Aki ja Heli Palsanmäki nauttivat vihdoin elämästä: Ennen meillä ei ollut varaa matkailla
Puheenaiheet
Aki ja Heli Palsanmäki nauttivat vihdoin elämästä: Ennen meillä ei ollut varaa matkailla
Suomen huutokauppakeisari -pariskunta Heli ja Aki Palsanmäki matkasi elämänsä pisimmälle reissulle faniensa kanssa. Kapteeni kutsui illalliselle, hampaat valkaistiin ja Meksikosta metsästettiin jääkaappimagneettia. Apu seurasi tv-tähtien unohtumatonta matkaa.
Julkaistu 7.2.2018
Apu

Aki ja Heli Palsanmäki ovat elämänsä ensimmäistä kertaa Amerikassa. Edessä on ensimmäinen yö rantahotellissa Miamissa. 

– Takalisto kuin rantapallo. Ei tule tuollaisia naisia vastaan Hirvaskankaalla, Aki päivittelee miamilaista naiskauneutta käytyään Helinsä kanssa Ocean Drive -rantakadulla kävelyllä.

Kaikki on muutenkin suurta.

– Ostimme 2,5 metriä pitkän hotdogin. Hyvää oli. Kahvimuki painoi nelisen kiloa.

Palsanmäet ovat aiemmin istuutuneet maailman suurimpaan lentokoneeseen valmiina lentämään Saksan Frankfurtista Atlantin yli Miamiin. Kymmenen tuntia Airbus A380 -koneessa jännitti molempia. 

– Välillä tuntui, ettei lento lopu ikinä. Mutta selvittiin, Heli iloitsi.

Heli pelaili pasianssia ja torkkui, Aki yritti katsella elokuvia, vaikkei englantia osaakaan. Kumpikaan ei jaksanut koulussa opetella kieliä.

– Onko nyt siis taas lauantaiaamu? Vai päivä? Pää on sekaisin kuin käkikello, Aki pähkäilee seitsemän tunnin aikaeroa ja virnistää:

– Kuumakin on. Mitenkähän ne lihavat pärjää, kun minullakin jo hiki valuu? 

Aamulla on edessä bussimatka, joka suuntautuu suomalaisporukassa Miamista puoli tuntia Fort Lauderdaleen, mistä Karibian-risteily käynnistyy. 

Royal Caribbean -varustamon Freedom of the Seas on rakennettu Suomen Turussa 2006. Se oli aikoinaan maailman suurin risteilyalus, ja iso se on edelleenkin. Matkustajia mahtuu 4 500 ja miehistöäkin liki 1 400. Laiva on 339 metriä pitkä ja houkutuksia pullollaan: kasinosta luistelurataan, surffisimulaattorista Broadway-tyyliseen teatteriin.

Ei ihme, että Suomen huutokauppakeisari -tv-ohjelman suositut tähdet, Keski-Suomen Uuraisilla huutokauppaa pyörittävät yrittäjät Heli ja Aki Palsanmäki ovat muiden suomalaismatkailijoiden tapaan ymmyrkäisen ihastuneita. 

Jättimäiset mittasuhteet ja amerikkalainen kimallus vaativat hetken sulattelua.

– Nopeasti tähän tottuu, kun uskaltaa vain antautua risteilyrytmiin. Pari kertaa vain eksyimme, huutokauppapari tuumii ensimmäisenä iltana laivalla.

Joviaalina seuramiehenä Aki heittelee hyttipalvelijoille herjaa ja lopulta nämä kutsuvat keisaria ”kapteenin veljeksi”. 

Palsanmäet asuvat parvekehytissä, missä on parisänky ja oleskelualue sohvalla.

Akilla, 48, on Helin, 39, lisäksi toinenkin vakituinen matkakumppani: vaaka.

– Tuon tämän aina mukanani. Punnitsen joka aamu, Aki esittelee pientä lasista vaakaansa.

Aki sanoo laihtuneensa aika lyhyessä ajassa seitsemän kiloa.

– Alkaa leukaheltta kutistua vauhdikkaasti. En ole mitään ihmedieettiä noudattanut, vaan vähentänyt ruuan määrää ja katsonut tarkemmin, mitä suuhuni pistän. 

Valtameriristeilyjen tapaan laivalla syödään kolmen ruokalajin illallinen à la carte -ravintolassa – samassa pöydässä koko risteilyn ajan. Suomalaisille on varattu omat pöydät ensimmäiseen kattaukseen.

