihan samoista epävarmuuksista. Alan vasta nyt uskoa, että olen ansainnut saavutukseni.”

Matka itsensä hyväksymiseen on ollut pitkä. Anna-Maija on tehnyt töitä varsinkin kritiikkien suhteen.

”Muistan eräänkin teatteriproduktion, josta sain huonot arvostelut ja otin sen niin raskaasti, että menin metsään ja itkin siellä surkeuttani. Neljän päivän rypemisen jälkeen päätin, että itseruoskinnan on loputtava. En voi jatkaa tätä työtä, jos otan satunnaisten ihmisten mielipiteet niin raskaasti”, hän muistaa.

Lähipiiri tunnistaa Anna-Maijan kunnianhimon. Kun tieto Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan osallistumisesta tuli, kansanedustajaystävä Jani Toivola vannotti Anna-Maijaa pysymään pois netin keskustelupalstoilta.

”Jani kehotti minua tekemään listan, johon merkitsen kymmenen henkilöä, joiden mielipiteellä on minulle merkitystä. Näin voisin aina ikävää palautetta saadessani tarkistaa listasta, onko kritisoija listallani vai kannattaako päästää irti turhista tunteista.”

Televisio on välineenä armoton.

”Siellä joudut heti vastakkain suuren yleisön mielipiteiden kanssa. Se voi olla raadollista, sillä yleensä sinusta joko tykätään tai sitten ei, välimuotoja ei ole. Yritän pitää oman pääni kasassa olemalla oma itseni. Se on hyvä ohjenuora elämässä muutenkin.”

“Nuorempana olin liian kiltti”

Parhaiten perspektiiviä on antanut äitiys. Anna-Maija haaveili vauvasta jo kolmekymmentävuotiaana, mutta silloinen parisuhde päättyi eroon. Samaan aikaan kaikki ystävät ympärillä alkoivat perustaa perheitä. Elämä tuntui kulkevan väärään suuntaan.

”Olen ollut aina ulospäin suuntautunut, mutta silloin käperryin kuoreeni ja kadotin elämänilon. Taisin kokea jonkinlaisen lievän masennuksen. En halunnut nähdä ketään, pyörin vain omissa pahnoissani ja koin itseni yksinäiseksi. Oli pelottavaa löytää itsestä puoli, jonka olemassaolosta en ollut edes tiennyt.”

Jälkikäteen Anna-Maija ymmärsi, että pohjamudissa rypeminen oli tarpeellinen kokemus. Sen avulla hän tutustui paremmin itseensä ja oppi myös, minkälaisia ihmisiä kannattaa pitää ympärillään.

”Nuorempana otin joskus muiden virheet ja tekemiset niskoilleni ihan vain kiltteyttäni. Nyt tiedän, ettei minun tarvitse sietää huonoa kohtelua, epärehellisyyttä tai ihmisiä, jotka yrittävät käyttää minua hyväkseen. En jää muutenkaan enää hautomaan asioita sisälleni, vaan uskallan sanoa, jos olen jostain eri mieltä.”

Synkimpänä aikana ystävien merkitys nousi aivan uuteen arvoonsa. Anna-Maijan mielestä on rikkaus, että elämään mahtuu kavereita myös teatteripiirien ulkopuolelta. Hän pitää tiiviisti yhteyttä rakkaimpiin lapsuudenystäviinsä.

”Heidän seurassaan olen voinut olla aina keskeneräinen itseni, kaikkien alhaisten ja epävarmojen tunteideni kanssa. He myös tipauttavat minut maan pinnalle, jos alan kriiseillä typeristä asioista. On tärkeää osata nauraa itselleen ja virheilleen.”

Paljon puhetta ikäerosta

Oman sielunkumppaninsa Anna-Maija löysi rinnalleen viisi vuotta sitten, kun tuttavuus ohjaaja-näyttelijä Kari Heiskasen, 62, kanssa syveni rakkaudeksi. Taiteilijapariskunnan ikäeroa on puitu otsikoissa tiuhaan, mutta Anna-Maija näkee elämänsä numeroita laajempana kokonaisuutena.

”Minulla ei ole ollut ikinä tarvetta suunnitella tai varmistella tulevaisuutta liikaa. Olen luottanut kaikissa ratkaisuissani intuitiooni ja elänyt hetkessä. Sen ansiosta olen saanut työssäni ja yksityiselämässäni paljon enemmän kuin osasin ikinä kuvitella.”

Anna-Maija Tuokko tunnustautuu laumaihmiseksi.

”Olen elänyt valtaosan aikuiselämästäni parisuhteessa, mutta en koe silti jääneeni mistään paitsi. Se on itsenäisyyden ansiota. Suhteeni eivät ole olleet liian symbioottisia, vaan olen saanut niissä oman vapauteni. Tarvitsen säännöllisesti omaa aikaa, siksi matkustelen välillä mielelläni yksin.”

“On ollut lohduttavaa huomata, etten ole ainoa, joka taistelee epävarmuuden tunteiden kanssa.”

Onni ei ole itsestäänselvyys

Unelma omasta perheestä toteutui kaksi vuotta sitten, kun Anna-Maija ja Kari saivat esikoistyttärensä. Karilla on myös edellisestä suhteestaan kolme aikuista lasta, joiden kanssa Anna-Maija on hyvissä väleissä.

”Perheen merkitys on kasvanut nuoruuden vuosista valtavasti. Se on paljon tärkeämpää kuin hienot roolit unelmien produktioissa. Arvostan nykyään muutenkin enemmän tavallista arkea. Sitä, kun haen lapsen perhepäivähoidosta, vietän aikaa kotona läheisten kanssa tai järjestän spontaaneja päivällisjuhlia ystäville.”

Anna-Maija on huomannut, että äitiyden myötä mielen on vallannut uudenlainen suojeluvietti. Järkyttävät terroriteot ja heikompiosaisten hätä tuntuvat pakottavana kipuna sielun sopukoissa asti.

”Minua ahdistaa maailman tila välillä niin paljon, että voin fyysisesti pahoin. Olen joutunut suojelemaan itseäni uutisilta, jotta tapahtumat eivät jäisi vellomaan alitajuntaan päiväkausiksi”, hän tunnustaa.

Oman panoksensa hän on halunnut antaa tukemalla hyväntekeväisyysjärjestöjä.

”On hurjaa ajatella, kuinka sattumanvaraista lopulta on, minkälaisista lähtökohdista maailmaan ponnistamme. Olen saanut turvallisen lapsuuden ja paljon rakkautta. Sellaista onnea ei voi pitää itsestäänselvyytenä.”

Kuvat: Jouni Harala

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 10/2017.

Julkaistu: 17.11.2017