Apu

Anna-Leena Härkönen: Ei millään pahalla

Anna-Leena Härkönen: Ei millään pahalla

"Jos sinua loukataan henkilökohtaisesti, miksi sitä ei saisi ottaa henkilökohtaisesti?"
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Eräs tuttavani kysyi kerran lapsuudessaan naapuriin muuttaneelta pojalta:

– Ei millään pahalla, mutta miks sulla on noin pieni pää?

Uskon, etteivät lapset tarkoita tuollaisilla töksäytyksillä pahaa. Mutta kun aikuinen aloittaa lauseensa sanomalla ”ei millään pahalla, mutta” tietää heti, että nyt on tulossa jotain ikävää ja piiloilkeää.

Seuraavatkaan aloitukset eivät lupaa hyvää.

”Älä nyt ota henkilökohtaisesti, mutta...”

”Mä sanon tän ihan ystävänä...”

Höpö höpö. Jos sinua loukataan henkilökohtaisesti, miksi sitä ei saisi ottaa henkilökohtaisesti?

Ja yleensä tämä ”ihan ystävä” ei ole ystävä ollenkaan. Kiertoilmausten tarkoitus on pehmentää viestiä vähemmän kirveleväksi, mutta silti  tulee huono fiilis.

Olisiko sitten parempi jättää pehmentelyt pois ja sanoa suoraan? Enpä tiedä.

Tulin muutama päivä sitten bussilla kotiin elokuvista ja istuin bussin etuosassa. Jos istuu etuosassa, tuntuu luontevalta mennä ulos etuovesta. Jotkut kuskit eivät suostu avaamaan etuovea, ellei sisään ole tulossa lisää matkustajia, vaan komentavat menemään keskiovesta. Olen aina ihmetellyt, mitä simputusta se on olevinaan.

Nyt tiedän syyn. Kun nousin ylös ja jäin odottamaan etuoven avautumista, naispuolinen kuski määkäisi: ”Se on niin, että tässä kopissa tukehtuu pölyyn, jos etuovia availlaan, vaikka ei ole uusia matkustajia tulossa sisälle!”

– Asia selvä, mutisin häkeltyneenä ja menin ulos keskiovesta. Tuli nöyryytetty olo.

Perustelu oli hyvä, mutta se olisi ollut mukavampi ottaa vastaan ilman tylytystä. Kuski olisi jopa voinut tuikata lauseen alkuun sen ”ei millään pahalla”.

Jokin aika sitten olin kaverini kirjanjulkistamisbileissä. Vastapäätäni istui vanhempi nainen, joka otti asiakseen aukoa minulle estottomasti päätään. Kerroin pitäväni kovasti Ateenasta ja valittelin sitä, että nykyään sinne matkustaminen ei maan taloudellisen tilanteen takia houkuta. Rikollisuus on lisääntynyt ja yleinen ilmapiiri turvaton.

– No jos annat pelkuruuden viedä elämästäs rikkaan kokemuksen, niin omapa on asias, nainen tuhahti.

– Miksi sä olet noin hyökkäävä? kysyin.

– Miten niin? hän kysyi.

– Saa kai sitä mielipiteensä sanoa.

– Tässä on nyt vähän huonoja viboja liikkeellä, miespuolinen kollegani totesi.

Vähän huonoja viboja? Kyse oli sodasta.

Jossain vaiheessa onnistuin antamaan melko ilkeästi takaisin, ja että siitä tuli hyvä olo.

En koskaan aloita itse, mutta jos joku toinen aloittaa, olen heti messissä.

Tilanteesta jäi kuitenkin pariksi päiväksi paha mieli. Tunnen itseni uhatuksi aina, kun joku hyökkää sanallisesti minua vastaan, vaikka järki sanoo, ettei tämä ihminen voi minua mitenkään vahingoittaa.

Olen luonut itselleni rauhoittavan mielikuvan: minut ja ilkeilijät erottaa korkea muuri. Muurin taakse kippaan kaikki, jotka ovat näykkineet minua tai käyttäytyneet muuten asiattomasti.

Hykerryttävä ajatus: siellä ne tappelevat ja räyhäävät keskenään eivätkä pääse pois! Ja minä lekottelen turvassa muurin toisella puolella. Muurissa on pieni aukko, josta voin tarkkailla heitä. He eivät voi tarkkailla minua.

Hahhahhaa. Suosittelen tätä mielikuvaa muillekin.

Julkaistu: 1.4.2015