Heliä naurattaa jo.

– Aki on ennakkoluuloinen ruuan suhteen. Kerran hän innostui kaupassa löytäneensä ”päärynäpähkinöitä”, kun pussin kyljessä oli vihertävien pähkinöiden kuva. Aki tunki niitä innolla kotona suuhunsa ja sylki sitten ulos, sillä nehän olivat tulisia wasabi-pähkinöitä. Sen jälkeen minä olen aina joutunut koemaistamaan oudompia ruokalajeja.

Ruokaa laivalla riittää. Aki nautti pihveistä, kanasta ja kalasta.

– Etanoita en suostu syömään, vaikka niitä näkyvät monet tilaavan. Yökötys sentään. Hirvaskankaalla etanoita on kompostin liepeillä kosolti, pitäsikö niitä alkaa kaupata tänne.

Kun kaikki on uutta ja ennen kokematonta, matka tuntuu aistiärsykkeiden vyöryltä.

– Koko reissu on ollut yhtä yllätystä. Kun ei osannut eikä tiennyt mitään odottaa, kaikki on mennyt yli hilseen, Heli kuvaa.

Pariskunta kävi ensimmäisen kerran ulkomailla vuonna 2015.

– Ennen ei ollut rohkeutta eikä varaa matkustella. Minulla oli vielä lentopelkokin, mutta se hälveni, kun ensimmäisen kerran kone nousi ilmaan, Aki sanoo.

Espanjan Aurinkorannikolla Palsanmäet ovat sittemmin käyneet jo kymmenkunta kertaa, Kreikassa kerran ja viime joulun alla he lomailivat Budapestissa. 

Nyt käynnissä on kuitenkin toisen mittaluokan elämys. 

Palsanmäillä mainostettu Huutokaupparisteily Karibialla on houkutellut mukaan muutaman kymmenen suomalaista. Mukana oli 20–70-vuotiaita faneja kautta maan.

Aurinko kurkkii pilvien takaa, kun Aki, Heli ja Karibian-risteilijä saapuvat Caymansaarille.

Piskuinen Ison-Britannian kruununsiirtomaa on ensimmäinen satamakohde. Pääkaupungin George Townin rantaan ei kuitenkaan päästä laituriin, vaan Freedom of the Seas jää neljän muun jättiristeilijän tavoin ankkuriin merelle ja matkustajat kuljetetaan maihin veneillä.

Viiden minuutin venematkalla Palsanmäet päivittelevät edellisiltaista onneaan laivan kasinolla.

– Kokeilin ensimmäisen kerran rulettia. Aki tuli viereeni ja käski laittaa kuutoselle. Sehän osui ja voitin 300 dollaria. Vähän hävetti, kun kaikki pöydässä taputtivat. Akikin voitti hedelmäpeleissä 150 taalaa, Heli laskeskelee.

Palsanmäet eivät häpeile puhua rahasta. Silti verotietojen julkistaminen harmittaa etenkin Heliä.

– Se marraskuun eka on todellinen kansallinen kateuspäivä. Minusta kenenkään tuloja ei tarvitsisi riepotella julkisuudessa, Heli puuskahtaa.

Vuonna 2016 Palsanmäet tienasivat yhteensä liki 400 000 euroa.

– Ihmiset eivät ymmärrä, että summa ei ole meille puhtaana käteen. Yrittäjinä siitä lähtee isojen verojen lisäksi monia muita maksuja. Sitä paitsi yrittäjän pitää menestyäkseen tehdä rahaa, eihän tässä työssä olisi muuten järkeä, Aki jatkaa.

Ympärillä on George Townin rantakatu, jossa on pankkien lisäksi timantti- ja kellokauppoja. Aki käy ihastelemassa Huboltin ja Zenithin rannekelloja.

– Kymmenentuhatta maksaisi tällainen Zenith. I think about it, minä vielä mietin, Aki ilmoittaa myyjälle tankeroenglannillaan.

Huutokauppakeisarin ranteessa on TAG Heuer.

– Tykkään hienoista kelloista. Mutta katso noita naisia, kauhea kiire rättikauppoihin. Pappatunturin kaasari on helpompi  kasata ja ymmärtää kuin naisen mieli!

Nyt ollaan Grand Cayman -saarella, jossa suomalaiset käyvät kuuluisalla Seven Mile -rannalla. Heli kastelee varpaansa turkoosiin 27-asteiseen veteen, mutta ei antaudu aaltoihin.

