Kulttuuri
Image

Ammattitirkistelijät

Ammattitirkistelijät

HBO:lla esitettävä uusi sarja Masters of Sex kertoo freudilaiset seksimyytit romuttaneesta tutkijaparista.
Teksti Johanna Juntunen
Kuvat HBO
Mainos

Alku ainakin on räväkkä. Beau Bridgesin esittämän sairaalan johtajan kasvojen eteen työnnetään lasinen dildo. Uuden Masters of Sex -sarjan avauskohtaus ei ole vitsi, vaan näyttää sarjan päähenkilöt työssään, tutkimassa seksiä ja seksuaalisuutta. Sauvan sisällä on kamera, jonka on määrä näyttää, mitä naisen kehossa tapahtuu tämän masturboidessa.

Masters of Sex on The Pacific -minisarjan kirjoittaneen Michelle Ashfordin luomus, joka kertoo tabuja romuttaneista seksitutkijoista William Mastersista ja tämän assistentista Virginia Johnsonista. John Maddenin ohjaaman pilottijakson perusteella seksin käsittely on rohkeaa, sillä tieteen nimissä kaiken voi näyttää kainostelematta. Tyylilaji on silti tyystin toinen kuin arkisen nuhjuisessa ja kainostelemattomassa HBO-sarjassa Girls. Masters of Sex kuvaa tutkijaparin työskentelyä kliinisen asiallisesti.

Vuonna 1957 seksistä tiedettiin hyvin vähän ja siitä puhuttiin vielä vähemmän. Alfred Kinsey oli tutkinut seksuaalisuutta, mutta hänkin vain ihmisiä haastattelemalla. Lääkärit osasivat auttaa seksiongelmissa vain kokemustensa perusteella, jos heiltä kehtasi kysyä. 

Masters halusi laajentaa Kinseyn tutkimuksia suoraan havainnointiin. Hän oli kerännyt empiiristä aineistoa bordelleista, mutta päätti haalia laboratorioonsa taviksia harrastamaan seksiä. Avukseen hän palkkasi Virginia Johnsonin, kolme kertaa eronneen perheenäidin, joka työskenteli sihteerinä yliopistossa, jossa Masters tarjosi hedelmöityshoitoja. Pian he viettivät pitkiä päiviä seuraten seksiä ja masturbointia harrastavia pariskuntia laboratoriossaan. Seksistä tuli heidän arkeaan. Niin kävi myös Mastersia ja Johnsonia näytteleville Michael Sheenille ja Lizzy Caplanille.

”Bill (William) ja Virginia keskustelevat eräässäkin kohtauksessa jostain hyvin arkipäiväisestä asiasta. Kun kuvakoko laajenee, näkyy, että pariskunta harrastaa seksiä heidän edessään. Kaikista hämmästyttävintä oli, että emme olleet kiinnittäneet Lizzyn kanssa mitään huomiota koko pariin”, Michael Sheen kertoo Montage-hotellissa Beverly Hillsissä.

William Masters oli Nobel-palkinnosta haaveillut työmyyrä, joka oli sysännyt todellisen minänsä ja halunsa syrjään työminänsä tieltä. 

Johnson saa kuitenkin Mastersin tukahdutetun puolen heräämään, ja siksi laboratorioseksin vastapainona on intiimiä makuukamariseksiä. Kliininen ja intohimoinen seksi vuorottelevat sarjassa.

”Näiden Mastersin kahden eri puolen välillä on suuri konflikti, jonka kanssa on tuskallista elää, mutta sisäistä taistelua käyvää roolihahmoa on herkullista näytellä”, Sheen selittää.

Mastersin ja Johnsonin merkittävin tieteellinen saavutus liittyi naisten kiihottumiseen ja orgasmiin. He romuttivat Sigmund Freudin teorioita ja vääristyneitä uskomuksia, jotka pitivät klitorisorgasmia hysteriana ja naisten masturbointia merkkinä neuroosista.

”Freudin mukaan mies kontrolloi naisen seksuaalisuutta. Masters ja Johnson räjäyttivät myytin. Vaikka se kävi hitaasti, vaikutti se lopulta naisten ja miesten rooleihin koko yhteiskunnassa. Muutos saattoi kirpaista miesten egoa, mutta pitkällä tähtäimellä oli loistavaa, että valheet paljastettiin ja totuus tuli julki”, Sheen sanoo.

Lizzy Caplan pitää Johnsonia merkittävänä feministisankarina. 

”Hän ja Masters antoivat meille seksuaalisen identiteetin, oikeuden orgasmeihimme ja opettivat meitä ymmärtämään seksuaalisuuttamme ja vartaloamme paremmin. He aloittivat seksin vallankumouksen.” 

Yhdysvalloissa Showtime-kanavalla alkavan draamasarjan on tuottanut Sony Pictures. Pohjoismaissa sitä levittää HBO Nordic. Sarja perustuu Thomas Maierin samannimiseen kirjaan. 

Kaapelikanavat Showtimen ja HBO:n johdolla ovat uittaneet jatkuvasti enemmän seksiä televisiosarjoihin, mutta Masters of Sex on silti omaa luokkaansa. Seksiä ja paljasta pintaa näkyy enemmän kuin missään Sano että rakastat -draaman (2007) jälkeen ilmestyneessä sarjassa. 

Toisin kuin shokeeraamista tavoittelevassa Californication-sarjassa ja humoristisemmassa Hungissa, seksi ei silti ole Masters of Sexin itsetarkoitus vaan mieluummin viitekehys ja kimmoke sulkeutuneen Mastersin ja avoimen Johnsonin romanssille.

”Johnson oli täysin sinut seksuaalisuutensa kanssa. Se oli lähes ennenkuulumatonta siihen aikaan ja etenkin keskilännessä. Hänellä oli rakastajia, joista hän ei ollut muuten kiinnostunut. Johnson ymmärsi seksuaalisuutta ja sen inhimillistä puolta paremmin kuin Masters, joka ymmärsi tiedettä. Sen takia he menestyvät niin hyvin tutkijaparina”, sanoo Caplan. 

Lopulta Masters of Sexin ytimessä onkin seksin sijaan eräänlainen alastomuus. 

Mastersin täydellisen puutteellisia ihmissuhdetaitoja ja vastavuoroisesti Johnsonin mutkattomuutta näytetään niin suoraan, että niiden rinnalla sarjan seksikohtaukset tuntuvat hengähdystauoilta.

Johanna Juntunen

Masters of Sex alkaa 30. syyskuuta 

HBO Nordicilla.

203 Lokakuu | 2013

Julkaistu: 30.9.2013