Eihän tossa ole mitään järkeä! Totean itsekin orastavan hulluuden. Vai kannattaisiko edes kysyä? Jos joku ajatus on mittakaavassaan tarpeeksi häiriintynyt, kannattaa sitä miettiä toinenkin hetki.

Vaikka kai suomalaisena pitäisi aina muistaa, että ken kuuseen kurkottaa, se… niin, pahimmassa tapauksessa voi vain olla ylettämättä kuuseen.

Nou Camp huimaa. Kun ensimmäistä kertaa menee maailman suosituimman seuran FC Barcelonan kotistadionin toimistoon, tuntee itsensä hyvin pieneksi. Vuosien traditiot, mittakaava ja menestys ovat jostain täysin muusta kuin omasta tarinasta.

FC Barcelonalla on arviolta 300 miljoonaa fania. Meillä HJK:n sosiaalisessa mediassa on juuri mennyt 40 000:n raja rikki. Barcelonan liikevaihto on 450 miljoonaa ja kausikortteja ei voi ostaa, sillä niihin on muutaman vuoden jonotuslista.

Se on kaukana oman seuratoimintamme arjesta. Tuntuu, että pelaamme ihan eri sarjassa.

Niin pelaammekin. Kun Barcelonan edustajat ohjaavat Lionel Messin kuvalla varustettuun neuvotteluhuoneeseen, oma presentaatio ei tunnu kovinkaan vahvalta.

Kahviahan nekin vaan juo. Ja kiinnostuvat junioriturnauksesta. Kun on hetken pitänyt palaveria, huomaa mittakaavaerosta huolimatta olevansa ihan normaalien ihmisten ja asioiden kanssa tekemisissä.

Itse asiassa jos alkuperäinen idea tuntui valtavalta ja vastapuoli liian mahtipontiselta, eivät ratkottavana olevat asiat ja prosessi enää olekaan niin monimutkaisia.

Rahaa? Ei. Urheilullinen haaste? Ei meidän kilpailuetumme. Mietin kuumeisesti, mitä lisäarvoa voimme tuoda heille pöytään.

Me olemme kaukana, meillä on pienet kotimarkkinat ja vähäiset resurssit. Tätä olen kuullut syntymästäni saakka. Koulussakin musiikkitunnilla meille jostain syystä opetettiin Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maata. Mutta suomalaiset ovat väärässä itsensä suhteen. Jos jotain, meillä on Suomessa käyttämätöntä potentiaalia. Kuunteleminen auttaa; ongelmien ratkaisukykyä meiltä löytyy.

Hetken suurseuran edustajien kokemuksia peleistä kuunneltuamme voi rivien välistä poimia ainakin joitain tarttumakohtia, kuten toimivuus ja hyvä tarina.

Pyysimme viikon aikaa valmistellaksemme heille hakemuksen.

Kuka lopulta määrittelee, mikä on liian pientä ja mikä liian isoa? Tällaiset rajoitukset ovat lähinnä omassa päässä ja muiden määrittelyissä.

Päädyimme tarjoamaan heille hyvin organisoidun ottelun, joka jättäisi 90 minuutin lisäksi pysyvämmän jäljen yhteisöön. Olin varma, että saamme aikaan vähintään tunnejäljen lupaamalla sijoittaa HJK:n mahdolliset tuotot junioritalvihallin rakentamiseen.

Tuntui, että Barcelona saattaisi olla juuri se oikea ja tarpeeksi iso, että heille sympaattinen tarina ja arvokas asia ovat tärkeämpiä kuin materiaaliset arvostuksen mittarit.

Muutamaa viikkoa myöhemmin Barcelonasta soitettiin ja ilmoitettiin, että he haluavat tulla pelaamaan meitä vastaan. Pitivät perusteluistamme ja tarinastamme.

Jatkoivat hieman hapuilevammin, että kuinka kauan sinne muuten lentää ja paljonko on asteita elokuussa? Vain hetken päästä todetakseen, että ne ovatkin jo tuossa teidän esityksessänne. Kiitos, ystävämme, menikö muuten se teidän eilinen junioriturnauksenne hyvin? Palataan mañana.

Silloin muistui mieleen tunnejälki lapsuudesta. Olin pieni pyöreäpäinen poika Pirkkolan urheilupuistossa. Lopulta uskalsin kysyä, pääsisinkö isojen poikien kanssa pelaamaan futista.

Aina on järkeä kysyä.