Aloita elämäntaparemontti pienin askelin
Terveys ja hyvinvointi
Aloita elämäntaparemontti pienin askelin
Vuodesta toiseen terveys keikkuu suomalaisten arvolistauksen kärkipaikalla. Silti terveys ja hyvinvointi ovat asioita, joista luistamme ensimmäisenä, kun on kiire.
Julkaistu 15.6.2017
Apu

Kiireisen elämäntilanteen vuoksi elämäntaparemontin tekeminen voi olla haastavaa. Eikä ihme, kaikkihan tietävät, että remontissa jokin menee aina pieleen. Näihin elämäntaparemontin ”kosteusvaurioiden” löytymisiin Työterveyslaitos on kehittänyt elämäntapamuutoksessa tukevan verkkosivuston. Nyt laitetaan kroppa ja nuppi kuntoon -verkkosivuston tavoitteena on pistää keho kuntoon perustuksista lähtien, mutta tavoitteeseen edetään varovaisin muutoksin. Usein uuden minän tavoittelu lähtee käyntiin rivakasti, mutta hiipuu yhtä nopeasti, kun yritetään muuttaa liian paljon, liian nopeasti. Kaikki alkaa perusasioista. Istumisen vähentämiseen ja liikkumisen lisäämiseen tarjotaan kattavasti vinkkejä. Valmiit ruoka- ja juomaehdotukset sekä linkit treeniohjelmiin auttavat erityisesti, kun arki on kiireistä eikä aikaa ruokalistan kirjoittamiseen löydy. Kuntolaskurilla voi puolestaan selvittää, millaista työtä ja vapaa-aikaa oma kunto kestää. Oman perusaineenvaihdunnan, kestävyyskunnon harjoittelualueen ja nukkumisen laatuakin voi tarkastella. Kouriintuntuvien muutosten tekemisen lisäksi sivusto muistuttaa pysähtymään ja miettimään, millaista elämää juuri nyt haluaa elää. Ja sitten elää sitä. Lähteet: Työterveyslaitos, Taloudellinen Tiedotustoimisto

Teksti Noora Takamäki, kuva Fotolia

Kommentoi »