Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Image

Älkää sotkeko vallanpitäjiä ja kansaa, kirjoittaa Reetta Räty

Älkää sotkeko vallanpitäjiä ja kansaa, kirjoittaa Reetta Räty

Kolumni | Älkäämme sotkeko vallanpitäjiä ja kansaa, kirjoittaa Reetta Räty.
Teksti Reetta Räty

“Venäjällä viettämieni kolmen vuoden aikana en ole lakannut ihmettelemästä yhtä asiaa: Kuinka voin rakastaa tämän maan asukkaita niin paljon ja inhota sen viranomaisia niin suunnattomasti.”

Näin kirjoittaa Moskovan-kirjeenvaihtaja Anna-Lena Laurén kirjassaan Vuorilla ei ole herroja (Teos & Söderströms 2009).

Kirjassa Laurén kulkee ”sotaisan lähimenneisyyden” kokeneessa Kaukasiassa. Käy ilmi, että kaukasialaiset ovat vieraanvaraisia, nöyriä ja lämpimiä. Heissä on ihmeellistä voimaa, vaikka he ovat käyneet läpi kohtuuttomuuksia eivätkä tiedä, millaista mielivaltaa huominen tuo tullessaan.

Tämä kuulostaa liian tutulta.

Miksi niin monessa paikassa on pahoja johtajia ja hyviä ihmisiä?

Laurénin kirjan kannessa lukee: ”Kaukasia on alue, josta me suomalaiset kuulemme lähinnä uutisista.” Onko pääteltävä, että uutiset ovat huono tietolähde?

Ei varmaankaan. Viranomaisten (”inhoan”) ja venäläisten (”rakastan”) erossa ei ole kyse siitä, että uutisissa vääristellään maailmaa ikävään suuntaan. Kyse on siitä, että varsinkin ei-demokratioissa valtaa pitävät ovat usein julmia, vähintään omia etujaan ajavia. Se ei kuitenkaan tee kansalaisista kusipäitä.

Tämä pitää muistaa erityisen kirkkaasti juuri nyt. Irak ei ole irakilaiset, Syyria ei ole Syyrian kansa. Uutisissa on kerrottava vallankäytöstä, sodista ja niiden rahoittajista. Samalla meidän täytyy vahtia itseämme. Tuleeko Irakista mieleen taatelipuut vai terrori? Syyria: sivistys vai kuolema? Venäjä: inho vai rakkaus?

Jos haluaa tietää, millaisia ihmiset ovat, täytyy tutustua ihmisiin. Erityisesti heihin, joiden kotimaista sanotaan hullu, levoton, pelottava ja mikä parasta: persläpi. Silloin oppii erottamaan ihmiset ja yhteiskunnalliset tilanteet toisistaan. Perslävet ovat täynnä nastoja tyyppejä.

Kun asuin keväällä 2012 Kiinassa, kirjoitin blogissani näin: ”Jos vihaa kommunistista puoluetta, voi sanoa vitun kiinalaiset, tai sitten kokea myötätuntoa kiinalaisia kohtaan, joihin puolueen valta kohdistuu.”

Rakastua ihmisiin, tuskastua hallituksiin, sitä elämä usein on. Traagisinta on päinvastainen: maalla on ”maailman paras” systeemi, mutta kansalaiset ovat pelokkaita, huonosti voivia narisijoita.

Se, että yllätymme siitä, miten ihania ihmiset ovat maailman kriisipesäkkeissä, ei kerro vain uutisista, vaan itsestämme. Sotkemme vallanpitäjät ja kansan. Unohdamme, että hyvä ja paha tapahtuvat yhtä aikaa. Että levottomuuksien keskellä leivotaan leipää ja rakastutaan.

Se, että maa kuuluu ”pahan akseliin”, ei tarkoita, etteikö sieltä löytyisi planeetan ystävällisimmät ihmiset. Se, että valtio ei täytä ”avoimen yhteiskunnan” merkkejä, ei tarkoita, etteikö meillä olisi opittavaa siellä asuvien yhteisöllisyydestä. Vaikka ei ole demokratiaa, voi olla olla aivan tajuttomat mojitot. Se, että ihmettelemme pakolaisten iPhoneja, on hälytyskello myös toimittajille. Onko median kautta tosiaan syntynyt kuva, jonka mukaan ainoat korkeasti koulutetut tai älypuhelimia käyttävät ihmiset asuvat länsimaissa?

Maita listataan usein sen mukaan, kuinka tasa-arvoisia, kilpailukykyisiä tai turvallisia ne ovat. Ehkä pitäisi laatia muitakin listoja. Missä käydään useimmin hieronnassa? Missä on eniten vegaaneja? Tanssia? Mangoja? Missä torikauppias ottaa käsikynkästä kiinni ja vie kotiinsa syömään? Naapuripöydässä istuva kutsuu pöytään ja jakaa viinipullonsa?

Sierra Leonessa asunut kaverini kuvasi maata näin: ”Ihmiset ovat köyhiä mutta tiukasti elämässä kiinni.”

Lista maista, joissa ollaan elämässä kiinni? Menolippu Sierra Leoneen – vai Kaukasian pittoreskiin Abhasiaan? ■

Reetta Räty on toimittaja, joka haluaisi tehdä henkilöjutun Saudi-Arabian suurmuftista. 

Julkaistu: 23.12.2015