Puheenaiheet
Apu

Aki Riihilahti: Nuorten hyväksi

Aki Riihilahti: Nuorten hyväksi

"Olemmeko myös me aikuiset vähän syrjäytyneet nuorten elämästä? Emme itsekään nuorena aina ymmärtäneet, mitä edellinen sukupolvi teki ja mihin se uskoi."
Teksti Apu-toimitus

Jos sinun pitäisi valita yksi valokuva kertomaan nuoruudestasi, mikä se olisi? Väitän, ettei valinta ole helppo.

Nuoruuden matkaan mahtuu niin paljon, että on vaikeaa päättää, kuvaisiko omaa nuoruutta parhaiten esimerkiksi voittoisa hetki urheilussa, koulun luokkakuva, tietty hymyilevä otos kavereiden kanssa vai jokin erikoinen lomakuva perheen Teneriffan-reissulta.

Kun minua pyydettiin mukaan hienoon Nuorten hyväksi -projektiin, sain helpon tehtävän jakaa omissa sosiaalisen median kanavissani nuoruuden kuvani pienen tarinan kera. Ajattelin tämän olevan mukava ja helppo rasti.

Epäonnistuin. En yksinkertaisesti pystynyt päättämään, mikä kuva kertoisi parhaiten tarinan nuoruudestani.

Mietin ja kävin kuvia läpi ja samalla tein syksyisestä työarjestani aikahyppäyksen siihen, millaisena nuoruuteni muistan. Kokemus on hämmentävä.

Suuri osa valokuvista sisältää tekemistä, ihmisiä tai tilanteen. Sellaisenaan ne eivät kerro muille ihmisille mitään, ehkä korkeintaan hiustyylieni kyseenalaisuuden. Kuvien takana on kuitenkin usein tarina, mutta ennen kaikkea tunnejälki. Jotain kuvaa katsomalla mieli alkaa uudelleen elää jopa pitkiä tarinoita ja ajanjaksoja elämästä.

Huomaan nopeasti, kuinka paljon hyvää nuoruuteeni mahtui.

En tiedä, valitsisivatko nykynuoret kertoa tarinansa parhaan mahdollisen duckface-kuvan avulla. Sen tiedän, että useille nuorille on muodostunut jo elämäntavaksi täyttää facebookit ja instagramit päivittäin kuvilla osana sosiaalisten yhteisöjensä viestiviidakkoa. Kuvatkin tuntuvat olevan vuosi vuodelta rohkeampia ja kantaaottavampia.

Vai tuoko nykykommunikaation tavoittavuus vain ääripäät aiempaa räikeämmin kaikkien silmille? Nuoruuskuvien ja keskustelujen yhteydessä ei pysty välttämään sanaa syrjäytyminen.

Jo silloin, kun minä olin nuori, nuorten syrjäytymisestä keskusteltiin. En silloin ymmärtänyt, mitä ja ketä sillä tarkoitettiin. Maailma on muuttunut ja sukupolvi vaihtunut, mutta nuorten syrjäytyminen on ollut koko ajan esillä. Milloin sitä on käytetty otsikoiden metsästämiseen tai poliittisten irtopisteiden kalasteluun, milloin laskettu sen taloudellista rasitusta kansantaloudelle ja milloin vain todettu, että on se vaan kauheaa, kun nuo toimettomat nuoret toisiaan hakkaavat.

Keskustelupiikki saavutetaan aina, kun jotain ikävää tapahtuu. Samalla tuntuu olevan valtava tarve saada määriteltyä ja lokeroitua jotain, mitä ei välttämättä ymmärretä. Ne syrjäytyneet.

Olemmeko myös me aikuiset vähän syrjäytyneet nuorten elämästä? Emme itsekään nuorena aina ymmärtäneet, mitä edellinen sukupolvi teki ja mihin se uskoi. Nyt aikuistuessa sama on käymässä meille itsellemme. Maailma on kaukana siitä, miksi sen käsitimme ja mille asioille rakensimme oman elämänkatsomuksemme.

Halusimme tai emme, nuoret pelaavat täysin eri pelisäännöillä, kuvilla ja omassa maailmassaan kuin mihin me olemme tottuneet. Ja toisaalta olemme valitettavasti liian usein unohtaneet, millaista nuoruus oli.

Uskon, että valitset valokuvan, joka nostaa sinussa pinnalle mukavan tunnejäljen, jota voi peilata siihen, mitä sinusta on lopulta tullut. Toinen yhtä todennäköinen vaihtoehto on, että valitsisit kuvan, joka ilmentää nuoruuden hulluutta ja vallankumouksellista aikaa ennen kuin piti aikuistua. Tai sitten vain valitset hyvän kuvan, joka näyttää sinulta nuorena.

Valitsen kuvan HJK:n turnausmatkalta junnujoukkueeni kanssa. Sen kuvan yhteisöllisyys tuntuu edelleen hyvältä.

Julkaistu: 3.12.2014