
Muusikko ja näyttelijä Paula Vesala saapui muutama päivä sitten Suomeen kuvaamaan ensi vuonna ensi-iltansa saavaa Syysprinssi-elokuvaa. Paula muutti vuosi sitten syksyllä miehensä Lauri Ylösen ja Justus-poikansa kanssa Kaliforniaan opiskellakseen näytelmäkirjoittamista paikallisessa yliopistossa.
– Ikävöin välillä kovasti Suomeen, ja nytkin oli ihana tulla tänne pitkän tauon jälkeen. Helsinki näyttää hyvin kauniilta mutta autiolta Los Angelesin jälkeen.
– Tänä syksynä piipahdan aika monta kertaa Suomessa työprojektieni vuoksi. Tarkoituksenamme on kuitenkin jäädä Kaliforniaan pidemmäksi aikaa asumaan, vaikka käymmekin välillä täällä töissä, Paula kertoi Anja Snellmanin Syysprinssi-kirjaan perustuvan elokuvan kuvauksissa.
Paulan mukaan perhe on sopeutunut hyvin kalifornialaiseen elämään ja viettää kaikin puolin hyvin tavallista arkea valtameren takana. Hän iloitsee myös siitä, että perheen yhteinen aika on vain lisääntynyt muuton myötä.
– Ehdin olla paljon enemmän perheeni kanssa, kuin Suomessa, sillä kaikkeen ylimääräiseen säätämiseen ei kulu aikaa. Käymme muun muassa toisinaan yhdessä vaeltamassa. Surffaamista en ole vielä uskaltanut kokeilla, enkä ole muutenkaan mikään rantaihminen, Paula nauroi.
Näytelmäkirjailijalinjalla UCLA-taideyliopistossa opiskeleva Paula on ollut niin ikään tyytyväinen opintoihinsa, joskin koulupäivät ovat toisinaan pitkiä, töitä paljon ja olosuhteet Suomen Teatterikorkeakoulua askeettisemmat. Myös englanninkieli tuotti Paulalle alkuun vaikeuksia.
– Ensimmäinen puoli vuotta meni sellaisessa aivosumussa. Luulin puhuvani hyvää englantia. Mutta olihan se haastavaa, kun siitä tulikin yhtäkkiä työskentelykieli.
– Töiden saralla menee kuitenkin todella hyvin. Eräs työni tulee pian ensi-iltaan New Yorkissa ja toinen Los Angelesissa. Lyhytnäytelmäni julkaistaan lisäksi Yhdysvalloissa.
Edesmenneen PMMP-bändin toisena solistina tunnettu Paula käynnistelee parhaillaan myös musiikillista soolouraansa. Vesala-taiteilijanimellä esiintyvä artisti julkaisee perjantaina ensimmäisen sinkkubiisinsä ensi keväänä ilmestyvältä albumiltaan.
– Tuntuu tosi ihanalta lähteä tekemään yksin musiikkia. Olen innostunut todella paljon itselleni säveltämisestä ja tuotannollisista asioista. Olen kantanut läppäriäni koko ajan mukanani, ja tehnyt musiikkia vähän milloin missäkin. Pidän etenkin siitä, että saan itsekseni etsiä ja pohdiskella kappaleiden olemuksia, Paula kertoi.