Ruotsalaiset ärsyttävät minua. Siellä on vähän liian kauniita ihmisiä vähän liian kauniissa maassa, jossa kaikki on hyvin. Heillä on kuningas, puhumattakaan urheilusankareista, menestyvistä yrityksistä ja kaikista rikkauksista. Päätöksetkin tehdään yhdessä diskuteeraamalla niin, että kaikille pitää jäädä hyvä mieli.

Miksei meillä täällä Härmässä ole asiat kuten Svea-mamman maalla? Tämä kysymys löytyy eri muodoissa päivittäin mediasta ja netistä miljoonia kertoja.

Myönnettävä se on, vaikkemme haluaisikaan. Meillä suomalaisilla on ongelma Ruotsin kanssa. Onko kyse pikkuvelisyndroomasta, kateudesta vai huonosta itsetunnosta? En tiedä. Mutta tiedän, että liian usein vertaamme itseämme naapuriimme.

Kumpi eläkejärjestelmä, Forsberg vai Selänne, kruunu vai euro, Abba vai Dingo… Eihän sillä oikeasti ole mitään väliä eikä ole mitään järkeä verrata eri asioita toisiinsa, mutta silti olen syyllistynyt liian usein perisuomalaiseen syntiin panna suomalaisia asioita Ruotsi-vertailuun.

Miika Nousiainen kuvailee oivassa kirjassaan Vadelmavenepakolainen suomalaisen miehen kaihoa ruotsalaiseksi. Nousiaisen päähenkilön mukaan Ruotsin yhteiskunta on kuin sadusta, lapset kasvatetaan oivasti demokraattisin leikein ja pankkiautomaatteihin odotetaan nätisti seinän vieressä jonossa eikä vulgaaristi suomalaisittain pystyyn poikki jalkakäytävän. Todellisuudessahan suomalainen mies ei pidä – tai ei ainakaan saisi pitää – mistään ruotsalaisuudessa. Mieluummin ärsyynnymme epäilyttävän hyväosaisista kuin pidämme sitä tavoiteltavana. Erityisesti suomalaisen miehen sydämeen tuntuvat sattuvan hannuhanhien jatkoaikamaalit ja sadasosatappiot.

Kyse on harhasta. Ruotsilla ei oikeasti mene niin hyvin kuin oletamme. Ruotsi ei oikeasti ole useastikaan sen mukavampi paikka asua tai tehdä töitä kuin Suomi. Tre Kronorit eivät voita sen enempää viime sekunneilla kuin muutkaan maat.

Oma kokemukseni Ruotsissa asumisesta ei mukaile Vadelmavenepakolaista, mutta päättyy samaan johtopäätökseen: suomalainen yhteiskunta on suomalaiselle hyvä paikka. Ennen kaikkea on hyväksyttävä, ettei ole täysin yleistettävissä olevaa suomalaista miestä tai ruotsalaista työpaikkaa. Kahden monimuotoisen maan vertaaminen toisiinsa isoin yleistyksin on järjetöntä.

Verrataan ja haetaan joku selitys silti. Artek vs. Ikea, H&M vs. Marimekko… 80-luvulla nämä suomalaiset yritykset olivat laadultaan ja tunnettuudeltaan ylivertaisia ruotsalaisiin nähden. Nyt ruotsalaiset jyräävät maailman valtateillä, ja suomalaiset ovat, noh, vähintäänkin menettäneet kilpailuetunsa.

Mitä tapahtui? Väittäisin, että toinen osasi paketoida konseptinsa ja kertoa tarinansa hurmaavammin. Toinen odotti, että kyllä meidät löydetään.

Jos jotain, ruotsalaiset osaavat erottua maailman kohinasta positiivisesti ja tulla siksi kerta toisensa jälkeen valituksi, kun kakkua jaetaan. Jopa niin tehokkaasti, että kun muut Pohjoismaat onnistuvat, sataa tämä automaattisesti myös Ruotsin laariin. Pahimmillaan yritämme vain tehdä halpoja kopioita naapurimaan toiminnasta.

Pitäisikö meidän nyt panostaa markkinointiin insinööritaitojen sijasta? Opetella hissipuhe? Pukeutua tyylikkäämmin? Olla ylpeämpiä tekemisestämme? Ehkä. Niistä Suomi ei kuitenkaan löydä onnistumisen edellytyksiään laajalla rintamalla. Tärkeintä olisi keskittyä omaan tekemiseen ja lopettaa vertaaminen muihin.

Ei Ruotsi oikeasti ole meidän ongelmamme. Ongelma taitaa olla enemmän itsemme kuin naapurimme kanssa.