– Ei tällä vartalolla kehtaa julkisesti uida. Kuitenkin joku paparazzaa, Aki tuhahtaa.

Suomalaisseurueen kuopus, 20-vuotias sastamalainen Pipsa Huhtala utelee Akilta Huutokauppakeisarin suositusta apumiehestä.

– Miksei Markku ole matkalla mukana? Pipsa kysyy.

– Ei sitä voi päästää julkisille paikoille, Aki vastaa vakavalla naamalla. 

Sitten hän virnistää:

– Ei, vaan Markulla on oikeitakin töitä. Kaivinkonehommista ei noin vaan ehdi lomille.

Hard Rock Cafesta Aki ostaa t-paidan ja ilahtuu koosta.

– Minähän olen oikeasti hoikistunut. Ennen piti olla XXXL-kokoinen paita, nyt meni XXL.

Paratiisisaaren lämmössä suomalaiset kehuvat Palsanmäkien aitoutta.

– Ei ihme, että he ovat niin suosittuja. He ovat luonnossa yhtä luontevia kuin telkussakin. Kaikille ystävällisiä, aina hauskoja, haapajärveläiset Raimo ja Mirja Haanpää kuvaavat.

– Aki ja Heli ovat ottaneet hienosti meidät huomioon. He ovat Suomen mittakaavassa isoja julkkiksia, mutta ovat jaksaneet jutella ja olla mukana, tamperelaiset Terhi ja Petri Klemi iloitsevat.

Mukana on myös Helin ja Akin ystäväpariskunta Jyväskylästä, Raija ja Kari Paussu.

– Ystävystyimme yhteisen ystävän juhlissa viitisen vuotta sitten. Akin ja Helin keskinäistä kiintymystä on ilo katsoa. Myös huumorintajumme iski yhteen, Paussut kertovat risteilijän saapuessa Meksikon mantereelle Costa Mayaan.

Palsanmäet löytävät perinteisen jääkaappimagneetin, ja Heli shoppailee t-paitoja tuliaisiksi avioparin seitsemälle siskonlapselle. Helillä siskoja on kolme, Akilla yksi. 

Cozumelin saarella Meksikossa Akia ja Heliä kuvataan Apuun. Aki siristää vasenta silmäänsä auringossa ja paljastaa syyn.

– Monet ovat kysyneet, onko minulla eriväriset silmät tai jopa lasisilmä. Olen pikkupojasta asti kärsinyt vakavasta silmäsairaudesta. Minulla on ollut useita värikalvon tulehduksia ja olen maannut sairaalassakin viikkoja, Aki kertoo.

Viimeksi tulehdus iski 2001.

–  Se vaurioitti vasemman silmäni mustuaisen lihasta niin, ettei se enää säätele valoa. Siksi se näyttää erilaiselta ja on erittäin valoherkkä. Onneksi tulehduksia ei enää ole ollut. Leikkaus voisi auttaa, mutta ei merkittävästi. Hoitamattomana tämä johtaisi sokeuteen. 

Cozumelissa meksikolainen korukauppias innostuu Akin kaulassa roikkuvasta kultaisesta meklarin nuijasta.

– Teetätin sen 18 karaatin kullasta. Kannan kaulakorua aina mukanani.

Huutokauppakeisari-ohjelma on Akin ja Helin sydämenasia. Tv-sarja on tuonut julkisuutta, näkyvyyttä ja rahaakin. Sen ansiosta he tekevät vuodessa 50–100 meklauskeikkaa ympäri Suomen. 

Sarjan kahdeksas kausi alkaa näkyä helmikuun puolivälissä Nelosella ja yhdeksännen kauden kuvaukset starttaavat maaliskuussa.

– Olemme kyllä sisäistäneet, ettei tämä ikuisesti jatku. Jos kymmenes kausi vielä tulisi, niin olisihan tämä suomalaiseksi tv-sarjaksi harvinaisen pitkä. Kun sarja sitten loppuu, jatkamme niin kuin ennenkin perjantaisin huutokauppoja ja meklaushommia, Heli ja Aki sanovat.

Akin haaveena on, että hän voisi 55-vuotiaana höllätä ja jäädä vaikka osa-aikaisesti eläkkeelle.

– Voisin luopua omasta huutokaupasta ja tehdä vain meklauskeikkoja. Olisi rivitalonpääty rauhallisella alueella Keski-Suomessa ja vuokra-asunto Fuengirolassa.

