Miksei hän sanonut mitään? Englantilainen ystäväni on ihmeissään, kun lontoolaisessa Expossa suomalainen näytteilleasettaja ei esitellyt tuotettaan, vaikka olimme varta vasten tulleet sitä katsomaan.

Nykyään on todennäköisempää, että yritys saa kaupan verkostonsa kuin tuotteensa avulla. Tai ihminen työpaikan tuntemalla jonkun muun kuin koulutuksensa ansiosta.

Epäreilua? Kyllä. Mutta sitä vastaan taisteleminen ei valitettavasti auta. Asiat, tuotteet, prosessit ja osaaminen ovat toki tärkeitä, mutta silti suuri osa ratkaisuista tapahtuu ihmisten välillä. Tämä ei valitettavasti tule meille härmäläisille äidinmaidosta.

Olin pienenä vähän juro, jopa ujo. Kun joku kysyi nimeäni, odotin katse alhaalla, että veljeni tulee kertomaan kuka olen. Usein pidin vääryytenä, kun joku sai mitä tavoitteli vain siksi, että avasi suunsa oikeassa paikassa.

Arvostan edelleen hiljaisuutta. En ole turhan puhumisen fani. Olen vuosien saatossa kuitenkin oppinut myös kommunikoinnin tarpeellisuuden. En ole ylpeä mutten pahoillanikaan, että nykyään verkostoistani saan enemmän apua kuin osaamisestani.

Maailmalla tehdään päivittäin tuhansia valintoja, jotka vaikuttavat suoraan tai epäsuorasti suomalaisiin. Yritysten menestyminen, talous, politiikka, urheilu ja työn tekeminen tapahtuvat aina jollain tavalla sidoksissa ympäröivään maailmaan. Silti Suomen viimeiset mohikaanit taistelevat sitä vastaan ja ehdottavat eristäytymistä. Muut hoitakoot hommansa, me hoidamme omamme.

Kuulostaahan se helpommalta. Maailma valitettavasti vain ajoi tämän vaihtoehdon ohi kauan aikaa sitten. Yksin emme pärjää.

Sama pätee kotimaassa. Kommunikoinnin puute on suomalainen pullonkaula, joka tuntuu aukeavan vain, kun suomalainen avaa pullon. Meillä on upean päivätyön tälle maalle tehneitä iäkkäitä kansalaisia, jotka ovat yksinäisiä. Meillä on nuoria, joilla ei ole yhtään kaveria. Meillä on kaupungit täynnä perheitä, jotka eivät tervehdi naapureitaan. Työyhteisöistä 90 prosenttia ilmoittaa yhdeksi haasteistaan kommunikaation.

Suomalaisten on väitetty kommunikoivan kahdella tavalla, telepatian ja alkoholin välityksellä. Kummallakaan ei saa asioita toimimaan. Rinnalle on toki noussut internet. Suomalainen kommunikoikin aktiivisimmin akronyymin suojissa. Silloin kukaan ei säästy eikä kielikuvilla ole rajoja. Netissä asiat kääntyvät kuitenkin nopeasti keskustelusta huuteluksi ja angstisten tunnetilojen ventiloimiseksi.

Suomalaisten ja ruotsalaisten ero on, että ruotsalaiset osaavat kertoa asiansa hurmaavasti. Onko sillä väliä? Kyllä on. Suomi on täynnä käyttämätöntä potentiaalia, joka on astunut huonon kommunikaation ja verkostoitumattomuuden kuoppaan.

Olen valitettavan usein nähnyt maailmalla, kuinka jätämme syömättä monesta meille katetusta pöydästä, koska emme saa suutamme auki. Härmäläisen arvostamaa hiljaisuutta pidetään useassa tilanteessa jopa epäkohteliaana käytöksenä.

En tarkoita, että italialaisen käytettyjen autojen myyjän kurssi pitäisi sisällyttää koulujärjestelmäämme. Kyse ei ole myöskään hissipuheen opettelusta tai pakkokommunikoinnista, vaan alkuun edes hyväksymisestä, että asiat tehdään ja kommunikoidaan ihmisten kanssa, jotta omat onnistumisen edellytykset paranisivat. Asiakeskeisille puurtajille on aina tilaus, mutta sen vaikutus paranee, kun joku osaa avata ovia ja sosiaalisia tilanteita.

Vaikka kuinka muuta haluaisimme uskoa, yhtä tärkeää on se, miten asian esittää kuin mikä itse asia on. Nykyinen tapa, että otetaan yhdet ja nähdään netissä, on turmion tie.

Englantilainen ystäväni osti lopulta suomalaisen tuotteen, muttei Exposta.