Laulaja Anita Hirvosella oli rikkinäinen lapsuus. Äiti kuoli, kun Anita oli vain vuoden vanha. Keskenmenoon tai johonkin, ei sitä tarkkaa syytä koskaan Anitalle kerrottu.
– Jouduin Äänekoskella lastenkotiin, sillä isäni istui vankilassa. Oli myynyt tukkeja kai pimeästi, petoksesta tuomittiin.
Neljän vanhana Anita pääsi mummonsa hoiviin. Mummolla oli pientila Koivistonkylällä. Se oli 50-luvun maalaiselämää, jossa tyttö tottui tekemään maatöitä, lypsämään ja lapioimaan lantaa.
– Laulaminen oli pelastukseni. Lauloin viiden vanhana jo kirkossa. Paikallinen kanttori piti minua kuin omana tyttärenään, antoi laulutunteja ja opetti hengitystekniikkaa. Sitä oli paljon apua.
Kanttori oli kehunut, kuinka Anita osasi luontaisesti antaa äänensä kummuta oikeasta kohtaa.
– Mummoni sanoi aina, että laula tyttö kovaa, itikan pihinä ei kanna taivaaseen.
Musikaalisuus oli perua isältä, joka oli taitava huuliharpisti ja hyvä laulamaankin, kirjoitti myös salassa näytelmiä. Sangen luova kaikessa, myös huijaamisessa. Hän istui toisenkin kerran vankilassa petoksesta, kun myi olemattomia lehmiä. Anitan isä kuoli 53-vuotiaana 60-luvun puolivälissä tapaninpäivänä.
Joulu on ollut siitä lähtien Anitalle vaikea asia.
– En välitä siitä yhtään. Olen ollut monet joulut ulkomailla, Espanjassa, New Yorkissa, Las Vegasissa. Tänä jouluna olin La Strada -yhtyeeni soittajan avovaimon luona, vietimme laatuaikaa naisten kesken.
Lue myös:
Teksti Jari Peltomäki
