Apu

Aki Riihilahti: Kyllä Aki järjestää!



Aki Riihilahti: Kyllä Aki järjestää!

Kolumni: "Jokin kapinallinen minussa herää, kun asiat tuntuvat itsestäänselvyyksiltä."
Teksti Apu-toimitus

En oikeasti halunnut pitää pikkujouluja. Tuntui, ettei niissä ollut enää juhlimista. Kun haluaminen muuttuu täytymiseksi, pitäisi pysähtyä ennen kuin juhlastakin on tullut arjen rutiini.

Onneksi jokin kapinallinen minussa herää, kun asiat tuntuvat itsestäänselvyyksiltä. Pahimmalta tuntuu silloin, kun ihmiset olettavat miten Aki aina tekee tai millainen Aki aina on.

Ehkä en olekaan.

Vuosien saatossa ihmiselle kerääntyy velvollisuuksia, rutiineja, sitoumuksia ja kaikkea, mitkä täyttävät kalenterista ajan. Useasti se samalla merkitsee ainaista kiirettä hoitaa nämä.

Tavatessamme ihmisiä tuntuu usein suorastaan kilpailulta, kuka ilmoittaa nyt olevansa kiireisin. Harmittaa kuinka usein itsekin olen tähän syyllistynyt. Kiirekö on ihmisen tärkeyden mitta?

Uskomme kiireen olevan juuri nyt tilapäistä. Ei se ole. Koska arjella on paha tapa täyttyä piripintaan.

Tiistaisin teen kirjoitusprojekteja aamuisin ennen töihin lähtöä. Töiden jälkeen käyn valmentamassa; valmentamisen jälkeen itse harjoittelemassa.

Sen jälkeen kaupan kautta kotiin, soitot sukulaisille ja rauhoittuminen nauhoitettuja tv-ohjelmia katsomalla.

Ei yllätyksiä. Arkista. Inhoan tiistaita. En siksi, mitä se sisältää, vaan koska se on niin ennalta määritelty. Tällaistako se oma elämä nyt aina on?

Jos saisimme vapaasti määritellä arkemme toiminnat uudestaan tästä hetkestä eteenpäin, vastaisivatko ne sitä, minkälaisiksi ne ovat vuosien saatossa muodostuneet?

Tuskin. Todennäköisesti haluaisimme tehdä enemmän niitä asioita, minkälaiseksi olimme elämämme suunnitelleet ja unelmoineet. Meillä olisi enemmän aikaa tärkeille ihmisille ja mieliharrastuksille.

Nyt nämä jäävät aikataulutettujen tehtävien ja muiden meihin asettamien odotusten varjoon, ja painuvat omina asioina viimeisiksi kasan pohjalle.

Toivoa on. Rederan tutkimuksen mukaan 57 prosenttia  suomalaisista ilmoittaa kiinnostuksensa karppaukseen. Se kertoo uskoakseni dieettiä enemmän siitä, että ihmiset haaveilevat elämänmuutoksesta.

Harvoin kuitenkaan mikään muuttuu, ellei sille anna mahdollisuutta. Siksi vuodenvaihde on jotenkin lohdullinen, koska silloin jotain alkaa taas alusta. Kalenteri sulkeutuu, jotain voi lopettaa, muuttaa ja peli ikään kuin alkaa taas alusta.

Oikeastihan viikko vain vaihtuu, mutta henkisesti tarvitsemme tällaisia tarkistuspisteitä ja mahdollisuuden uuteen huomiseen.

Mikä on ensimmäinen reaktiosi vuoden vaihtumisesta? Se saattaa kertoa enemmän siitä, miten voit kuin uskotkaan.

Joskus helpottaa, että ”vihdoin se on ohi, ja tulevasta vuodesta tulee varmasti parempi”.

Jotkut asettavat tavoitteeksi kunnon kohottamisen. Jotkut tekevät päätöksen, etteivät anna enää sukulaisten valitusten viedä kaikkea energiaa.

Tipaton tammikuu on itse asiassa myöntö itselle, että elämä on repsahtanut.

En tee lupauksia. Mutta päätän ensi vuonna tehdä enemmän asioita tavalla, jota itse arvostan. Ehkä tällainen omien toimintatapojen ja ajankäytön check on juuri mitä tarvitsen, enkä lisää kalenterin ja muiden odotusten määrittelemää arkea.

Yksi uudistumisen teko on aloittaa kirjoittaminen uudelleen. Teen sen Avussa näiden kolumnien muodossa.

Pidän uusista aluista. Tästä tulee varmasti hieno vuosi.

Ehkä ensi jouluna tekeekin mieli järjestää taas pikkujoulut. Ja tiistaista tulee lempipäiväni.

Julkaistu: 2.1.2014