Sinä kesänä Amadeus Lundberg viihtyi tavallista enemmän Remu Aaltosen kanssa Helsingin yöelämässä. Nyt oltiin kaupungin ytimessä, Tiger-klubilla. Myös Lara del Mar Sánchez oli ystävineen liikenteessä, vaikkei hän viihtynyt pintaliitopaikoissa.

Aiemmin samana iltana Laran ystävätär oli puhunut taas hehkuttelevaan sävyyn tummasta tangolaulajasta, josta Laralla ei ollut juuri minkäänlaista kuvaa. Tai no, ehkä jonkinlainen. Lara muisti nähneensä tangokuninkaasta joitakin epämääräisiä otsikoita eri lehdissä.

Kun Lara hävitti ystävänsä baarissa, tuo Mozartin nimeä kantava tangolaulaja käveli hänen luokseen ja halusi jutella.

– Ajattelin, että Amppu on tosi erikoinen tyyppi, enkä ole koskaan tavannut niin kummallista ihmistä. Hän puhui ja käyttäytyi niin hassusti, Lara muistelee nyt.

– Hän tuli esittäytymään, polvistui eteeni, kätteli minua ja sanoi: ”Hei! Juha Grigori Amadeus Lundberg”, Lara sanoo muka jäykästi ja ojentaa nopeasti kätensä.

Baarissa Lara vastasi koko nimellään, yhtä jäykästi ja hämmentyneesti.

Ehkä Amadeuksen käytös johtui siitä, että laulaja rakastui näkemäänsä naiseen salamaniskusta.

Lara oli paljon Amadeusta varovaisempi tutustuja.

– Ymmärräthän, että olen yli kymmenen vuotta sinua vanhempi, hän vastusteli.

– Ei se haittaa, tangokuningas vastasi.

– Ymmärräthän, että minulla on kaksi lasta?

– Ei se haittaa.

Laulaja pyysi Laran puhelinnumeron, lupasi soittaa ja aloitti ihastuksensa piirittämisen. Amadeus lähetti viestejä, soitteli, pyysi ulos ja linkkasi Laralle kaunista musiikkia.

Astor Piazzollan Oblivion-kappale katkaisi kamelinselän. Lara huomasi ihastuneensa mieheen, jonka kanssa hän oli jo puhunut kaikesta mahdollisesta Zeitgeist-elokuvasta maailman epätasa-arvoisuuteen. Heillä oli paljon enemmän yhteistä kuin hän oli luullut.

Siitä on aikaa kolme ja puoli vuotta. Nyt avioparin sormia koristavat vihkisormukset, ja he istuvat kotinsa sohvalla Järvenpäässä.

Edessä on tapahtumien täyteinen loppukesä. Amadeus odottaa Olavi Virta -musiikkiesityksiä ja toisen levynsä julkaisua. Lara jännittää ensimmäistä taidenäyttelyään Katajanokalla.

– Edelleen ollaan tässä näin, Amadeus toteaa, kuin ilmaistakseen rivien välissä, ettei ikäerosta ja lapsista ole todella ollut haittaa.

Lara ei täysin allekirjoita väitettä, jonka mukaan ikä on vain numero.

– Tavallaan kyllä, mutta onhan ikä nimenomaan elämänkokemusta. Arjessa huomaa, että toisella on sitä enemmän kuin toisella. Me olemme siinä mielessä vielä hiukan eri kehitysvaiheessa. Se on fakta, jonka kanssa pitää vain elää, Lara sanoo.

– Minusta siitä on vain hyötyä, että Laralla on itseäni enemmän elämänkokemusta. Hänellä on niin paljon järkeä ja elämänviisautta. Oli tärkeää myös urani kannalta, että tapasin Laran. Olin ennen tosi rauhaton sielu, vaikken mitään villiä sinkkuelämää koskaan viettänytkään, Amadeus sanoo.

Kaksikosta huokuu kieltämättä rauhallinen tasavertaisuus. Jalkapallon MM-kisalähetys pauhaa olohuoneessa, ja espressopannusta leijailee kahvin tuoksu. Lara kaatelee juomaa kuppeihin, Amadeus silittää sylissään kehräävää sekarotuista kissaherraa.

– Minulla on pienestä pitäen ollut kissoja. Olemme todella eläinrakkaita. Tämän kaverin nimi on Cossimo, Amadeus sanoo.

Kissan nimi juontaa juurensa Laran espanjalaisen isän samannimisestä nuoruudenystävästä. Cossimolla oli poikaystävä, ja pari oli todella rakastunut.

– Cossimo päätti ostaa poikaystävälleen syntymäpäivälahjaksi mielettömän upean auton. Kun poikaystävä lähti sillä ensimmäistä kertaa ajelulle, hän ajoi auton päin seinää ja kuoli. Cossimo ei koskaan toipunut siitä vaan teki itsemurhan, Lara kertoo.

Onneksi tämä Cossimo ei joudu elämään yksin. Sen kaverina on löytökissa Sälli, jonka Amadeus pelasti lopettamiselta kahden kuukauden ikäisenä. Nyt Sälli on omilla teillään.

– Sälli on kiltti, vaikka se näyttää tappajalta. Se on tosi iso. Jos se olisi ihminen, se varmaan nostaisi maailmanennätyksen penkistä, Amadeus vitsailee.

Perheeseen kuuluvat pariskunnan ja kissojen lisäksi lapset Laran edellisestä liitosta, 11-vuotias poika ja 9-vuotias tytär.

Lara del Mar Sánchezin koko nimeä tai kasvoja ei ole juurikaan lehtien palstoilla nähty. On pakko udella, kuka hän oikeastaan on.

