Alice Munrolle, 82, napsahtanut kirjallisuuden Nobel-palkinto 2013 osui kohdalleen ja tekee historiaa.

Munro on ensimmäinen kanadalainen nobelisti, Pohjois-Amerikan kirjallisuus palkittiin viimeksi 20 vuotta sitten. Munro on 13. palkittu nainen, kun palkintoja on jaettu yhteensä 109 vuodesta 1901 lähtien. Novellisti-nobelisti on harvinaisuus. Melkein yhtä poikkeuksellista on viime vuosina ollut se, että voittaja olisi yhtä tunnettu, laajasti julkaistu ja luettu kuin Munro.

Tämä Alice ei ole mikään Liisa ihmemaassa, vaan taitava arjen yksityiskohtien ja elämän outouksien kuvaaja. Ensimmäinen teos ilmestyi 1978, tuorein 2012, Kallis elämä ilmestynee suomeksi ennen joulua. Novellikokoelmia on 14, jokaisessa on kymmenisen tarinaa: siis noin 140 pienoisromaania.

Munro on Tammen Keltaisen kirjaston 28. nobelisti, sarjan aikoinaan perustanut Jarl Hellemann oli kertakaikkinen velho.

Kaikki yhdeksän Munron suomennettua kirjaa on uskollisesti kääntänyt ahkera taituri Kristiina Rikman, jolle tämä on ensimmäinen Nobel – muut hänen vakituisensa kuten Philip Roth ja John Irving eivät ole vielä täysosumaa saaneet.

Alice Munrosta löytyy heikosti tietoja ja vielä vähemmän kuvia.

Millainen kontakti suomentajalle on lähes 30 vuodessa kehittynyt Munroon, Kristiina Rikman?

– Munro on hyvin yksityinen ihminen, ei juuri anna haastattelujakaan ja matkustaa harvoin. Olen tavannut hänet kerran Torontossa, muistaakseni 1986, ihan lyhyesti kirjallisuusfestareilla. Mutta pitkä etäsuhde meillä on ollut, hänen teostensa kautta, Rikman kertoo.

Saisiko viisaan kannustuksen, jolla yllyttäisi ihmiset tarttumaan novelleihin?

– Novelli on oma mikrokosmoksensa, jonka jaksaa lukea, vaikkei olisi kaunokirjallisuuteen tottunutkaan. Munron kertomukset ovat viisaita, elämää kokeneen naisen huomioita siitä, miten pienet asiat saattavat muuttaa ihmisen elämän täydellisesti!

Rikman vinkkaa, että Munrosta oli iso haastattelu New York Timesissa tammikuussa, ja tuoreimmassa Kirjailija-lehdessä on Marja-Leena Mikkolan hieno pitkä essee novellitaiteesta.

Teksti Raila Kinnunen

Kuva Derek Sharpton