Apu

Anna-Leena Härkönen: On rikollista painostaa ihminen tilanteisiin, jotka vahingoittavat häntä

Anna-Leena Härkönen: On rikollista painostaa ihminen tilanteisiin, jotka vahingoittavat häntä
Kolumnissaan Anna-Leena Härkönen kertoo sukulaisestaan, joka painostettiin yhä uudelleen tulemaan ystävän johtamaan konserttiin. Hän keksi ensin hädissään ties mitä tekosyitä, mutta päätti sitten rohkaistua ja lopettaa valehtelun.
Julkaistu: 23.12.2020

Ne ei tahdo mua, ne tahtoo Ingalsin Lauran, sietämään kaiken ja anteeks antamaan, mut vielä mä nousen ja maailmalle nauran, vielä joskus teen niin kuin huvittaa! laulaa Maija Vilkkumaa. Se on yksi voimabiiseistäni. Ja Pieni talo preerialla oli aikoinaan yksi voimasarjoistani.

Ilahduin, kun se alkoi tulla uusintana televisiosta. Mikä pettymys!

Minä olen vanhentunut, ja niin on myös sarja. Sovinnaisuuden juhlaa, mustavalkoisuuden riemuvoitto. Ilkeä saa olla vain Nellie Oleson. Ja hän onkin aivan tärisyttävän ilkeä.

Äiti Caroline vaikuttaa edelleen viehättävältä, mutta hän niuhottaa enemmän kuin muistin. Voi voi, Laura opettelee sylkemään, mitä tehdä? Ja nyt lapset kasvavat ehkä kieroon, kun eivät pääse säännöllisesti kirkkoon! Isä Charles on niin sympaattinen ja oikeamielinen, ettei sellaisia ihmisiä löydy saduistakaan.

Lapsena se ei häirinnyt, kaikki olivat PTP-faneja. Luokkatoverini Sarin äiti ompeli meille vanhasta lakanasta samanlaiset yömyssyt kuin Lauralla ja Marylla. Ne näyttivät ihanilta, mutta emme voineet nukkua niiden kanssa. Ne hiostivat, ja rypytyskuminauha kiristi otsaa.

Sovinnaisiin asenteisiin törmää yhä usein. Aikakauslehden kysymyspalstalla esiteltiin seuraava tilanne: Keski-ikäisen naisen muistisairaudesta kärsivä äiti asuu hoitokodissa. Tytär on salaa helpottunut siitä, ettei koronan takia voi mennä katsomaan häntä. Äiti on haavoittanut ja loukannut koko elämän ajan. Saako kuunnella itseään ja olla menemättä käymään? Äiti on lisäksi niin sekaisin, ettei vanhojen asioiden selvittäminen enää onnistuisi.

Psykologin vastaus kylmäsi minua. Ei saanut kuunnella itseään. Piti mennä ja vaikka vain silittää äitiä ja pitää häntä kädestä kiinni, jos kerran puhuminen ei enää onnistunut. Pitää kädestä kiinni? Ihmistä, jota vihaa? Sitä ei sanottu ääneen, mutta se ajatus siellä takana lymyili: äiti on aina äiti. Häntä ei saa hylätä. Ei, vaikka äiti olisi hylännyt ensin sinut.

"Mitä siitä tulisi, jos kaikki jättäisivät väliin asiat, jotka ahdistavat? Paitsi onnellisempia ihmisiä."

Käytän mielelläni sanaa rikollinen. Ja käytän nytkin. On rikollista painostaa ihminen tilanteisiin, jotka vahingoittavat häntä. Jos minä olisin ollut vastaamassa (voi, miksi en ollut?) olisin sanonut, että jätä hyvä ihminen menemättä. Ja jos äidilläsi on muistisairaus, hän ei välttämättä edes tiedä, kuka olet.

Se, että tekee mitä huvittaa, ei ole aivan yksinkertaista. Porukat halutaan pitää ruodussa. Mitä siitä tulisi, jos kaikki jättäisivät väliin asiat, jotka ahdistavat? Paitsi onnellisempia ihmisiä.

Sukulaistani painostettiin yhä uudelleen tulemaan ystävän johtamaan konserttiin. Hän keksi ensin hädissään ties mitä tekosyitä, mutta päätti sitten rohkaistua ja lopettaa valehtelun.

Mä en halua tulla sinne, hän sanoi ystävälle. Sen jälkeen kutsuja ei ole kuulunut. Mihinkään muuallekaan, mutta pääasia, että hän sai lopulta rauhan. Valitsemalla itsensä.

Minä en ole vielä noin rohkea. Jos joku mankuu katsomaan kolmetuntista teatteriesitystä, valehtelen että minulla on suljetun paikan kammo. No, nyt se sitten paljastui. Mutta joka tapauksessa esitys jää näkemättä. Ehkä vielä joskus uskallan sanoa ne maagiset sanat: En halua.

6 kommenttia