Apu

Aki Riihilahti: Pakomatkalla



Aki Riihilahti: Pakomatkalla

"Jordania on Etelä-Suomen kokoinen ja meitä köyhempi maa, mutta lyhyen ajan sisällä rajan yli on tullut yli miljoona ihmistä pakolaisina."
Teksti Apu-toimitus

"Kun ampuminen alkoi, lähdin vain juoksemaan karkuun. En tiedä vieläkään mitä vanhemmilleni on käynyt.”

Hamad on vielä teini-ikäinen. Hänen kasvonsa näyttävät kuitenkin vanhoilta ja paljon nähneiltä. Liikaa Hamad on nähnytkin. Jo pakomatkalla kotipaikastaan hän näki kuolemaa, hyväksikäyttöä ja sekasortoa. Hamadin saapuessa Syyrian sotaa pakoon Jordanian pakolaisleirille, hän ei omistanut mitään muuta kuin päällään olevat vaatteet.

Olen nähnyt kurjuutta aiemminkin, mutta viime viikolla vieraillessani maailman suurimmalla pakolaisleirillä Jordanian Zaatarissa tuntui erityisen painostavalta. Miltä tuntuisi katsoa vuodesta toiseen eristäviä aitoja, kun tietää kaiken olleen ja voivan olla kotona toisin? Kuinka kauan ihminen jaksaa toivoa, kun arjessa jokainen hetki on kamppailua selviytymisen kanssa.

Järki ja tunne sanovat, että Hamadia pitää auttaa. Epätodelliseksi tilanteen tekee, että Hamadin tavoin samalle leirille on aidattu 100 000 syyrialaista pakolaista telttoihin tai alkeellisiin majoihin. He ovat leirissä  jo toista vuotta. Eikä tämä edes ole ainoa leiri Jordaniassa. Jordania on Etelä-Suomen kokoinen ja meitä köyhempi maa, mutta lyhyen ajan sisällä rajan yli on tullut yli miljoona ihmistä pakolaisina. Ihmisiä, jotka elivät samanlaisessa länsimaisessa yhteiskunnassa kuin me Suomessa elämme.

Mitä tekemistä Hamadilla on ruisleivältä tuoksuvan kotimaamme asioiden kanssa, kun omakin yhteiskuntamme on kaikkea muuta kuin valmis? Halusimme tai emme, maailman tapahtumat vaikuttavat jatkossa yhä enemmän meihin suomalaisiin. Joka päivä tehdään tuhansia valintoja, jotka vaikuttavat suoraan tai epäsuorasti suomalaisiin toimijoihin.

Maailman tapahtumat, talous ja suhteet ovat niin sidoksissa toisiinsa, ettei kukaan pysty enää eristäytymään. Ne, jotka elävät omassa kuplassaan, vievät itseään vain täydelliseen mahalaskuun.

Viime viikolla uutisoitiin, että suurin osa Suomen puolueista kannattaa kehitysavun nostamista. Vaikka olen tutustunut kehitysapuun ja käynyt useassa eri kohteessa, en ole asiantuntija. Kuitenkin tuntuu, että rahasummaa tärkeämpi keskustelunaihe on se, mitä kehitysavulla saadaan aikaan.

Afrikkalainen ekonomisti Dambisa Moyo on argumentoinut vakuuttavasti, että useassa tapauksessa raha ja kehitysapu voivat jopa passivoida ja korruptoida kohdemaata. En tiedä. Mutta oli sitten kyse Zaatarin pakolaisleiristä Jordaniassa tai köyhästä maaseudusta Tansaniassa, ratkaisu täytyy tehdä paikallisten ihmisten kanssa yhdessä. Kehitysavun sisältö on tärkeämpää kuin rahamäärä.

Joutilaat nuoret ovat äärijärjestöjen ja muun radikalisoitumisen kannalta otollista maata. Pakolaisleirillä sähköt sammuvat joka ilta kello 18.00, eikä ulkona ole turvallista. Niinä hetkinä, kun Hamadin ei tarvitse pitää huolta siskostaan, hän tapaa kavereitaan. Viime aikoina hän on saanut myös pelata jalkapalloa ja opiskella englantia Suomen Kirkon Ulkomaanavun järjestämässä ohjelmassa pakolaisleirillä. Kun ei ole paljon mitään, yhteisöön kuuluminen ja yhdessä tekeminen tuntuvat merkitsevän erityisen paljon.

Hamad ei halua puhua vanhemmistaan. Hamad ei myöskään valita. Hän uskoo, että rauha tulee ja hän pääsee muuttamaan kotiin.

Hän menee Kirkon Ulkomaanavun englannin kielen tunnille ja toteaa: ”Tästä taitaa tulla taas ihan hyvä päivä”.

Julkaistu: 4.3.2015