Laran isä on espanjalainen ja äiti suomalainen. Malagassa syntynyt nainen on elänyt nuorempana liikkuvaa elämää. Hän vaihtoi kotikaupunkiaan ja -maataan työn ja opiskelujen perässä.

Kymmenen vuotta Lara kiersi Suomea ja ulkomaita, teki monenlaisia matkailu- ja toimistotöitä sekä lentoemännän hommia ja opiskeli matkailua muun muassa Sodankylässä.

Perhe rauhoitti elämänrytmiä, eikä vuorotyö tulisi enää kyseeseen, mutta into oppia on tallella.

– Jos itse saisin päättää, opiskelisin koko loppuelämäni.

Keväällä Lara valmistui kuva-artesaaniksi Pekka Halosen akatemiasta. Eniten hän pitää öljyvärimaalauksesta, ja grafiikka on hyvä kakkonen.

Lara haaveili kuvataiteesta ammattina vuosien ajan, piirsi ja maalasi itseoppineesti. Vanhemmat varoittelivat epävarmasta toimeentulosta, mutta ajatus kyti takaraivossa. Lara oli jo melkein antanut taiteen suhteen periksi, mutta Amadeus kannusti häntä jatkamaan.

Kaksikerroksisen asunnon työhuoneessa tuoksuvat öljyvärit. Naamiot ja lämpimät värit toistuvat muutamissa Laran töissä. Hän nostaa esiin pari taulua punapuisen lipaston vierestä lattialta. Yhdessä töistä vilahtaa Amadeuksen Gilda-sisko miehineen, toisessa kaunisvartaloinen alaston mies selkäpuolelta maalattuna. Lainehtivassa hiuspehkossa on jotain epäilyttävän tuttua.

– Tuota kuvaa ei kyllä lehteen laiteta, Amadeus vaatii, ja Laraa naurattaa.

– Maalaan mielelläni realistisesti, mutta ihailen myös esimerkiksi Dalín surrealistista ja pehmeää maailmaa, Lara sanoo.

Laran ja Amadeuksen taidetta yhdistää romanttisen vanhanaikaisuuden elementti. Amadeus laulaa perinteisiä tangoja, ja Lara ihailee vanhoja taidemaalareja, jotka osasivat ikuistaa maailman ja valon realistisesti.

Kaksi taiteilijaa samassa talossa. Mitä siitä voi tulla?

Ainakin kumpikin ymmärtää toisen luovia hetkiä. Lara ei pakota Amadeusta kauppareissulle, jos tällä on kitara kädessä ja jotain on selvästi syntymässä.

”Tulinen taiteilijasielu” on pariskunnan mielestä klisee, sillä taiteilijoita on joka lähtöön aivan kuten kaikkia muitakin ihmisiä. Jos tässä talossa jompikumpi on temperamenttisempi, se on Lara.

Mutta arki on tasaista, ja uusperhe on hitsautunut yhteen.

– Laran pojan mukaan minä olen se, joka pitää meillä perheen kasassa. Tytär kertoi, että hän on alkanut taas uskoa elämän pysyvyyteen, Amadeus sanoo.

Amadeus ei halua ottaa isän roolia, koska lapsilla on myös Järvenpäässä asuva biologinen isä, mutta Amadeus nauttii pelailusta ja oleilusta yhdessä. Kun lapset ovat vuoroviikkoina isällään, Lara seuraa Amadeusta keikoille.

Huushollin kotityöt pyritään jakamaan tasan.

– Tai ehkä se menee niin, että Lara sotkee ja minä siivoan, Amadeus toteaa.

Hän saa kainalossaan istuvalta vaimolta huvittuneen mulkaisun.

– Mitä, enkä sotke.

Olohuoneen seinän valokuvataulu esittää Amadeusta ja Laraa, jotka halaavat Teneriffan hiekkarannalla auringonlaskussa. Tuolla reissulla pariskunta avioitui viime tammikuussa.

Mistä tietää, että toisen kanssa pitää olla yhdessä aina?

– Kun katsoin Laraa ensimmäisen kerran, jotain tapahtui. En ole koskaan elämässäni ihastunut sillä tavalla. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, näin, Amadeus sanoo ja läpsäyttää kätensä yhteen.

Luonnolliselta tuntuva suhde on kantanut molempia myös vaikeiden aikojen yli. Pariskunnan elämässä on tapahtunut paljon kummallisia asioita, joilla tuntuu jälkikäteen olleen tarkoitus. Pahaankin pulaan on aina löytynyt yllättävä ratkaisu.

– Ne ovat tuntuneet merkeiltä siitä, että mitä tahansa käykin, meidän kuuluu olla yhdessä, Lara sanoo.

Jonkinlaista korkeampaa johdatustako?

– Itse asiassa minä olen aika hengellinen ihminen ja uskon kyllä korkeampaan voimaan. Mutta joskus halu uskoa on ehkä voimakkaampi kuin usko itsessään. Minulle on tärkeää jonkinlainen toivo, Amadeus sanoo.

Kun Lara puhuu johdatuksesta, hän ei personoi jumalaa tai ajattele raamatullisia asioita. Hän uskoo pikemminkin energiahenkisiin asioihin eli siihen, että kaikki muodostaa jonkinlaisen yhteisen energiakentän. Joskus tuossa kentässä asiat menevät niin kuin niiden pitää, mutta joukossa on lisäksi sattumia. Sitä on hankala selittää järkevästi.

– Kun on sen oikean kanssa, ei tiedä, mihin loppuu itse ja mistä toinen alkaa.

Teksti Saara Pakarinen

Kuvat Lasse Lecklin