Apu

Anna-Leena Härkönen: Kissan piittaamattomuus lähentelee sosiopatiaa – Kun poikani teeskenteli kuollutta, se laski tassunsa olkapäälle

Anna-Leena Härkönen: Kissan piittaamattomuus lähentelee sosiopatiaa – Kun poikani teeskenteli kuollutta, se laski tassunsa olkapäälle
Igorin ja Taikan tutustuminen alkoi takkuisesti. Kissathan eivät ajattele, että ”kiva, minulle järjestettiin kaveri!” Sen sijaan ne ajattelevat, että mitä helvettiä tuo otus tekee reviirilläni, kirjoittaa Anna-Leena Härkönen kolumnissaan.
Julkaistu: 28.7.2021

Nyt minulla on oma kissa. Tähän johti rakkaus poikani Igor-kissaa kohtaan. En saanut hoitaa sitä tarpeeksi. Ja taloon tuli Taika.

Se on narttu ja myös Cornish Rex. Siinä ei kuitenkaan ole samanlaista ylväyttä, eikä se kelvannut näyttelyihin eikä jalostukseen, koska sillä on kuulemma liian lyhyt häntä. Minulle se kelpaisi hännättömänäkin. Pidän itseäni sen emona.

– Mikä hätänä? huudahdin kerran kun kuulin jostain murinaa. Sitten tajusin, että murina kuului mahastani.

Kerran sen kehräys kuulosti käheältä. Korona, ajattelin heti. Ei ollut.

"Kolli ja narttu eroavat toisistaan paljon. Taika syö ruokansa sievästi ja säästellen. Igor ahmii kuin hullu. Kun siltä on viety pallit niin sen pitää varmaan täyttää se tyhjyys jollain?"

Igorin ja Taikan tutustuminen alkoi takkuisesti. Kissathan eivät ajattele, että ”kiva, minulle järjestettiin kaveri!” Sen sijaan ne ajattelevat, että mitä helvettiä tuo otus tekee reviirilläni. Ennen ensimmäisiä treffejä suihkutin ilmaan feromonia, jonka pitäisi rauhoittaa kissoja ja auttaa niitä ystävystymään. Toivoin sen rauhoittavan minuakin. Mutta se ei näyttänyt rauhoittavan ketään. Sähinää, murinaa, läpsimistä, puremista. Taika lopetti kehräämisen kolmeksi päiväksi, eikä ollut minua näkevinäänkään.

– Entä jos se ei enää koskaan kehrää? Entä jos se ei enää koskaan katso minuun päinkään? Minulta menee ohi Taikan lapsuus!

Nyt kissat ovat hyväksyneet toisensa jollakin tavalla. Ne jopa ahtautuvat nukkumaan samaan koriin ja pesevät toisiaan. Kun kissa pesee itseään, se ei välitä, vaikka pommi putoaisi niskaan. Piittaamattomuus lähentelee sosiopatiaa.

Tein kerran testin. Maanittelin sitä luokseni, turhaan.

– Mulla on semmonen olo, että joku täällä ei rakasta mua! sanoin marisevalla äänellä.

Taika jatkoi pesemistä. Aloin itkeä tekoitkua. Ei vaikutusta. Yritin naukua mahdollisimman kissamaisesti. Ilmeisesti olin epäuskottava, sillä turkin lipominen jatkui. Annoin periksi. Olen rakkauden kerjäläinen.

Poikani teki saman testin Igorille. Hän teeskenteli sydänkohtausta. Tulos: pelkkä kylmä katse ikkunalaudalta. Poika teeskenteli kuollutta ja makasi pitkään liikkumattomana lattialla.

Lopulta Igor tuli hänen luokseen ja laski tassunsa laiskasti olkapäälle.

Kolli ja narttu eroavat toisistaan paljon. Taika on tyttö ja syö ruokansa sievästi ja säästellen. Igor ahmii kuin hullu. Kun siltä on viety pallit niin sen pitää varmaan täyttää se tyhjyys jollain?

Saalistamisen vietti on silti sama. Linnut ja hiiret eivät tule kysymykseen, mutta jonkinlaisena korvikkeena toimivat kärpäset. Niitten perässä Taika hyppii pitkin seiniä täysin fantomien vallassa. Kerran nostin sen kärpäsen korkeudelle. Se litisti hyönteisen heti tassujensa välissä ja söi sen niin että ratisi. Eläinsuojelijat eivät ehkä tykkää, mutta suojelinhan minäkin eläintä. Suojelin kissan oikeutta sen viettiin.

Joskus huomaamme pojan kanssa kilpailevamme siitä, kumman kissa on parempi.

– Tuo sun kissa on vähän maatiaisen näkönen rotukissaksi, poika totesi kerran.

– Kuule, Taikan isosisä on saanu pääpalkinnon kansainvälisessä kissanäyttelyssä! puolustin tuohtuneena.

– Igorin isoisä on voittanu toisen maa­ilmansodan, hän vastasi.

1 kommentti