Apu

Anna-Leena Härkönen: En jaksa ottaa loputtomasti vastaan myrkkyä ja pyydellä anteeksi, että olen onnistunut toteuttamaan unelmani

Anna-Leena Härkönen: En jaksa ottaa loputtomasti vastaan myrkkyä ja pyydellä anteeksi, että olen onnistunut toteuttamaan unelmani
Jotkut pitkät ystävyyssuhteet ovat kaatuneet siihen, että minua kadehditaan. Olin aikaisemmin sinisilmäinen maalaistyttö, joka kuvitteli, että kaikki toivovat minulle hyvää. No, eivät toivoneet, kirjoittaa Anna-Leena Härkönen kolumnissaan.
Julkaistu: 1.9.2021

Tuttavani päätti rakennuttaa oma­ kotitalonsa pihalle uima-altaan.

– Se saattaa sitten herättää naapureissa erilaisia tunteita, varoitti allasfirman edustaja.

Toisin sanoen silmitöntä kateutta, tuttavani ajatteli. Hän kuitenkin rakennutti altaan ja päätti, että naapurien lapsetkin saavat joskus tulla uimaan. Ketään ei ole näkynyt kärkkymässä.

"Kun joku unelmapari eroaa, sitä tuntee kyllä aitoa surua ja toivottomuutta, mutta myös helpotusta. Eihän noistakaan nyt sitten ollut."

Itse olen nykyään harvoin kateellinen. Joskus tunnen kateuden vihlaisun, kun näen onnellisen oloisen pariskunnan kävelemässä käsikkäin puistossa.

Mitä he tekevät oikein? Mitä minä teen väärin? Eräs kahdeksankymppinen ystäväni tosin lohdutti, että ei kukaan välttämättä tee avioliitossa kauheasti väärin, vaan kyse on kemiasta. Hänen omista liitoistaan vasta kolmas onnistui.

– Me vaan sovittiin yhteen, hän totesi iloisesti.

Sekin kävi vähän kateeksi. Ja kun joku unelmapari eroaa, sitä tuntee kyllä aitoa surua ja toivottomuutta, mutta myös helpotusta. Eihän noistakaan nyt sitten ollut.

Lapsena minulla oli kaverina ainoa lapsi, jolla oli oma huone.

Kun kävin siellä leikkimässä, tunsin välillä itseni lähes sairaaksi. Miten ihanat tapetit! Miten tunnelmallisia univaloja ja leluja, miten paljon tilaa! Mulle kans! Teki mieli ottaa siellä jotakin, mutta en ottanut. Olin siihen aikaan kiltti ihminen.

Jos joku, jota arvostan, menestyy, olen iloinen hänen puolestaan. Varsinkin, jos kyseessä on kaveri. Mutta jos joku saa suitsutusta ansiottomasti, eli kyseessä ovat mielestäni keisarin uudet vaatteet, ärsyttää. Kateutta varmaan sekin.

Joskus tunnen hyvää kateutta lukiessani upean lauseen, jonka joku toinen on kirjoittanut. Viimeksi kävi monta kertaa niin, kun luin Katja Kallion uutta romaania Tämä läpinäkyvä sydän. Esimerkki: ”Seuraava aamu oli säteilevä ja varma kuin rikkaat pojat.”

"Olin aikaisemmin sinisilmäinen maalaistyttö, joka kuvitteli, että kaikki toivovat minulle hyvää. No, eivät toivoneet."

Kun valmistuin näyttelijäksi, alkoi juuri sopivasti lama, ja freelancerin työt olivat vähissä. Silloin saatoin katsoa televisiosta suurin piirtein saman ikäisten naisten näyttelemistä ja ajatella: ”Miksi tuo otettiin, vaikka sillä on selvä ässävika? Miksei minua?” Rumia ajatuksia.

Ystäviäni en muista kadehtineeni enää aikuisena. Sen sijaan jotkut pitkät ystävyyssuhteet ovat kaatuneet siihen, että minua kadehditaan. Olin aikaisemmin sinisilmäinen maalaistyttö, joka kuvitteli, että kaikki toivovat minulle hyvää. No, eivät toivoneet. Joillekin esikoiskirjan julkaiseminen oli liikaa. Sain kuulla myrkyllisiä heittoja.

– Jos sää nyt ton takia muutut, niin saat turpaan, eräs sanoi.

– En tietenkään muutu, lupasin hädissäni.

Mutta eihän ketään voi kieltää muuttumasta! Itse elämä muuttaa meitä, ja hyvä niin.

Parin lapsuudenaikaisen ystävän menettäminen kateuden takia on ollut suuri suru. Mutta en jaksa ottaa loputtomasti vastaan myrkkyä ja pyydellä anteeksi sitä, että olen onnistunut toteuttamaan unelmani.

Minun sisältäni myrkky on onneksi valunut pois lähes kokonaan. Haluan oman uima-altaan.

2 kommenttia