Apu

Aki Riihilahti: Ihan kiva

Aki Riihilahti: Ihan kiva

"Hienotunteisuudesta on lyhyt matka välinpitämättömyyteen, kun sanat ovat tyhjiä."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Vaimo kysyy vaatekaupassa, miltä sovitettavana oleva jakku mielestäni näyttää.

Keskeytän tekstiviestin naputtamisen. Olen mielestäni jo istunut liian kauan samalla epämukavalla tuolilla miesparkissa, mutta yritän vielä kerran pinnistellen miettiä, mikä olisi oikea vastaus. En ole kiinnostunut naisten vaatteista eikä väsymys auta asiaa.

– Ihan kiva... aloitan.

Tunnistan vastaukseni olevan täysin väärä, samaa mitäänsanomattoman laulun toistamista kuin aina tässä tuolilla. Enkä oikeasti edes mieti itse vaatekappaletta, vaan sitä, mitä minun tähän pitäisi vastata, jotta katse siirtyy minusta takaisin peiliin.

Läpeensä kulunut fraasi kuulostaa vaimon korviin varmasti ihan yhtä tyhjältä kuin omiini.

Ihan  kiva  on  väärä vastaus. Se saa ruotsalaisen möte-kompromissinkin näyttämään ryhdikkäältä. Ihan kiva johtaa loputtomaan arvailujen ja tulkintojen leikkiin.

Mies miettii, mitä pitäisi sanoa, ettei loukkaa. Nainen ei saa varmuutta, oliko vaate oikeasti hänestä ihan kiva. Mikä ihmeen standardi tämä ”ihan kiva” oikeasti edes on?

Rivien välistä lukemisen alue on vaikea. Totuus on yleensä aina paras vaihtoehto.

Toki on myös tilanteita, joissa tuntuu, ettei ole oikeita vastauksia. Joskus positiiviseksi naamioitu kommentti tai jopa pieni valkoinen valhe ovat yksinkertaisesti kaikille hyväksi, mieluummin kuin elefantin nostaminen pöydälle väärällä hetkellä.

Ihmisten tunteiden loukkaaminen tärkeissä asioissa on kuitenkin aivan eri asia kuin mielipide vielä ostamattomasta vaatekappaleesta. Hienotunteisuudesta on lyhyt matka välinpitämättömyyteen, kun sanat ovat tyhjiä.

Ihan kiva on usein osoitus, että toisen kysymys ei ollut oman paneutumisen arvoinen.

Eikö se ole enemmän loukkaavaa kuin todeta, että omasta mielestäni jakku näyttää vähän kalaverkolta?

Olen kuullut viime viikkoina paljon kommentteja, jotka olen tunnistanut vain yritykseksi rohkaista huonoa suoritustani, tai kommentoijan oikea mielipide on muuten jäänyt kryptisten sanojen peittoon.

”Mielenkiintoinen” ei varsinaisesti kuulosta täysosumalta kokkaamisessa. ”Löytyy”-kommentti on toki positiivinen, mutta suorastaan nöyryyttävä, kun juuri on vetänyt golflyönnin sata metriä vinoon.

”No mutta voihan sen noinkin tehdä”, ei tunnu kiitokselta hyvin tehdystä työstä.

Vastaavasti tyhjien mielipiteiden hautausmaalle joutaisivat vastaukset ”ei kurjuutta kummempaa” ja ”sekä että”.

En pidä epämääräisistä ja tulkittavaksi jäävistä kommenteista. Ymmärrän kyllä, että positiivinen ja rohkaiseva palaute on tärkeää. Se kuuluu hyviin tapoihin. Hyvien puolien etsiminen toisen epäonnistuessa ja jopa valkoinen valhe on mielestäni ymmärrettäviä.

Mutta jos joku oikeasti haluaa ostopäätökseen vaikuttavan mielipiteen itselleen tärkeältä ihmiseltä, pitäisi kommentin olla rehellinen.

Itse ainakin kestän rehellistä palautetta paremmin kuin että asioita sokeroidaan.

Siitä  rohkaistuneena päätän kerrankin jatkaa vaimolleni ”ihan kiva” lausetta:

– …mutta kyllä tuo jakku vähän kalaverkolta näyttää.

Tulee hiljaisuus. Vaimo ei voi uskoa korviaan. Epätietoinen katse seikkailee peilin ja minun väliä.

Lopulta kuitenkin saan hymyn. Ja kiitoksen rehellisyydestä.

Julkaistu: 11.9.2014