Apu

Ambrosius Metropoliitta. 66 vuotta, Helsinki.



Ambrosius Metropoliitta. 66 vuotta, Helsinki.

En ole koskaan kokenut kääntymystä.
Teksti Apu-toimitus

Olin jo lapsena vilkas ja utelias. Halusin tietää ja oppia kaiken. Niin yhä. Pohjimmiltaan kyse oli hengellisestä kaipuusta, vaikken sitä silloin niin syvällisesti oivaltanut.

Pohjois-Karjalan Tohmajärvellä kolmilapsisessa maanviljelijäperheessä sain itse päättää oppikouluun lähdöstä. Isä ja äiti kannustivat lukemaan. Meillä oli valoisa, perusluterilainen koti, ei niuhotusta.

Naapureina oli Jehovan todistajia, ortodokseja, kommunisteja. Vanhempani opettivat, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia.

Koulun uskonnonopetus oli tylsää, mutta tiedollinen puoli hyödyllistä. Oppi ei koskettanut henkilökohtaisesti.

Lukiossa Joensuussa osallistuin teinien yleiskirkolliseen toimintaan. Nuoruuteni oli etsimistä, hapuilua; 60-lukulaisen irrallisuutta ja yksinäisyyttä. En silti ole kriisistä toiseen eläjä, vaan horos-koopin Leijona, joka putoaa aina jaloilleen.

Liityin vasta aikuisena ortodoksiseen kirkkoon. Se ei tapahtunut uskonnollisen herätyksen vaan omakohtaisen evoluution kautta. Tavallaan olen epäkypsä, koska en vielä koskaan ole kokenut kääntymystä.

Elo Valamossa oli elämäntapavaihtoehto sekä korkeakoulu ortodoksisuuteen; perusteellinen luotaus hengellisen elämän syvyysulottuvuuksiin.

Luostariin menin jäädäkseni ja opin viihtymään loistavasti. Kun vastuullani ollut jälleenrakennusohjelma valmistui, aioin tutkijamunkiksi.

Mutta minut valittiinkin piispaksi. Se toi paljon haasteita sekä vastoinkäymisiäkin, jotka kasvattivat ja opettivat.

Lintulan nunnaluostarin opin tuntemaan turvallisempana, perinteisempänä ja hengellisesti kirkkaampana, mutta Valamolla on tärkeä tehtävä läsnäolon ja tunnettavuuden vuoksi.

Rahan keräämiseen en ole koskaan oppinut panostamaan, enkä ole koskaan omistanut autoa, kesämökkiä, televisiota. Yletön ostaminen edustaa minulle vierasta.

Huumorikseni opin Englannissa opiskellessani satiirin ja itseironian. Mustista asuistamme ja päähineistämme saatan huumorin pilke silmäkulmassa sanoa, että emmekö näytäkin vähän 1500-luvun pikkuvirkamiehiltä, kenties veronkerääjiltä.

Arjesta yritän oppia, että jokaisessa päivässä olisi häivähdys ajattomuudesta, ja kukin niistä olisi siten tavallaan pyhä.

Muista uskonnoista olen oppinut, että sama jumala puhuu niidenkin kautta. Kristuksen työ koskettaa meitä kaikkia ja kaikkea olevaista.

Raamatusta opin vuosituhansien hengellistä kokemusta ja viisautta. Raamatussa tiivistyy Kristuksen läsnäolo ja työ.

Psalmeihin kiteytyy hienosäkeisesti ihmiselämän ainutkertaisuus ja rajallisuuskin. Niiden mukana on helppo hiljentyä.

Olen oppinut avoimen suhteen tuonpuoleiseen. Aika ja iankaikkisuus ovat sisäkkäin. Kuoleville toivotamme hyvää matkaa. En pelkää kuolemaa, sillä elämä jatkuu.

teksti Hannu Koskela

kuva Suomen ortodoksinen kirkko

Julkaistu: 7.9.2012