
Anna Abreun, 22, välivuosi musiikkibisneksestä alkaa olla lopuillaan. Anna on palannut studioon ja levy julkaistaan syksyllä. Abreu vaihtoi tauon myötä myös levy-yhtiötä.
- Vuosi sitten työ alkoi tuntua työltä, eikä niin saa ikinä tässä ammatissa olla. Nykyisessä levy-yhtiössäni on paljon ystäviä töissä, joten fiilis on mahtava. On myös mahtava tehdä Kallosen Askon kanssa töitä.
Välivuoden aikana Anna matkusteli ja opetteli vain olemaan. Hän ei ole pitänyt lähes viiden vuoden uransa aikana muutamaa kuukautta pidempää taukoa. Kesällä pidettävistä häistään Anna oli vaitonainen. Anna avioituu lumilautailija Lauri Heiskarin, 23, kanssa ulkomailla.
- Sen voin sanoa, että häitä ei pidetä Pariisissa, kuten jossain on väitetty. Halusin jonnekin, jossa on varmasti hääpäivänä lämmintä ja kaunista.
Anna Puuta on vaivannut flunssa.
- Onneksi perheeni on pysynyt terveenä.
Cheek kipaisi punaiselta matolta Espoosta suoraan Korkojen kera -lähetykseen.
Laura Närhi ei suostunut spekuloimaan, voittaako vuoden naisartisti-Emman.
PMMP-yhtyeen Paula Vesala diggailee salaa Ruotsia.