Apu

Anna-Leena Härkönen: Tonttumania

Anna-Leena Härkönen: Tonttumania

"Kaiken naurettavin ostokseni oli jouluinen huonetuoksu. Nyt kotini tuoksuu glögiltä ja piparkakuilta, vaikka en edes pidä niistä."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Se alkoi saksalaisilla joulumarkkinoilla ja jatkuu yhä. Hysteerinen joulukoristeitten kahmiminen.

Kirjahyllyn päälle hankin lumikiteen muotoiset jouluvalot. Asettelin enkelikonvehteja ja vihreitä kuulia tähtikuvioisiin posliinimaljoihin. 

Antiikkisen nuken pään ympärille oli pakko kietoa hopeanauhaa. Nyt nukke näyttää naispuoliselta Jeesukselta.

Sitten piti hommata peruskitchiä: muovinen joulukylä, jonka keskellä pyörii mylly. Kylä ei vain sopinut kodissani mihinkään, ja sen valot olivat aika räikeät, joten annoin sen pois.

Naisten joulumarkkinoilta löytyi tonttujen joulupuoti, jossa myydään pienen pieniä karamellitankoja, leivoksia ja piparkakkuja. Talo on ympäröity punaisilla sydämen muotoisilla led-valoilla. Panin sen keittiön ikkunalaudalle. Se on lumoava. Taannun viisivuotiaan tasolle, kun katson sitä.

Led-valot ovat muuten hieno keksintö. Ei valuvaa steariinia, tulitikkujen etsimistä eikä tulipalovaaraa.

Kaiken naurettavin ostokseni oli jouluinen huonetuoksu. Nyt kotini tuoksuu glögiltä ja piparkakuilta, vaikka en edes pidä niistä.

Mitä tämä nyt on? Kuvittelin, etten ole jouluihminen. Eikä minulla olekaan varsinaisia jouluperinteitä, mutta nyt tuli tämä. En tule saamaan kinkkuähkyä vaan tonttuähkyn.

Naurettavinta on se, etten edes vietä joulunpyhiä kimalleluolassani. Tämä prosessi on kestänyt pian kuukauden. Ja hyvä niin.

Joulun täytyy tulla pikkuhiljaa. Jos koti yhtäkkiä rävähtää täyteen koristeita, voi seurata shokki.

Kerran aamuyöllä havahduin hirvittävään oivallukseen: nukketalossani ei ole vielä joulua ollenkaan! Mistä saisin minikuusen, jonka voisi asettaa keskelle nukkien olohuonetta? Ja muutakin tarvitaan, ehkäpä pienen pieniä tonttuja? Koristenauhaa voisi asetella astiakaapin päälle ja myös kaikkiin ikkunan puitteisiin?

Suunnittelin puoliunessa askartelevani itse havuista pienen joulukuusen liimaamalla niitä yhteen. Aamulla idea tuntui mahdottomalta toteuttaa. En osaisi.

Onneksi tavaratalosta löytyi vihreä, kimaltava kuusen mallinen pienoiskynttilä. Se sopi nukketaloon kuin nakutettu. Kerroin voitonriemuisesti pojalle, että nyt on nukketalossakin joulu.

– Äiti, tuo ei oo enää hauskaa! hän kommentoi otsa rypyssä.

Ehkä ei. Tunsin huojennusta, kun Vanhan Ylioppilastalon joulumarkkinat oli siirretty Kaapelitehtaalle. Sinne asti en enää lähtisi.

Mutta sitten menin Turkuun. Raatihuoneen joulumarkkinoilta bongasin pulloposkisen kangastontun, jolla on vastustamattoman pieni suu. 

Pakkohan se oli ostaa. Sen nimi on Tönö.

Ja vielä jäi tuhottomasti kaikenlaista, mitä olisi tehnyt mieli, kuten seimiastelma, maisemapallo, jonka sisällä on pieni kirkko, kullattuja käpyjä lasipurkissa ja reen mallisia kynttilänjalkoja, mutta kotiin ei enää mahtunut enempää.

Kun kaikki oli sitten valmista, fiilistelin nojatuolissa punaviinilasi kädessäni ja ihailin hohtavaa joulukuusta ja kaikkea sen ympärillä.

– Onko tää meidän koti sunkin mielestä ihana jouluinen satumaailma?  kysyin pojalta.

– Ei, poika vastasi.

– Tää on hullujenhuone.

Julkaistu: 7.1.2015