Apu

Anna-Leena Härkönen: Tavarataivas

Anna-Leena Härkönen: Tavarataivas

"Eräs ystäväni ottaa joskus ostoskeskuksessa rauhoittavan tabletin voidakseen päättää, mihin kauppaan mennä ja mihin ei."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Astronautti Jack Swigertin hammasharja myytiin huutokaupassa yhdeksäntuhannen euron hintaan. Swigert oli aikoinaan mukana dramaattisella Apollo 13 -lennolla. Mitähän nykyinen omistaja tekee harjalla? 

Tuskinpa ainakaan pesee hampaitaan. Ehkä sitä säilytetään kassakaapissa, tai sitten sille on hommattu oma näyttelylaatikko.

Ihmisen suhde tavaraan on omituinen.

Eräs ystäväni ottaa joskus ostoskeskuksessa rauhoittavan tabletin voidakseen päättää, mihin kauppaan mennä ja mihin ei. Ilman sitä pää kuulemma sekoaa, ja hän alkaa pyöriä ympyrää osaamatta mennä mihinkään.

Käsittääkseni rauhoittavat on tarkoitettu voimakkaisiin ahdistustiloihin, mutta toisaalta, jos joku saa sellaisen ostoskeskuksessa, ottakoon lääkettä.

Itse olen pohtinut kolmen vuoden ajan rahan ja tavaran haalimisen merkitystä kirjoittaessani romaania lottovoittajista.

Tämä on ollut mielenkiintoinen matka. Kun kuvasin kirjassa päähenkilön psykoottista tuhlaamista voiton jälkeisinä viikkoina, menin itsekin ostopsykoosiin.

Mutta mitä pidemmälle kirja eteni, sitä vähemmän tuli itse ostettua. Kun hekumoi verbaalisesti tuhlaamisen iloista, ei enää tehnyt mieli tuhlata.

Hyvä niin, sillä minä en ole lottovoittaja.

Tavara tuo kuitenkin välillä lohtua, mitäs sitä kieltämään. Mutta materiaa ei saisi palvoa, ja joskus tulee huono omatunto, jos hypistelee kaihoten tavaroita kaupassa.

Tutkimusten mukaan ostamisen hetki on itse asiassa vielä hienompi kokemus kuin ostetun asian omistaminen ja käyttäminen. En tiedä uskoisinko tuota.

Minulle tuottaa edelleen huikeaa iloa, kun käytän parikymmentä vuotta sitten hankkimiani koruja. Ne eivät ole muuttuneet itsestäänselvyyksiksi.

Kaksi yhden hinnalla -tarjoukset ovat vaikeita vastustaa, vaikka ei tarvitsisi kyseisiä tavaroita ollenkaan. Olen nyt yrittänyt vieroittaa itseäni sellaisten hankkimisesta.

Ennen olin valmis ostamaan vaikka sokeita mummoja, jos niitä myytiin kaksi yhden hinnalla. (Sisältyykö kotiinkuljetus..?)

Joskus pitäisi oikein pysähtyä kodissaan tarkastelemaan, mitä kaikkea ihanaa ympäriltä jo löytyy. Kaikilla on muutama esine, joista ei suostu luopumaan millään.

Minulle tärkein esine on sininen nalle, jonka olen saanut parivuotiaana mummilta ja ukilta.

Nallen turkki on kaljuuntunut, ja siltä puuttuu toisesta silmästä puolet, mutta mitä kaikkea se onkaan yhteisellä matkallamme nähnyt! 40-luvulta peräisin oleva puisessa aurinkotuolissa lepäilevä kangasnukkekin on tärkeä. Se symboloi minulle sitä, että välillä täytyy vetää henkeä.

Kirjat ovat tietysti merkityksellisiä. Kun joku kirjoistani on lainassa, tulee levoton olo. Tuntuu siltä kuin lapsi ei olisi tullut yöksi kotiin.

Olohuoneen seinällä on yhden aviosiippani kanssa ”uuden alun”  kunniaksi hankittu taulu, jossa mies lentää mustasta metsästä valoon ja väreihin.

Ero tuli, taulu jäi. Minulle. En luovu siitä ikinä.

Uusiin alkuihin kannattaa aina uskoa.

Julkaistu: 12.6.2014