– Tai sitten minä perustan lounaskahvilan ja Aki voi siellä siivota ja tiskata. Tai olla karaokeisäntänä, Heli innostuu.

Harva tietää, että huutokauppakeisari on hyvä laulamaan. Bravuureja ovat Olen suomalainen ja Katujen kuningatar. Hän tykkää myös soittaa kitaraa.

– Monesta instrumentista saan jonkun soinnun aikaan. 

Nyt mennään jo Karibian-risteilyn viimeisiä päiviä. Palsanmäkiä hemmotellaan.

He käyvät hampaiden valkaisussa laivan kylpylähoitolassa, sillä amerikkalaiset valkaisut ovat tehokkaampia ja edullisempia kuin Suomessa. Hammaslääkärikammoinen Aki jännittää toimenpidettä, mutta puolen tunnin kokemus osoittautuu mukavaksi ja purukalustosta kuoriutuu tahraton.

Freedom of the Seas on ainoa Karibian-laiva, jolla on suomalainen kapteeni, turkulainen Toni Calne, 40. Hän kutsuu Palsanmäet lounaalle sekä kunnianosoituksista suurimpaan, kapteenin pöytään illalliselle.

– Olen Huutokauppakeisarin iso fani! Katson täällä Karibiallakin tabletista jokaisen jakson, Toni Calne huudahtaa.

Hummerilla ja samppanjalla höystetty illallinen sujuu lupsakasti. Aki pyytää lampaan sijaan ”possua possulle” ja kertoo, ettei ole koskaan käyttänyt naama- tai käsirasvaa, aurinkovoidettakin vain Helin pakolla levittämänä. 

– Facebookissa en ole enkä mene. Puhelimeni on luotettava nokialainen, ei mikään älykänny. Minun älyni on muualla kuin kännykässä. Seuraava luuri on varmaan Doro, Aki sanoo viitaten erityisen helppokäyttöiseen kännykkämerkkiin.

Kesällä Aki saa olla puhelimessa koko ajan. Pahimmillaan soi 50 kertaa päivässä.

– Tavaraa tarjotaan niin paljon, ettemme voi ottaa enää vastaan puoliakaan. Välillä toivoisi, että ihmiset ymmärtäisivät, ettemme voi ajaa parin maljakon takia Hankoon kuutta tuntia, Aki vuodattaa.

Akilla ei  ollut tietokonetta, mutta nyt hän on koukussa tablettiin.

– Sain sen Heliltä jouluna. Olen oppinut jo tyhjentämään selaushistoriankin...

Viimeisenä meripäivänä kapteeni kohtaa keisarin komentosillalla. Toni Calne esittelee laivan ohjausta ja merikarttoja ja kertoo samalla, että hän on päällystössä jo sukunsa neljättä sukupolvea.

– Täytyisi ruveta tekemään sitä viidettä sukupuolvea, vai mitä? Tekotapahan on vallan mukava, kunhan oikea kohde löytyisi, Aki veistelee ja saa kapteenin pikkaisen punastumaan.

Komentosillalta Aki ja Heli kiiruhtavat vetämään yhtä matkan huippukohtaa, huutokauppaa hyväntekeväisyyteen. 

Suomalaiset ovat saaneet tuoda kotoaan tai ostaa matkalta tavaroita huutokauppaan. 

Tarjolla on kuksaa, design-kynttilänjalkaa, Oraksen suihkuhanaa, Lamborghini-ajelua, kapteenin signeeraama merikartta… Puolessa tunnissa tavarat on myyty ja 860 euroa on kerätty Keski-Suomen syöpäyhdistykselle.

Perinteinen aloituskohde, kuparipannu, meni tällä kertaa sadalla eurolla. Toisen kuparikannun nimmareilla Palsanmäet lahjoittivat ilahtuneelle kapteenille.

– Parasta tässä matkassa oli monipuolisuus ja vaivattomuus. Pääsi tutustumaan useisiin kohteisiin. 

– Pitäisikö seuraavaksi kokeilla Välimeren-risteilyä? Mutta nyt lähdetään kotiin. Tulepa Heli mukaan, niin pääset itseäsi parempaan seuraan! 

Teksti Jari Peltomäki, kuvat MVphotos / Zuma Press / Andres De La Rosa ja Jari Peltomäki

Lue myös:

Kommentoi »